Sisko Piisilän muistelmat

Lapsuusmuistoja
Olen Sisko Piisilä o.s Kivelä ja olen syntynyt. 17.12.1926. Olen Katri o.s Ulkuniemen ja Viljami Kivelän tyttö Kuolajärven Alapäästä. Olen asunut kirkonkylällä, koska olen ollut Korhosen Elinalla ja Heikillä kasvattina. Olen kulkenut kesällä paljon Kuolajärvellä ja joskus talvellakin, isän ja äidin luona. Äiti on tehny 10 lasta, joista kaksi kuoli pikkusena ja yksi veli on kaatunu. (Esko). Isä oli aikoinaan, kun menivät naimisiin, poliisina ja sitten ostivat tilan Kuolajärveltä Aholan, Kemiyhtijöltä. Siinä oli talo ja ne jatko maanviljelystä, meillä oli karjaa 4-5 lehmää äitillä. Sitten isä rupes poikien kans tekemään sarkojaki, mutta eihän se paljon ehtinyt tehä, kun tuli sota. Isä lopetti sen poliisihomman, mutta en muista minä vuonna.

Olen ollu kaks vuotias, kun isän sisko, Kivelän Iida eli Aholan Iida, oli kätilönä ja hän otti minut hoitohon. Ja sitten, kun Iida-täti kuoli, olin Korhosen Elina-tätillä kasvattina. Kotona oli paljon lapsia, poikia. Minut tyttönä kasvatettiin kirkonkylällä. Paljon kävin Kuoläjärvellä ja muistan, kun kerranki talvella menin Nokkalahan. Oli ilta pimiä ja minä katton ikkunasta, kun valot alko näkymähän meiltä kotua. Nokkalasta näky meijän valot. Minä laitoin hiljaa takin päälle ja lähin juossa kipittämähän kotihin ja joku heinämies tuli vastahan, niin se kysyi, että mihin sinä tyttö riepu menet näin pimijällä? Minä vastasin itkussa suin, että kotihin, kun minulla on äitijä ikävä. Olin sillon jotaki 8-vuotijas. Kyllä niillä Nokkalassa oli ollu hätä, että mihin minä katosin, mutta se heinämies oli sanonut mihin menin. Lapsuuvessa leikittiin rooppija. Tehtiin kuoppa ja sinne sitten nappija nakeltiin. Toisinaan oli sitten, ettei meillä kellään ollu yhtään nappija puseroissa, eikä missään. Piti äitin illalla ruveta ompelemahan. Sitten leikittiin hevosenkenkää ja poron koparoista kerättiin luita ja pelattiin sotaa. Luut laitettiin pystyyn ja pallolla heitettiin ja laskettiin kuka sai enemmän kaatumaan. Sitten leikittiin ”muuri nurin” – leikkijä. Mentiin toiseen huoneeseen ja sitten kututtiin, nyt saat tulla ja sitten noettiin mustaksi tulijalta naama.

Minä en joutunut työn tekoon, minuahan pijettiin niinku vähän parempana, niin minun ei tarvinnu tehä töitä. Toiset kyllä joutu tekemään nuorempanaki töitä. Kesällä piti lehtijä riipijä ja kortetta käyvä repimässä. Se annettihin se säkki ja se piti ensiksi olla täynnä lehtijä ja sitte vasta sai mennä uimahan. Sitten me hoksittihin, missä oli horsmaa, me lyötiin säkin pohjalle sitä ja päälle lehtijä ja sitten juostiin uimahan. Äiti tarkasti ja huomasi. Huusi takasin ja oli mentävä uuvestaan riipimähän lehtijä. Meillä oli hyvä uimaranta, se oli nimeltään Hiekkaniemi. Meijän kotirantaki oli kyllä hyvä. Hiekkaniemessä oli matala ranta ja toisella puolella oli kyllä kortettaki.

