Kaarlo Kantolan muistelus

EVAKOSSA

Syksyllä, 70 vuotta sitten, Lapin lääni oli melkoisen tyhjä asukkaista. Viranomaiset olivat antaneet Lapin väestön evakuointikäskyn 8.9.1944. Sallan evakot kuljetettiin Rovaniemen kautta pääasiassa Keskipohjanmaalle.

Lapin sodan ensimmäiset laukaukset ammuttiin Oulun läänin puolella, Pudasjärvellä, 28.9.1944. Runsaan viikon kuluttua sota raivosi täydellä teholla Tornion ja Kemin suunnalla. Saksalaiset vetäytyivät pohjoiseen Jäämeren- ja Kilpisjärventietä pitkin. Vetäytyessään he polttivat tienvrsikylien rakennuksset. Sillat räjäytettiin ja tiet ympäristöineen miinoitettiin.

Myös kotiväkeni ja mummolan väki, jotka asuimme samassa taloudessa, joutuivat lähtemään evakkomatkalle Sallan Kallungin kylästä. Mummi Hilja Eriika Kantola, o.s. Alavaara, oli syntyjään Kuolajärven kylän Alapäästä ja ukki Kalle Abiel Kantola Märkäjärven kylästä. Olen oikeastaan kaksinkertainen evakkolapsi, sillä talvisodan evakossa kotiväkeni ja mummolan väki olivat Ylitorniolla, Ruotsin rajan pinnassa. Synnyin siellä Ylitornion Kristillisen Kansanopiston poikien veistosalissa, mikä oli tilapäisenä synnytyslaitoksena.

Lapin sodan evakkomatkaa edelsi partisaanivaara. Mummola sijaitsi suhteellisen lähellä Venäjän rajaa. Naapurikylässä partisaanit olivat jo käyneet, mutta ne oli pystytty torjumaan. Mummolan lehmät kävivät päivisin vajavan kilometrin päässä laitumella ja yhtenä päivänä karja tuli illaksi kotiin ilman kellokaslehmää. Isäni sattui silloin olemaan lomalla rintamalta ja lähti aseen kanssa katsomaan lehmien laidunpaikkaa. Vajavan kilometrin päästä oli löytynyt kellokaslehmän nahka ja muut jäännökset sekä venäläisiä säilykepurkkeja. Nukuimme päällysvaatteet yllämme, ikkuna auki metsän suuntaan, mikäli sattuisi tulemaan pikainen lähtö pakoon.

Evakkomatka tapahtui junalla härkävaunuissa, joissa oli lämmitystä varten kaminat. Äitini oli ottanut myös lehmän matkaan. Kokkolan asemalla poistuttiin junasta ja äidin lehmä sattui silloin poikimaan. Äitini ei tästä häkeltynyt, vaan teki vasikasta heti kaupat jonkun lehmää tarvitsevan kanssa.

Evakkopaikkamme oli Halsuan Karvosen kylässä oleva Inkolan talo. Isäntäväki oli Einari ja Senja Tuomisto, joilla oli täysi-ikäinen Yrjö niminen poika, kaksi tytärtä, täysi-ikäinen Inkeri ja rippikouluiässä olevaTaina sekä hännän huippuna ilmeisesti iltatähtenä syntynyt, vuotta minua vanhempi 5-vuotias Veikko. Talosta saimme käyttöömme nurkkakamarin. Perheemme oli silloin nelilapsinen. Isäni Väinön ja äitini, Hildan lisäksi meitä oli Rauha 9 v, Ritva 6 v, minä 4 v ja Raili 1 v.

Inkolan talossa oli alussa mukana myös mummolan väki, mutta tilan ahtauden johdosta heidän myöhempi evakkopaikka oli Lestijärvellä, metsänvartija Vistbackan perheen asuinpaikassa. Siskoni Ritvan kanssa olimme talvella 1945 muutaman viikon Lestijärven evakkopaikassa. Tätini Laila meni myöhemmin naimisiin Vistbackan perheen vanhimman pojan kanssa, joka oli suomentanut sukunimensä Oksavaaraksi.

Inkolan talon isäntäväki olivat ystävällisiä ihmisiä, joten perheellemme jäivät hyvät muistot tuosta ajasta. Itse olin vielä niin pieni, että omat muistoni ovat muutamia yksittäisiä tapahtumia. Koska talossa oli kanssani lähes samanikäinen poika, niin varmasti se helpotti omaa sopeutumistani vieraaseen ympäristöön.

