Suuret autosavotat

Metsänhakkuut toivat Kuolajärvelle ennätysmäisen autosavotan vuosina 1936-39. Kuorma-autojen käyttämistä puutavarankuljetuksiin alettiin kokeilla jo 1930-luvun puolivälin paikkeilla, kun Kuolajärven isojako saatiin valmiiksi ja maanomistajat pääsivät myymään metsiään. Suurimmat ostajat Kuolajärvellä olivat Kemi Oy ja Veitsiluoto Oy. Näistä Kemiyhtiö osti puunsa suurimmaksi osaksi valtiolta. Molemmat yhtiöt kaatoivat talvella 1934-35 Maanselän itäpuolella olevista jakokunnista ostetut puut. Hakkuut jakaantuivat kolmeen eri vaiheeseen. Puut tuotiin ensin hevosilla tienvarteen välilansseihin. Välilansseista tukit kuljetettiin kuorma-autoilla lähimpään virtaavaan vesistöön eli Kemijärven Suomulahteen.

Tässä kuvassa on siihen aikaan Suomen ennätysauto! Auton kyydissä on 68 tukkia ja kuutiojalkoja peräti 636,82. Auto on amerikkalainen GMC vuosimalli 1937-38. Painoa kuormalla oli yli 12 tonnia. (kuva Eeva Ylitalo)

Kuormaus tapahtui ns. kiramokoneilla tai käsipelillä köysien avulla. Kiramokoneen voimanlähteenä toimi Opel Olympian 4-sylinterinen kone. Matkaa sivulansseilta päälanssille kertyi 45-65 kilometriin. Vahvimmat autot, tässä tapauksessa GMC, joutuivat myös auraustehtä-viin. Painavat bensatynnörit laitettiin lavalle painoksi. Tuiskulumi tukki herkästi aukeat järven jäät. Muutoin auraustyöt oli annettu Caterbillareille. Caterbillareita käytettiin paitsi teiden aukaisuun myös tarvikkeiden kuljettamiseen.

Tukkien ajo oli annettu yksityisille autonomistajille urakoilla. Ajopalkkio maksettiin puun kuutiojalkaa kohden yksikköhintana. Urakkaan kuului vain kuorman vienti. Yhtiön piikkiin tulivat kuormien lastaus ja purku. Ensimmäinen autoilla kuljetettu puutavara saatiin vuosina 1934-35 Hautajärven ja Aholanvaaran lohkoilta. Savottaa kesti pari kuukautta. Autoja oli n. 60, Etelä-Suomesta tulleita, koska paikalliset automiehet pitivät maksettua palkkaa liian pie-nenä. Etelän miesten autot särkyivät kesken ajon, koska kuskit laittoivat reiluja ylikuormia huonojen palkkioiden takia. Puutavaran ajoa tapahtui yötä päivää, pyhää arkea. Keskikokoinen kuorma painoi 6-7 tonnia ja suurin mitattu kuorma oli 12 tonnia. Tähän voimannäyttöön pystyi GMC-kuorma-auto, johon oli lastattu 68 tukkia ja 636,82 kuutiojalkaa puuta.

Automiehen palkka vuorokaudessa oli n. 1000 silloista markkaa. Ajomiehinä olivat kuolajärveläisistä mm. Toivo Kairala, hän ajoi Eelis Mikkolan autoa. Autoina olivat edellä mainitun GMC:n lisäksi Chevrolet, Volvo sekä ”tykkipyörä Diamond”.Autonkuljettajia ja autoja oli savotalla paljon myös muualta Suomesta. Mm. oululaiset F. Vuolevi, Aatos Rooth ja Veikko Tunturi.

Talvella 1935 puutavaran myynti ja ajo jatkui Oulankajoen vesistöalueella, jossa Rosenlew ja Kemin Puutavarateollisuus hakkautti yli 100000 tukkia. Kemiyhtiö hakkautti samana vuonna Raakkujoelta saman määrän.

