Äitini, Helmi Vuonnala (os. Mikkola), muistelee tässä lapsuuskotiaan ja elämää siellä. Hän kertoi tämän talon sijainnin ja jokaisen rakennuksen tarkasti viimeisenä elinvuotenaan 92 vuoden iässä. Uutelan talohan oli aikaisemmin Olli Kesälahden rakentama, jonka tämä myöhemmin ”menetti” Kemiyhtiölle ja äidin isä Heikki Mikkola sen sitten yhtiöltä osti. Olli Kesälahti oli taitava muurari ja niinpä talon muuri on vieläkin pystyssä!
Talo sijaitsi siten, että pitkä sivu oli rannan myötäinen ja pirtin pääty oli etelään päin. Pihapiirin rakennukset muodostivat neliön. Pirtin edessä oli noin kymmenen lehmän navetta ja sen yhteydessä solalla yhdistettynä heinälato. Lampaita oli myös kymmenkunta. Loppuvuosina oli sikojakin. Navetan asukkeihin kuuluivat vielä muutama kana sekä kukko. Mikä maalaistalo oli ilman kissaa ja koiraa, niille oli omat paikkansa. Navetan edessä oli vinttikaivo. Kaivon orrella istuskeli kesäisin valtavasti räystäspääskysiä, jotka tekivät jopa kolmikerroksisia pesiä räystäiden alle. Vesi kannettiin kaivosta sisälle ämpäreillä. Navettaan veden kulku oli varmistettu puisella rännillä.
Pirtin päädystä katsoessa saattoi nähdä ns. maitohuoneen ja liiterin sekä tallirakennuksen, jossa oli kaksi hevosta. Talon toisesta päädystä näkyi vanhan tallin ja varaston rakennukset. Sauna oli navettarakennuksesta katsoen kauempana pihapiiristä. Sauna oli sisäänlämpiävä savusauna, vesi kannettiin sinne navetan padasta. Myöhemmin tehtiin uusi sauna lähemmäksi pihan yhteyteen. Tässä saunassa oli jo uloslämpiävä kiuas. Ulkohuoneita eli huussejakin tarvittiin näin isossa sakissa kaksittain. Toinen oli tallin ja toinen navetan vieressä. Kellari oli melkein Kesälahden saunan takana. Veneitä talossa oli pari kolme kappaletta. Navetan takaa lähti pieni polku maailmalle, ensin piti ylittää pieni kirkasvetinen oja. Polun varrella oli vielä vilja-aitta. Polku lähti viemään kohti Myllyojaa ja mutkitteli seuraavaan taloon eli Aholaan, jossa asusteli Viljami Kivelä porukoineen.
Talo oli keltaiseksi maalattu hirsirakenteinen kahden savupiipun talo. Rakennus oli tehty korkean kivijalan päälle, joten allekin pääsi vaikka ryömimään. Talossa oli pirtti, keittiö ja kolme kamaria. Kuisti oli erillinen. Sisäänkäynti oli keittiön kautta. Keittiössä oli iso hella ja huoneesta aukeni ovi talon toiseen päätyyn, ns. suuhuoneeseen. Takaseinältä pääsi peräkamariin, josta edelleen nurkkakamariin. Pirttiin mentiin oikealta seinältä. Jokaisessa kamarissa oli oma ”kakluuni”, muurattu uuni. Tämän vuoksi talossa oli kaksi palomuuria ja kaksi savupiippua. Pirttiä hallitsi iso muuri, ”kahdeksan leivän uuni”. Se oli valkoiseksi kalkittu laattakivistä muurattu kivimuuri, jonka sisäuuni tosiaan oli niin suuri, että pienimmät saivat mennä sinne ”pohjaa rappaamaan” kun arina mureni ajoittain. Uunin takana oli ”sola”, josta nousi portaat kiukaan päälle. Uunin päällä olikin mukavan lämpöistä. Uunin yläpuolella riippui katosta leipäorsi, johon reikäleivät laitettiin kuivumaan. Leipäorren vieressä oli vielä pari muuta ortta, joihin saattoi ripustaa esim. vaatteita kuivumaan tai muita tarpeellisia tykötarpeita.