Kesällä käytiin ongella saaren takana ja termustettiinki ja syötiin kaloja. Yks Helluntain aatto lähettiin saaren taa eli Iso-saaren ja siinä oli railo, kun jäitä oli vielä muuten järvessä. Mikkolan Sauli toi ison pannun. Siellä sitten keitettiin kahavija, ei sillon makkaroja ollu, mistä olis paistanu. Ongittiin ja perholla pyyvettihin kalaa. Kun lähetään pois, niin meijän rannan kohalle railohon oli tullu jäät. Äitillä kauhija hätä, että miten ne pääsee sieltä pois, mutta päästihin jotenki kiertämällä pois. Venehellä liikuttiin. Sitten Hiiriharjussa käytiin Juhannusta valvomassa. Kesällä me oltiin Mikkolan Leon kans niinku kesälintuja. Leo tuli yhtä matkaa ku minäki Kuolajärvelle Mikkolan Heikkiin. Ensimmäinen ehto oli, kun tultihin Kuolajärvelle, siellä oli semmonen ko Myllylampi ja siinä oli ollu vanha mylly. Sinne mentiin ensimmäiseksi uimahan. Vaikka olis järvessä jäätki ollu, meijän piti käyvä Myllylammissa uimassa. Kerranki ku minä en kerenny vaatteitakaan vaihtaa, minulla oli vähän paremmat vaatteet ku tulin, niin mentiin uimaan. Ja pojat hyppäs sen ojan yli. Pojat nauro, eipä Sisko uskalla hypätä tämän ojan yli. Minä hypätä roiskautin yli ja hame halkesi. Poikain kans minä kuljin, harvoin olin tyttöjen kans. Airi meillä oli sen verran nuorempi, ettei se vielä ollu mukana.

Ohraa meillä viljeltiin ja perunaa. Se perunan nosto oli aina joka syksy. Tehtiin semmonen nuotio ja siellä paistettiin niitä perunoita ja äiti toi sitten rapuskaa. Syötiin sitten perunoita rapuskan kans ja jo ne oli hyvijä. Kukkija muistan olleen sillon vähän, no palsamit muistan.

Vaattehet meille ommeltiin. Minä nyt sain joskus uusiaki, kun täti kuluki muuallaki. Sain ensimmäisenä hiihtopuvun. Ei kellähän vielä ollu, ku mulle tuotihin tummanpunanen hiihtopuku. Etupäässä ne ommeltiin, ne oli joka kylässä ne ompelijat. Isä ja äiti kävi kirkolla. En muista kuinka usein, mutta isähän kävi savotoissa hevosella ja Kaapohan oli tätillä ja setällä Korhosessa renkinä. Sitten Kaapon kanski käytiin hevosella Kuolajärvessä ja käytiin posti-autollaki.

Jouluna minä en ollu Kuolajärvellä, vasta ku sitten ku pyhät meni. Sitten menin ja minulla oli iso laatikko, jossa oli kaikenlaisija herkkuja. Vuonnalan Annikki sanoi, että ku kuultiin koska Sisko on tullu, mentiin Kivelään ja saatiin kaikenlaisija herkkuja. Kerran äitillä oli käyny niin, että isä oli lähteny hakemaan aamulla aikasten heinijä Tarasojan jängältä ja tuli iltapäivällä. Isä oli sanonut äitille, etkö sinä ole leiponu, nythän on jouluaatto. Äiti ei ollu muistanutkaan ja sitten oli laitettu äkkiä pirtin uuniin tuli ja leipomaan pullaa ja lypsämään ja leipomaan juustoa. Pojat oli hakenu kuusen ja niin oli tullu Jouluki. Äitillä oli niin paljon töitä ison lapsilauman kans, että jouluki unohtu. Sillon ei tullu meille lehtijä, eikä ollu ratioa, joka olis muistuttanu Joulun tulon.

Lähellä siinä asui Kesälahen, Mustosen ja Uutelan porukkaa. Jonku verran Kesälahen Jennin kans oltiin tekemisissä ja Mustosen tyttöjen kans, mutta kuitenki hyvin vähän. Minä poikain kans jouvuin meiskaamaan. Kuolajärvestä on jääny hyvät muistot ja muistikuvat. Siellä ei Alapäässä juuri tiijetty mitä Keskiniemellä tapahtu. Kyllähän ne pojat kulki tansseissa siellä. Pojat kulki venehellä ja joskus kävellen ja hevosellaki.

