Keskiajalta peräisin olevat kestikievari- ja hollikyyditykset näkyivät myös Kuolajärven kylässä. Laissa ja asetuksissa oli määrätty ns. kievarisääntö, jonka mukaan yleisillä teillä oli oltava kestikievareita eli majoituspaikkoja ja kyytien järjestäjiä, aina kahden peninkulman välein. Kuolajärven kylällä kestikievarin pito oli annettu Janne Kairalalle. Kairalan talo sijaitsi Kurtin tien varressa, ja oli näin ollen sopiva paikka kievarille. Talossa oli tilaa kestikievarivieraille. Huone oli aina valmiina käytettäväksi majoitukseen. Kievarin pitäjällä piti olla aina hevonen lähtövalmiina kuljetukseen. Kestikievareiden oli annettava tarvittaessa kulkijalle ruokaa ja yösija. Nämä palvelut kulkijat itse kustansivat. Ruoanlaitto oli emännän vastuulla ja kievarin vieraiden kestitystä ja kyyditystä sekä siivousta ja vaatehuoltoa varten piti taloon palkata apulaisia, useita piikoja ja renkejä. Janne itse hoiti pääasiassa kuljetukset. Jannen poika, Veikko kasvoi myös työhön mukaan ja ajoi jo nuorena poikana kestikievarikyytejä. Kyyditettävät vietiin joko Kurtille päin tai kirkonkylään. Renkeinä olivat mm. Fredrik Anttila (Hirvi-Anttila), Eelis Laak, Toivo Tarvainen, Johannes Ritakorkia. Palvelijoina olivat mm. Anna Yrttiaho, Vilma Jokela, Helmi ja Lyyti Niemelä sekä Akolan Viljamin tyttäristä joku jonka nimi on unehtunut. Kaikki eivät talossa asuneet, suurin osa kulki töissä omista taloistaan käsin. Jokelan Vilma tyttärineen asui Kairalan riihessä. Kairalan Jannen ja Marjan talossa asuivat vielä kasvattilapsina Jannen siskonpoika Heino Selkälä ja Miina Peuna. Heino tuli taloon pienenä vauvana äitinsä kuoltua. Miina tuli taloon 7-vuotiaana ja eli siellä aikuisikään asti ennen kuin lähti maailmalle.

Kestikievarin palveluja käyttivät lähinnä kunnassa liikkuvat valtion virkamiehet, koulutarkastajat, papit ja muut herrat. Rajapitäjänä Kuolajärvi kuului Lapin rajavartioston komentajan majuri Oiva Willamon vakituisiin käyntipaikkoihin. Lupa kestikievarin pitämiseen oli anottava Oulun lääninhallitukselta. Kuolajärvi kuului siihen aikaan Oulun lääniin ja Kemin kihlakuntaan. Vuonna 1918 annetun kyytilain mukaan kyytilaitosten voimassa pitäminen ja kyydityksen toimittaminen oli kussakin kunnassa urakalle tarjottava. Valtio maksoi palkkaa kievarin pitäjälle. Janne Kairalan jäämistön papereissa lukee että palkkaa Janne sai vuosilta 1923-1925 3350 markkaa urakkapalkkaa vuodessa. Seuraava sopimus tehtiin vuosiksi 1926-1928 ja urakkapalkka oli pudonnut jo 2800 markaksi. Kievarin pitoa jatkettiin aina vuoteen 1934, jolloin koko kievaritoiminta lakkautetiin. (Leila Piisilä)