Pirtissä oli viisi kaksinkertaista kuusiruutuista ikkunaa, joiden pokat olivat valkoisiksi maalatut ja joista otettiin ”tuplat” eli sisäpuoliset lasit kesäksi aina pois. Ennen juhannuksen ”suursiivousta” lasit kannettiin vintille ja syksyllä ennen pakkasia tuotiin takaisin. Pirtissä oli iso pirtinpöytä käännettävine pöytälevyineen. Kääntöpuoli oli maalaamaton, sillä leivottiin ja ”arkipuoli” oli maalattu. Pöydän kahta puolta olivat jykevät pirtinpenkit. Seinustoilla oli muutama sivustavedettävä sänky. Valaistuksena toimi öljylamppu. Kaikenlaiset tarvekalut, kangaspuut, rukki ym. olivat myös pirtissä. Kamareissa oli sängyt ja pienet pöydät karmistooleineen. Alimmaisena sängyssä oli olkipatja ja sen päällä ns. alusta, joka oli kangaspuissa kudottu leikellyistä vaatteista. Sänkyjen päällä pidettiin ns. roukoja peittoina. Rouko oli lampaannahkasta ja villalangasta kudottu peite. Lampaannahka muokattiin ja muotoiltiin sopivaksi. Nahkapuolelle ommeltiin kangaspuissa kudottu peite. Peite oli yksivärinen tai värjätty. Tyynyt ommeltiin myös kotona, sisällyksenä käytettiin metsälintujen höyheniä, päällisinä itsekudottuja pusseja. Päällimmäisinä pidettiin raanuja, jotka olivat ohuita villalangoista kudottuja värikkäitä peittoja.
Pyykinpesuun käytettiin koivuntuhkasta saatavaa lipeää ja saippuaa. Pyykkilauta, metallinen tai lasinen, oli ainoa tekninen apuväline. Vaatteet liotettiin ensin ja sitten ”jyrättiin” pyykkilautaa vasten ja sen jälkeen nostettiin kiehuvaan veteen pataan joksikin aikaa. Lopuksi huuhdeltiin järvessä. Talvella huuhtaistiin äkäisesti ja tuotiin navettaan, jossa lopullisesti väännettiin kuiviksi. Talvella vaatteet kuivattiin vintillä, kesällä ulkona. Aikanaan Kuolajärven ensimmäinen radio oli sekin Uutelan talon pirtissä!
Ruoan puolesta kolmikymmenluvun kuolajärveläiset olivat mitä suurimmassa määrin lähes omavaraisia. Leipä otettiin kirjaimellisesti maasta ja metsistä. Ohraa ja ruista kylvettiin lähes joka talossa. Lehmiä, sikoja, lampaita jopa kanoja kasvatettiin kotona. Talot olivat perinteisesti suurilapsisia, joten ruokaa piti olla. Perunat kasvatettiin kotona, muita vihanneksia ei tunnettu. Sipulia kuitenkin kasvatettiin ja talveksi ne nostettiin pumpulilangasta virkattuihin sipulipusseihin katonrajaan roikkumaan. Ohraleipää leivottiin joka toinen päivä, ruisleipää harvemmin. Ohraleipä leivottiin parisenttiä paksuksi pyöreäksi leiväksi, johon pisteltiin haarukalla reikiä ja sahanterällä tehtiin ruutukuviot. Leivät paistettiin kuumassa uunissa ”koppelonkirjaviksi”. Ohraleipä oli heikosti säilyvää, joten sitä piti olla aina tuoreena. Ohraleipää säilytettiin jyvälaarissa. Ruisleipää leivottiin sekä tuoreena syötäväksi että kuivaleiväksi. Tuore ruisleipä ei reikää kaivannut, joten se tehtiin pyöreäksi isoksi n 30 senttimetrin halkaisijaltaan