Tuolta ajalta mieleeni jäi mm. kesällä 1945 tapahtunut täydellinen auringonpimennys, jota katselimme Inkolan pihalla savustettujen ja noettujen lasin palasten läpi. Muistan lintujen levottomuuden aluksi ja sitten pimeyden tullessa syvän hiljaisuuden.

Veikon kanssa pihalla telmiessämme, kaaduin kerran pahasti loukaten käteni. Äitini kutsui illalla samassa kylässä evakkona asuvan sallalaisen Isolan Maikin (Aina Maria, o.s. Kesälahti) hieromaan kättäni. Se koski kipeää ja Maikki epäilikin heti, että käsi on murtunut.

Seuraavana aamuna äitini lähti käyttämään minua Kokkolassa, jossa röntgen osoitti vasemman käden ranteen murtuneen. Kipsi kädessäni sieltä palasimme illemmalla kotiin. Linja-autosta piti jäädä pois päätien varteen, josta oli muutama kilometri kävelyä Inkolaan. Äitini oli Kokkolasta lähtiessämme ostanut elämäni ensimmäiset jäätelöt ja laittanut ne mukana olleeseen alumiini hinkkiin eli pääläriin. Kun jäimme pois linja-autosta, äitini sanoi, että nyt me Kalle syömme jäätelöt avaten päälärin kannen. Jäätelöt olivat tietysti sulaneet, joten siinä tien vieressä istuen me joimme jäätelöt vuorotellen päälärin kannesta hörppien.

Surullinen tapauskin sattui, kun Inkolan talon vanhin poika, varusmiespalvelustaan suorittava Yrjö kuoli sähköiskuun Kokkolassa, asentaessaan tolpassa sähköjä. Pojan ruumista säilytettiin ennen hautajaisia riihessä, jossa Senja-emäntä kävi usein näyttämässä menettämäänsä poikaa sukulaisilleen ja muille kyläläisille. Sain olla joskus mukana ja pienen pojan sisimmässäkin aistin sen syvän surun, mitä vanhemmat tunsivat poikansa menettämisestä.

Evakosta palasimme loppukesästä 1945. Mieleeni jäi poltetun Rovaniemen rauniot ja savupiiput. Rovaniemeltä matkasimme kuorma-auton lavalla Kemijärven Isokylän Jaakkolan taloon, jossa asuimme vuoden verran. Sallaan, tulevaan uuteen kirkonkylään Märkäjärvelle, palasimme elokuussa 1946. Vanha kirkonkylä oli jäänyt Neuvostoliiton puolelle. Talo, johon muutimme, oli juuri valmistunut Kemiyhtiön talo, jossa isälläni oli työsyhdeasunto. Talo oli rakennettu isän syntymäkodin, 1930-luvulla puretun Kantolan talon paikalle, joka oli siirtynyt joskus 1910-luvulla Kemiyhtiön omistukseen. Tämä sodan jälkeen valmistunut Kemiyhtiön talo siirtyi omistukseemme isäni ostaessa sen jäädessään eläkkeelle 1972. Mummola Kallungin kylässä säästyi polttamiselta kylän ainoana talona.

Vanhempani pitivät yhteyttä evakkotalon väkeen. Lomareissullaan he vierailivatkin Halsualla. Myös talon tyttäristä Inkeri vieraili Sallassa luonamme. Itse havahduin vasta parisen vuotta sitten, kun katsoin sallalaisten evakkoajasta tehdyn dokumenttivideon. Sen jälkeen olen jo pari kertaa käynyt ja yöpynyt edellä mainitsemani evakkotalon pojan Veikon perheen luona. Vanha evakkotalomme on purettu, mutta Veikko on rakentanut likimain samalle paikalle uuden omakotitalon. Veikon lisäksi evakkotalon väestä Taina (85v) elää leskenä Kirkkonummella.

KAARLO KANTOLA

Evakkotalon pirtissä_kaarlo

Edessä vas. jutussani mainittu isäntäväen kuopus Veikko, talon emäntä Senja sylissään siskoni Raili, äiti, minä, Ritva ja Rauha. Takan vas. talon vanhempi tytär Inkeri, tätini Laila (nyk. Oksavaara) ja Laimi Kantola (Tervon Laimi), joka oli Lailan ja isäni serkku.