Äskettäin minulla oli tilaisuus keskustella sallalaisen Ilma Heikkilän, o.s. Herranen, kanssa, joka on yksi niistä monista muualta Suomesta sotien jälkeen Sallaan avioituneista perheen äideistä. Ilma on syntyisin Pohjois-Pohjanmaan Pyhäjärven kunnasta.
Pian 91 vuoden ikään ehtinyt pirteä vanhus kertoi koskettavan elävästi muutamista pitkän elämänsä vaiheista. Avioitumisestaan 1945 vanhan Sallan kirkolta kotoisin olevan Erkki Heikkilän kanssa ja saapumisestaan ensimmäistä kertaa Sallaan Mikkelinpäivän aikaan 1949. Perheessä oli tuolloin jo kolme lasta ja ensimmäinen asunto oli Varpuselässä miehensä sedän saunarakennus. Vaikka asunto oli vaatimaton ja ahdas päällimmäiseksi ensimmäiseksi muistikuvaksi hänelle oli jäänyt, miten sievältä rakennus oli näyttänyt kuunvalossa uusine seinähirsineen. Mukavalta oli myös tuntunut kun perhe oli jälleen yhdessä ja huoneessa tuoksui tuore pihka.
Ensimmäisenä Juhannuksena Sallassa Ilma kertoi lähteneen hakemaan kukkia, kuten oli aina tehnyt kotipitäjässä Pyhäjärven järvimaisemissa. Kesä oli tuolloin (1950) harvinaisen myöhässä ja yhtään kukkaa ei löytynyt. Ilma kertoi, että mielen täytti paha olo ja ikävä. Piti istua kannon nokkaan ja itkeä pahamieli itsestään ulos.
Oma rintamamiestalo valmistui 1954. Ilma Heikkilä kertoi, kuinka muistaen tuon kukattoman Juhannuksen, hän laittoi mahdollisimman paljon kukkia uutuuttaan tuoksuvaan kotiinsa. Ilma ja Erkki Heikkilä kasvattivat suuren perheen ja vaikka välillä oli tiukkaakin, Ilma kertoi olevan tyytyväinen ja kiitollinen pitkästä elämästään, josta viimeiset 14 vuotta hän on ollut leskenä. Presidentti on myöntänyt Ilma Heikkilälle äitienpäivänä 1997 Suomen valkoisen ruusun ritarikunnan 1. luokan mitalin kultaristein.
Ilma Heikkilä kertoo jo lapsesta asti rakastaneensa runoja ja kirjoittamista. Hän kuuluu Sallan kirjoittajat ryhmään, jonka useissa julkaisuissa on hänen kirjoittamiaan runoja. Luonnollista on, että lapsuuden ja nuoruuden muistot omalta Pyhäjärven kotiseudulta kertautuvat useissa runoissa. Näin esimerkiksi hänen ensimmäisessä julkaistussa runossaan vuodelta 1974, joka alkaa sanoilla; ”Lapsena haaveilin valkeasta rippipuvusta. Sain sen mustana; äitini kuoli”. Ääni värähtäen Ilma muistelee, että hänen äitinsä kuoli Ilman ollessa tuskin 15 vuotta täyttänyt. Äidin muisto on myös runossa, jonka liitän oheen Ilma Heikkilän suostumuksella.