Kesät oli Kuolajärvessä, niin hauskoja. Ongittiin ja yks tapaus sattu semmonen, kun Ulkuniemen Laimin kans siellä Kuolajärven sillalla oltihin. Laimi sano, että kuule Sisko, jos sinä saat kesällä matehen ongella, niin sinä kuolet sinä vuonna. Me oltihin taas Myllyojalla ongella ja äiti huuti syömähän, me jätettiin onget pyytämähän ja sillä aikaa iso maje oli tarttunu. Minä nakkasin sen ongen ja kauhijalla huuvolla juoksin ja äiti luuli, että siellä on joku hukkunut ojaan. Äiti juoksi vastahan ja minä huuvan, että minä en haluva kuolla, en haluva kuolla. Äiti kysy mikä nyt ja minä selvitin, että Laimi sano niin jos kesällä saat matehen, niin sinä kuolet sinä vuonna.

Saunaojalla sitten huuvettihin Airiki syömähän, niin se tuleepi ja sanoo, että minäpä sain pikku linnun kiinni, kattokaa ja rupi sammakon laitto ruokapöytähän.

Kesällä sitten kävelemällä mentihin, kun venehellä ei päässy, Keskiniemelle. Siellä oli hevoset laitumella irti ja niitä kauhiasti pelättihin ja meillä oli aina iso keppi käjessä ja jos vähänki kuultihin hevosen kellova, niin alettihin sitä keppijä lyömähän ja huutamahan. Pelättiin muka, että hevoset tulee päälle. Ei kai ne nyt olis tullu päälle, mutta kakarana oli semmonen peleko. Vuonnalan Annikki ja Sivenin Laimi muistaa aina, että oli mukava tulla meille kylähän, kun äitillä oli pöytälaatikossa juustoa tai kampanisua ja heille tarjottiin kahvit aina pyhänä.

Se oli niin erikoista, ku ei sitä niin paljo leivottu sitä nisua ennenvanhaan. Ohraleipää kyllä tehtiin yöllä ja vietiin jyvälaarihin, että ne pysyis tuoreena. Ne oli hyvät sieltä sitte syyvä, ne ei ollukuivannu. Ruisleipä kuivattihin orressa. Ja sitten heinäntekova varten kerättihin piimää leileihin. Se leili jätettihin vähän niinku vajaaksi ja sitten isä ku meni joulun maissa hakemaan heinijä, niin hetteeseen puotti sen leilin. Sitten ku ne lähti heinäntekohon kesällä, ne otti viijen litran pänikän maitoa ja se sekoitettihin piimän sekahan. Sitä ne sitte söi. Se oli semmonen 20 litran leili muistaakseni. Tarasijassa ne teki heinää ja me käytihin siellä hillassaki. Siellä oli se uittoki Kuolajärvessä. Meillä oli niitä uiton moottorivenehijä. Niin kerranki lähettihin hillaan sieltä Tarasijasta. Tarasija oli ennen sitä patoa. Hillaan mentiin, niin meillä oli iso saavi keskellä venettä ja yöllä kerättihin ja saatihin saavi täytehen. Sitten vielä käytihin tammen tykyä pyytämässä tammukoita. Me vietiin niitä hilloja Korhoselle, ei ittelle laitettu niin paljon. Hillat keitettihin ja lasipurkkihin survottihin ja jos tuli hometta se otettiin pois. Kellarissa säilytettihin. Mustikatki laitettihin samalla lailla, ei siihen laitettu sokerija. Viikon ne oli heinänteossa aina kerralla, joki vartta pitkin tekivät heinää. Sen muistan kun äiti kerto, kun Sallan nimismies ja lääkäri se Laitinen halusivat maistaa sitä piimää. Ne ruukas käyvä aina yhtenä päivänä kalareissulla, ku isä oli heinänteossa.