Toiminta laajeni entisestään vuoden 1936 alusta. Tällöin Kemiyhtiön ”Suuri Sallan autosavotta” jakaantui kolmeen suureen alueeseen. Näistä suurin oli Tuntsan hoitoalueen valtion leimikko, ns. Isoseljän lohko, josta oli ostettu lähes 100000 runkoa sahapuuta. Toinen oli Vuorikylän jakokunnan metsä, josta oli tarkoitus viedä 95000 runkoa. Kolmas alue oli Kurtin jakokunnan metsä, josta vietiin 65000 runkoa. Tämän lisäksi kuljetettiin pinotavaraa useita tuhansia kuutioita latvuksista ja muutamia tuhansia tyvistä veistettyjä ratapölkkyjä. Metsähallitukselta ostettujen kahden palometsän ja muiden pienempien erien yksityisten puiden kanssa autosavotalla kuljetettu puumäärä nousi yli 260 000 rungon. Puut kuljetettiin Kuolajärven jäälle.

Kuolajärven rantatörmälle, Kairalan talojen alapuolelle oli tehty huoltoasema tankkauspaikkoineen. Kaira-Jannen riihessä oli kahvila. Autosavotta vilkastutti kylän elämää ja monista taloista leivottiin leipää ja torttuja savotan työmiehille. Kauppaliikkeetkin vöyristyivät.

Kuvassa on Kuolajärven Alajärven päälle ajettuja tukkikasoja v.1936. Etualalla tankkausasema. Asema sijaitsi Kairalan törmällä. (Kuva Eila Ylitalo)

Näillä lohkoilla työskenteli 1500 kaatomiestä. Hevosmiehiä oli ajotöissä kolmisensataa ja autoja 80. Autot kuljettivat päivittäin neljästä viiteen kuormaa. Kaatomiesten palkka oli päivässä 58 markasta 82 markkaan. Heikoin metsurin päiväpalkka oli ollut 38 markkaa. Hevosmiesten päiväpalkat vaihtelivat 115 markasta 187 markkaan. Huonoin ansio oli ollut 101 markkaa. Ansioiden vaihteluun vaikuttivat eritasoiset hevoset ja pyryilmat. Loppua kohti palkat olivat parantuneet. Automiehille maksettiin kuutiojalkataksan mukaan ensimmäiseltä kilometriltä 80 penniä ja jokaiselta lisäkilometriltä 2 penniä lisää. Autot tekivät kolmesta neljään reissua noin 40-50 kilometrin päästä. Kuskit tienasivat keskimäärin 4500 markkaa.

Huoltoasema Kuolajärven rannalla. (kuva Sallan kunta)

Talvella 1937-38 savotta eteni yhä kauemmaksi rajan pintaan, vedenjakajan taakse. Väliaikaisia tukinkuljetusteitä jouduttiin raivaamaan kaikkiaan yli 100 kilometriä ja itäisin tienpää ulottui Kurtin kylässä noin 800 metrin päähän valtakunnan rajasta. Nämä tiet olivat syksyllä raivattu ja pintakerros oli poistettu ja tarpeellisissa kohdissa tien pinta oli jäädytetty. Maan kivisyys teki kuitenkin kiusaa vuoden 1938 autosavotassa. Teillä oli pahoja nousuja ja kuormat jäivät pieniksi, 200-350 kuutiojaloiksi. Kaiken kaikkiaan näiltä alueilta ajettiin Kuolajärven jäälle nelisensataatuhatta runkoa puuta.

Näin laajamittainen tukkisavotta tarvitsi tietenkin rakennuksia alueelle. Suurista hongista tehtiin ns. pääpirtti keittiöineen. Miehiä varten oli rakennettu avara pirtti, jonka keskellä paloi kamina, jossa saattoi laittaa omia käristyksiään. Metsiin eri lohkoille oli myös rakennettu pienempiä kämppiä hevostalleineen n. 20 kpl.