Talvisodassa säästynyt salaperäinen talo
Tasan 70 vuotta sitten talvisodassa Sallan rintamalla oli taisteluissa ruotsalaisten vapaaehtoisten mukana ja taistelemassa itsekin, kirjailija Harry Martinson. Sallan taistelua hän kuvaa heti talvisodan jälkeen 1940 julkaistussa kirjassaan ”Verkligheten till döds”. Kirjastaan Martinson sai v. 1945 arvostetun Svenska Dagbladetin kirjallisuuspalkinnon. Myöhemmästä tuotannostaan hän sai v. 1974 kirjallisuuden Nobel- palkinnon.
Kirjassa kuvataan lohduttomia näkymiä Joutsijärven ja Kujalan välillä. Kaikki rakennukset oli poltettu.
Lumisessa maisemassa oli jäljellä pystyssä savupiiput muistuttamassa vain pari kuukautta aikaisemmin vallinneesta ihmiselämästä. Pitempi kuvaus kirjassa kohdistuu Märkäjärven (Paikanselän) taistelualueeseen.
Kirjassa esiintyvät tutulta kuulostavat paikannimet: Joutsijärvi, Aapolampi, Hatajavaara, Märkäjärvi. Lähes yhtä usein Märkäjärven kanssa esiintyy paikannimi Kujala. Kirjan loppusivuilla Kujalaksi nimetty paikka osoittautuu taloksi, jota kirjailija kuvailee seuraavassa vapaasti suomennettuna:
”Koko sotarintamalla oli yksi ainoa talo, joka oli säästynyt sodan alussa polttoryhmän kulkiessa talosta taloon. Se oli Kujalan talo. Se sijaitsi mäen rinteellä, josta avautui näkymät soiden ja rämeen ylle. Kantalahdesta nousseet venäläiset lentokoneet ylittivät talon jokaisella lennolla, mutta eivät kajonneet siihen. Tuon vanhan talon tienoilla leijui jotain salaperäistä. Sota hävitti kaikkea, jopa taloa ympäröiviä ikimetsiä, mutta ei tätä taloa. Ja kuitenkin taloa olivat asuttaneet kolme esikuntaa toisensa jälkeen, venäläinen rykmentin esikunta, suomalainen esikunta ja nyt viimeksi ruotsalainen vapaaehtoisten esikunta.
Pirtissä oli pieni valkeaksi maalattu lasten sänky, jonka seinät oli katettu heiveröisellä säleillä. Kenelläkään ei ollut sydäntä istahtaa siihen, jotta se ei rikkoutuisi. Tuo huonekalu oli herkistänyt kolmen eri armeijakunnan sotilaita. Kaikki, jotka näkivät sen, sanoivat siitä jonkin sanan. Ehkä se oli koko rintamalla ainoa asia, joka muistutti, että maailmassa oli jotakin muutakin kuin miehiä. Jossakin kaukaisuudessa ikään kuin muistona menneisyydestä oli jotakin, jota naisiksi ja lapsiksi kutsutaan.”
Martinsonin kuvaama talo on edelleen pystyssä, mutta ajan haalistamana. Talo sijaitsee Rautionkankaantien varrella Sallan Salmivaarassa. Talvisodan kynnyksellä hirsitalo oli vasta vuoden ikäinen. Talon vanhat hirret oli siirretty noin kilometrin päässä olevasta Kujalan pihapiiristä, jonka seurauksena taloa ilmeisesti kuvattiin kirjassa samalla nimellä tai talon toisen omistajan, emännän alkuperäisen sukunimen mukaan, joka oli Kujala. Huomattavasti pitemmän aikaa tämä talo on tunnettu nimellä Vaarala, samannimisen tilan mukaisesti. Todettakoon vielä, että talossa majoittuneisiin talvisodan sotilaisiin on lisättävä neljänneksi jatkosodan aikaiset saksalaiset sotilaat.
Niilo Piisilä