Ei meillä ollu mistään puutetta, vaikka meillä oli iso porukka, tyytyväisijä oltihin. Voi kirnuttiin ja harmajaa (kirnupiimää ) juotihin. Verestä tehtiin kampsuja ja rieskaa. Oli meillä kanojaki yhessä välissä, niin saatihin munija. Tein minäki niistä kerran munakakun, äiti anto tehä. Isä oli töissä paljon, niin sitä oli rahaa ja pojatki jo rupes olemahan töissä. Uittohan siellä oli iso Kuolajärvessä. Sitten kerran ku uiton miehet oli meijän rannassa, äiti oli justiin lämmittäny pirttijä ja leiponut kampanisuja, niin Pekka oli menny ja huutanu, että hei miehet tulkaa kahaville, meillä äiti on leiponu torttuja. Ne tuli ja sano emäntäkö kuttu heijät kahville. Ei äitillä auttanut muu kuin alkaa keittämähän kahvija. Eihän ne ilman tahtonehet, mutta kyllä ne leivotut nisut meni sinne. Uiton miehijä kulki meilläki, äiti joskus laitto niille ruokaaki. Ulkuniemen Vilho oli uittopäällikkönä ja isoilla moottoriveneillä vejettiin lauttoja. Isäki oli siinä töissä. Minäpä kerron Pekasta. Pekka oli siellä järvellä talvella ja riekkoja oli ollu siellä ja riekot oli panneet, että ”kapek kapek”, niin Pekka oli huutanu, ei se äiti minua teille kuitenkaan anna.

Kivelän Katrista eli äitistä kerron. Oli kaunis kesäpäivä ja oli tapana mennä ulos rappusille kirnuamahan voita ja sitten kun äiti veisas, se kuulu Uutelahan asti se veisaus ja jotku sano, että Keskiniemelle asti kuulu. Äitillä oli kantava ja hyvä ääni ja se oli kova veisaamahan.

Sitten koulusta, Uutelasta ku lähtivät jo ennen kaheksaa ja meille tulivat ja meiltä lähtivät pojat ja Airi kouluhun. Airille se oli vaikijaa se koulun käynti, äitin piti aina saattaa se sinne. Eikä Airi asuntolaan jääny millähän, eikä muutkaan ku kovimmilla pakkasilla. Äitin piti huonommat jättää kamariin ja sanoa, että olkaa siellä ja äläkää ottako tulitikkuja ja sitten saattaa Airi kouluhun. Sinne oli matkaa 3 km. Talvella ku järvi jääty oli lyhyempi matka, niin suksella kulkivat, järven poikki. Syksyllä ja keväällä kuljettihin sitä kinttupolkuva, ei sitä hevosellakaan päässy. Sitten minä kerron Kuolajärven sarkahommista. Kivelän Ville eli isä, poikijensa kans teki Kuolajärvehen ensimmäisijä sarkoja. Kun ne oli lähteny aamulla töihin, niin tukkilaisija oli tullu ja kysässehet äitiltä, missä se tämän talon isäntä on, kun tuo vanhin poika vie tuon porukan sarantekohon. Äiti siihen, kyllä ne isän kans on liikkehellä. Isä oli nuorekkaan näkönen ikäsekseen. Sinne ne jäi ne sarat, ei niitä kerjetty valmistaa, kun sota tuli.

