Veikko Kairalan haastattelu- Oskari Rantala 1994

Oskari Rantala haastatteli Veikko Kairalaa 1994:

”RJP7 :n tiedustelu oli todennut liikehdintää Kutsajoen maastossa. 1/RJP 7:n päällikkö kapteeni Sallinen antoi sallalaisen ylikersantti Uuno Lassilan kk.-puolijoukkueen tehtäväksi ottaa selvää venäläisten toiminnoista ja mahdollisesti tuhota nämä. Joukkueen ensimmäisen kiväärin johtajana toimi silloinen alikersantti Veikko Kairala ja toisen kiväärin johtajana posiolainen alikersantti Uuno Hiltunen, joukkueen vahvuuden ollessa 21 miestä. Joukkue varustettiin tehtävää varten tehokkaalla aseistuksella konepistooleineen, konekiväärit jätettiin komppaniaan.

Ensimmäisenä toimintapäivänä ei venäläisiä vielä tavoitettu ja pimeän tullessa joukkue yöpyi tiheässä kuusikossa, vahvasti varmistettuna. Päivän valjettua jatkettiin matkaa Kutsajoen alajuoksun suuntaan, jonne venäläisten arveltiin suuntaavan kulkunsa. Muutaman kilometrin kuljettuaan joukkue saapuikin paikkaan, jossa venäläiset olivat yöpyneet. Yöllä oli satanut syksyn ensilumi ja venäläisten menosuunta oli nyt selvästi nähtävissä. Uuno Lassila oli näyttänyt kartasta miehilleen erästä joen niemekettä ja sanonut olevansa varma, että venäläiset aikovat ylittää joen niemen kapeikosta. Hän oli sanonut myös tuntevansa maaston, joten nyt vain kiireesti ryssien perään.

Partio tavoitti venäläiset joen rannalta, jonne nämä olivat kokoontuneet suunnittelemaan joen ylitystä. Kiireissään venäläiset tekivät erämaasodan suurimman virheen, jättämällä selustansa varmistamatta. Näin suomalaiset pääsivät venäläisten näitä huomaamatta aivan heidän lähietäisyydelle, josta avasivat tulen vihollisen joukkoon. Huomattava osa venäläisistä kaatui suomalaisten ylläkkötuleen, osan rynnätessä aseensa ja varustuksensa maahan heittäen silmittömään pakoon, heittäytyen hyiseen Kutsajokeen. Osa venäläisistä teki osastoa johtaneen luutnantin ohella vastarintaa, mutta luutnantin kaaduttua hekin lähtivät pakoon, tullen surmatuiksi. Jokeen heittäytyneet tuhosi suomalaisten tarkka tulitus, ainuttakaan heistä ei päässyt joen toiselle rannalle.

Tulituksen lakattua nousi maasta kolme venäläistä kädet ylhäällä, antautuen vangiksi. Nämä olivat heittäytyneet tulituksen alkaessa maahan ja suomalaiset olivat luulleet heitä kaatuneiksi. Antautuneet vangit olivat 16- ja 18- vuotiaat karjalaispojat ja 20 –vuotias venäläinen. Toinen karjalaispojista oli näyttänyt yhtä kaatunutta sanoen Veikko Kairalalle, että sinä ammuit naisen. Tarkistettaessa todettiinkin kiväärinsä viereen kaatuneen olevan naisen.

Karjalaispoika kertoi osastoon kuuluneen 40 sotilasta, johtajinaan luutnantti ja politrukki. Viime mainitun poika kertoi hypänneen ensimmäisenä jokeen. Jos politrukki olisi päässyt omiensa luo, olisi hänelle tuottanut vaikeuksia sepittää retkestään sankaritarinaa, kuten partisaaneilla oli tapana tehdä, palatessaan Lapin kyliin tekemiltään tuhoamisretkiltä.

On todennäköistä, että partion tuhoamat venäläiset olivat partisaaneja. Tietääkseni Neuvostoliitolla oli Sallan rintamalla naisia vain lääkintä- ja huoltotehtävissä, mutta partisaaneissa todettiin olleen myös naisia. Karjalaispojat kertoivat saaneensa partisaanikoulutusta venäläisessä koulutuskeskuksessa. Partisaanien toiminta keskittyy yleensä sotilaskohteisiin. Karjalaispoikien mainitsemassa keskuksessa koulutettiin partisaaneja hyökkäämään Lapin kyliin ja surmaamaan näissä olevia vanhuksia, naisia ja lapsia. Näiden hirmutöiden tarkoituksena oli sitoa Suomen puolustusvoimista mahdollisimman paljon Lapin laajalle alueelle.

Kuulusteluissa vangit olivat hyvin vaitonaisia. Koska karttoja oli vain päällystöllä, eivät he voineet tai halunneet kertoa lähemmin retkestään. Suomalaiset eivät varsinkaan rintamaoloissa käyttäneet kovia kuulustelumenetelmiä, yleensä vangiksi antautuneille tarjottiin ensimmäiseksi tupakkaa. Niinpä tässäkin tapauksessa jäi tuhotun osaston tekemiset tarkemmin selvittämättä. Komppanian saavuttua vangit luovutettiin sen ajan käytännön mukaan saksalaisille.

Koska taistelupaikalla ei ollut aihetta viipyä pitempään, lähti Lassilan partio paluumatkalle. On varmaa, että venäläiset etsivät kadonnutta partiotaan myös joen ylityspaikaksi määrätystä joen niemekkeestä ja totesivat partionsa tulleen tuhotuksi.

Komppanian saavuttua ilmoittautui Uuno Lassila komppanianpäällikölle: Herra kapteeni, tehtävä suoritettu, 40 ryssää käsittävä osasto tuhottu, lukuun sisältyy 3 vankia. Omat tappiot, Veikko Kairalalla hiertymä kantapäässä. Komppanianpäällikkö vastasi: Kiitän, helvetin hyvin toimittu, ilmoitan komentajalle.”