Evakkoonlähtö ja sota-aika

Tätin ja Harjulan Annin ja Irman kans me mentiin postiautolla Kaulirannan Ollikkalaan evakkoon v.1939. Hyvin vähän oli tavaroita matkassa. Minä muistan. kun sytty se sota ja tuli ilmahälyytys. Ullas oikein ja kirkonkellot pauhasi ja kaikki kirkonkylän koirat alko ullaamaan. Se oli aivan kauhija, järisyttävä tunne. Me mentiin Lukkarin kellariin. Se oli isompi kuin oma, niin sillä ei omaan uskallettu mennä. Pakoon piti mennä, että jos ne pommittaa. Kuolajärveltä ja muualta tulivat samoina päivinä evakkoon lähtijät, kun mekin lähettiin. Me oltiin kyllä melkein ensimmäisijä lähtijöita. Täti ja isän äiti oli kans. Hyvin vähän meillä oli vaatteitaki, mitä nyt päällä oli lähtiessä.
Vähän juuri oli vaihtovaatteita. Sitten minä näin unta ennen lähtöä, että minä muka Kuolajärvessä olin. Äiti lähti ja lapsija oli kelkassa ja rouko oli matkassa ja ne meni Keskiniemelle. Minä sitten muistelin sen unen, että miksikähän ne lähtivät, johonki pakohon. Sitä ei sillon otettu miksikkähän, mutta sitten hoksivat, kun kuulivat, että äiti on kelkalla pukannut Pekkaa, niitä pienempijä ja rouko on ollu matkassa ja vähäsen vaattehija. Koira oli jääny kotihin ja puoleen välihin oli saatellu äitin ja niin palannu takasin ja siinä portahilla maannu. Äiti oli keränny miesten vaattehija pirttihin kauhijan kasan. Kun sotilaat tulevat, niin saavat suojaa. Mitä oli lihaa paistanut ja jättänyt sinne. Koira ei ollu päästänyt sotilaita sinne sisälle, niijen oli pitänyt se ampua. Yksi sotilas sanoi myöhemmin että, kyllä he oli onnelliset, kun pääsivät sinne, kun heillä oli kauhia nälkä ja märjät vaattehet ja kylymä. Nähtiin että täällä on puhtahat vaattehet pöyvällä ja ruokaa. Sitten kun sotilaat lähti ne laitto rakennukset tulehen.

Kaulirannalla oltihin niin kauvon, kun talvisota päätty, heti lähettiin ja tultiin Kemijärvelle. Tätin porukka tuli Lehmuskalliolle, mutta se oli niin pieni huone, niin minä menin isän ja äitin tykö Halosenrannalle. Siellä oli iso pirtti, missä me saatiin asua. Sillon oli ruotsalaisetki vapaaehtoset sotilaat Halosenrannalla. Ne oli ihmeissään, kun me suksilla hiihettihin ja laskettihin mäkijä. Yksi ruotsalainen anto meille kahvija ja suklaata. Ja vielä, kun ne lähti pois ne laitto ison paketin, siinä oli kahvija, suklaata ja karamellijä ja kaikkia hyvää. Vaarala oli sen talon nimi, jossa asuttiin Halosenrannalla. Asu siinä Tuutikylästä joku perhe kans, mutta ne muutti pois siitä. Sitten siihen tuli rautatieläisijä ja ne vallottivat koko pirtin ja meijän piti mennä pikkusehen kamarihin. Meitä oli iso porukka, niin piti pöytä ja tuolit nostaa isohon eteiseen, että saatihin vuotehet levitettyä lattijalle. Yks sänky oli vain ja pikkunen pöytä ja talonpuolella piti käyvä keittämässä.

Sitten muutettihin Tapionniemehen, kun ne ahisti meijät niin pienehen tilahan, ne rautatieläiset siellä Halosenrannalla. Tapion Kallen pikkupuolella asuttihin, siellä Tapionniemessä. Koulun minä kävin kirkonkylässä. Viimeinen vuosi jäi käymättä, kun lähettihin evakkohon. Päästötodistuksen sain sillälailla, kun tultihin talvisovan evakosta Kemijärvelle ja minä näin opettajan siellä, niin hän pyysi minut asunnolleen ja tentti minua ja anto päästötodistuksen. Jatkokoulun kävin Tapionniemessä, mutta seki jäi tavallaan kesken, kun meijät komennettiin Virkkulan Lauran kans Punasen Ristin töihin Kemijärven Isollekylälle. Siellä pakattiin ihmisille vanhoja vaatteita ja kenkijä ja saatiin kauhijat haukkumiset päälle. Haukkuivat paketin hakijat, kun ei osattu mieleisijä ja oikeita ja kokosija laittaa pakettihin. Sehän on selvä, että ei ne aina käyneet kaikille, kun annettiin vain ikä ja montatako lasta oli tarttijoilla.

Sitten kun Punasen Ristin homman jälkeen sain komennuksen Tapijonniemen koululle, Virkkulan Lauran kans, jossa piti laittaa ruoka 100 miehelle. Aamulla tehtiin jauhokastike ja potut. Kuivaa näkkärijä ja vettä. 18- vuotijas poika oli kolmantena, kantamassa yläkerran keittijöön puut ja veet. Kahestaan tehtiin se ruoka. Se oli isossa tynnyrissä se liha ja, voi jie, kun se toisinaan oli vihrijää se liha. Piti illalla ottaa ja harjalla jyrätä ja pessä kirkkahaksi ja niin yöksi pikkusen etikkaa panna ja likohon. Sitten aamulla pessä taas ja aamupäivällä leikata pieniksi ja panna kiehumahan. Sitten kun liha oli kypsä, siihen laitettihin kuivatut perunat. Se oli sitten, kun Työkomppanija tuli syömäänse oli ruokana. Se oli Työkomppanija mitä me muonitettihin. Minä en muista mitä se komppanija teki, tekikö jotaki estehijä. Siihen aikaan tuli sitten saksalaisetki sotimaan.

Sieltä, kun loppu se työkomppanija, minä sain komennuksen tuonne Vuostimoon ilmavartijohon. Olin siellä kolmatta kuukautta ja sitten Esko-veli kaatu ja minun piti tulla kotia sitten. Kyllähän ilmavartijointi pelottiki, ku meillä oli Vuostimossa ilmavartijointi ja vajaan puolen kilometrin päässä siltavartijointi. Vanha riihi oli ja sen katolle oli laitettu se torni ja sinne piti kiikkuva ja se oli melkein mettän keskellä. Sehän piti mennä yölläki kahentoista aikaan ja olla kahtehen asti. Kahelta ku meni, niin piti olla neljään asti eli kaks tuntija kerralla. Kerran tuli sitten hälytys, että tesantteja on liikkeellä ja ilmavartijon pitää olla valppaana. Tietenki me oltihin valppaana, minäki oli kahestatoista kahtehen vartijovuorossa. Yhen aikana kuulu alahalta rapinaa ja minä katton, nyt nousee ja pyssyn piippu näkyy ja jo tulee miehen pää. Sillon minä rupesin huutamahan ja veivaamahan puhelinta. Vartijopäällikkö tuli ja sano että hän lähti kattomahan, kuinka se kuopus täällä pärjää. Minä sanoin, mutta minä en käy kahentoista ja neljän välillä vartijossa. Se on vartijopäällikön tehtävä se homma ja jos hän ei käy sitä minun vuorova, minä ilmotan Kemijärvelle päävartijostohon, että sillä lailla tullaan säikyttämähän. Niinhän se kävi sitten ne vuorot. Ajatella, että 17-vuotijas sillä lailla säikytellähän ja siltavartijoki rupes kans huutamahan että mikä siellä on hätänä.

Ilmavartijoinnin jälkeen olin kotona jonku aikaa ja sitten sain komennuksen Kemijärvelle Kuljetusosastoon lottatöihin. Siellä meitä oli kolme lottaa, Narkiniemen Helmi, Kostamon Helmi ja minä. 40 miestä oli ja sillon oli jo paremmat ruuat, mutta lihahan se oli aina se ongelma, kun ne oli tynnyrissä suolattuna. Siitä piti laittaa ja kuivatuista perunoista. Kuljetusosasto oli Kemijärven Jyvälässä, vanhalla puolen ja meillä oli sitten asunto uuvella puolen. Sotilaille laitettihin ruokaa, aamulla kahvit ja puurot, lounas ja päivällinen. Siinä hommassa olin kolome ja puoli kuukautta. Sieltä sitten menin kotihin ja olin taas kotona jonku aikaa ja kävin Tapionniemestä käsin rippikoulun. Olin kotona, kun äiti sai Annikin. Olin niinku hoitamassa sen aikaa. Rippikoulun kävin Kemijärvellä, meitä oli 100 tyttöä ja totta se kesti kaks viikkoa se koulu.
Tapionniemestä sitten muututtiin Kursuun ja sieltähän minä sitten kuljin isän kans savotassa. Olin kokin apulaisena, kun välillä en ollu lottatöissä. Olin minä vajavan puoli vuotta siinä apulaisena, kun sain vatsakatarin. Sitä käristystä ja lihaa syötiin paljon. Sitten minä olin Vanhassa Sallassa kaks vai kolome viikkoa. Se oli semmonen erikoisilmavalvonta kasarmilla. Meijän ei saanu käyvä kylälläkään sinä aikana. Sitten kun se loppu olin taas jonku aikaa kotona eli Kursussa. Sitten menin tuonne Vanhaan Sallaan asevelikanttiinihin. Meitä oli Kivelän Eila, Ulkuniemen Helmi ja minä. Sieltä lähettihin sitten evakkohon, kun sytty saksalaissota. Evakkohon mentihin Keski-Pohjanmaalle. Junalla mentihin ja se oli kauhun yö. Mullahan kävi vielä sillä lailla, että ennen ku lähettihin pois sieltä, meijän piti aamulla puoli viijen aikahan nousta ja keittää kahvi, kun juna tuli Kemijärveltä Vanhaan Sallaan ja jatko sitten matkaa Alakurtille. Meitä oli sillon vain yks tyttö kanttiinilla töissä ja toiset nukku. Meillä oli asunto siellä kolhoosissa, yksi huone vain. Se oli venäläisten rakentama, alahalla oli varastot ja ylähällä asunnot ja pikkunen pömpeli joka huoneessa. Sitten siellä oli saksalais-venäläinen vankileiri, siellä oli venäläisijä vankija. Saksalaiset kun toivat meille muonan aina, niin ne venäläiset vangit kantovat ja saksalaiset sotilaat oli pyssyjen kans. Minä sitten aamulla laitan tulta ja minä kuuntelin, että mikä tuolla ikkunan takana rapisee? Minä hyppäsin ja katon niin pyssy on ojennettu ja venäläinen. Sillon minä syöksyn sinne missä me nukuttihin, sinne huoneeseen ja menin sängyn alle. Minä rukoilin, että tulis asemakomennuskunta ja äkkiä. Ne ruukas tulla pikkusta ennen, ku juna tuli ja kävivät kahvilla. Se oli syksy ja jo kuulu sillan lähellä askeleet ja kiersi kaks kertaa ympäri rakennuksen se sotilas. Sitten menin toisen oven kautta ulos ja huusin pojille, että äkkiä tänne ja ne tuli ja minä selvitin asian. Ne lähti sinne saksalaisvankileirille kysymään, että onko sieltä vankija karannu. Oli yksi vanki karannu ja saksalaisen sotilaan tappanu. Tiesi, että kanttiinissa on ruokaa, niin vissiin meinasi varastaa. Ei ne sitä löytäneet, vaikka hakivat. Syksy oli, niin kerkesi mennä pitkälle ja eikä tietenkään osanneet oikijalta suunnnalta hakija. Oli se kauhun hetki. Sitten ku sytty sota, niin Alakurtilta tuotiin aina ruumiita siihen asemalle. Meilläki tuli hälytys aina, niin sillon me juostihin pommisuojahan. Ja sitten se ilta, kun siinä oli kaks niitä sanitääriä, siinä vähän matkan päässä tuvasta ja ne kävi aina illalla kahvilla siellä meijän tykönä. Ne sano, että he kirjottaa tässä kirjeen. Ja pankaapa teki tytöt tässä terveiset perheille. Toisella oli kaks lasta ja toisella yks. Me kirjotettihin sitten ne terveiset ja ne pani kirjehet kiinni ja niin sitten lähtivät pois. Palasivat kuitenki ovelta ja sanoivat, hei tytöt antakaa asemakomennuskunnan pojille nämä kirjeet, niin heijän ei tartte aamulla nousta junille. Minä, että joo sehän on selvä. Tuli sitten se hälytys ja siihen ensiapuasemalle tuli täysosuma ja lähettihin kattomahan, missä on ne sotilaat, kun ei ne kerenneet pommisuojaan. Toinen oli ulos kerennyt ja suoletki oli ulkona. Sitten mentihin ja koetettihin, mutta eihän sinne päässy sisälle, niin toinen mies makasi sängyssä, mutta pää oli lattijalla. Se oli kyllä kammottavaa. Me jätettiin ne kirjeet meille, niin me sitten kirjotettiin omaisille tyttöjen kans, miten on käynny ja pantihin uuvet kirjekuoret ja niin lähetettihin. Ei me osattu panna omaa osotetta niihin, kun meillä oli evakkohon lähtö. Siellä oli kauhun hetkijä.