kokoiseksi, 5 senttiä paksuksi limpuksi. Ruisleipä säilyi paremmin kuivattuna. Niihin leipiin jotka kuivattiin orressa pirtin katonrajassa, tehtiin reikä keskelle. Nämä olivat ohuempia n. sentin-puolentoista vahvuisia ”varrasleipiä”. Näitä ruisleipiä otettiin mukaan heinäntekoreissuille, jotka venähtivät usein viikonkin mittaisiksi. Kuolajärveläisillä oli jokivarsiniittyjä Kuolajoen varsilla. Sinne mentiin veneillä maanantaiaamuisin yli viiden kilometrin matka ja yövyttiin ladoissa rankisissa. Takaisin tultiin lauantaina. Rankinen on puuvillalankaisesta palttinasta tehty valkoinen telttamainen katos, johon mahtui kymmeniä henkiä. Se oli hyvä sääskien suoja. Sääskien karkottamiseen käytettiin pikiöljyä. Heinät niitettiin luovoiksi ja kerättiin sitten latoon. Kantamiseen käytettiin heinähankoja ja sapilaita. Ladoissa heinät saivat olla talveen asti, josta ne haettiin hevosilla ja rekipeleillä talven aikana. Ruokana oli kuivaa lihaa, suolakalaa, kuivattua ruisleipää ja ruokajuomana piimää. Kahvit keitettiin kolme kertaa päivässä. Joskus ei päivä paistanut vaan tuli ukkosia ja rankkasateita. Rankinen oli ladossa, niin ei päässyt kastumaan. Ulkona keitettiin nuotiolla kahvit, pannu vain kepin nokkaan ja nuotioon.
Rankisesta äitini kertoi hauskan jutun. Oltiin taas kerran lähdössä jonnekin nuorison vapaa-ajan viettoon yökunsin. Siinä juteltiin niitä näitä ja joku ehdotti, että otetaan rankinen mukaan. Siihen joku tokaisi närkästyneenä, ettei varmasti oteta, Rankinen on niin rumasuinen mies!
Ohrat ja rukiit kerättiin kesäisin riihiin kuivamaan. Riihiä oli joka talossa, joissakin useampia. Riihtä lämmitettiin viikko pari, jotta jyvät irtoaisivat paremmin. Riihen lämmityksessä nokeentui, koska riihet olivat sisäänpäin lämpiäviä. Viljan kuivuttua alkoi riihen puinti, eli varstoilla alettiin hakata jyvät irti. Varsta oli puuvartinen ”kalikka”, joka oli nivelletty keskeltä parilla rautarinkulalla. Varstalla lyötiin lyhdettä, jolloin jyvät irtosivat. Riihen puinti oli raskasta ja pölyistä työtä. Lopuksi jyvät vielä ”ajettiin” tietynlaisen rummun (”masiinan”) läpi ennen säkittämistä, jotta jyvät ja oljet erottuisivat. Jyvät säkitettiin myllyyn vientiä varten ja oljista tehtiin lehmille apetta. Myöhemmin tuli polttomoottorikäyttöinen puimakone helpottamaan puintia. Myllyistä yksi oli Salmivaarassa ja kerrallisella myllyreissulla Mikkolan Heikin poika Aulis löysi jopa morsiamen täältä Salmivaarasta, Ruokasen Alviidan. Myllyreissut tehtiin hevosilla kesäisin kärryjen kanssa ja talvella reellä. 70 km yhteen suuntaan kesti myllyreissu. Ruis- ja ohrajauhot käytettiin puuroihin ja leipiin. Pieniä härkinmyllyjä oli myös Kuolajärven kylässä järveen laskevissa ojissa ja puroissa.
Peruna eri muodoissaan oli perusruokaa, kuoripäällisinä ja kuorittuina. Kalapottuun perunat kuorittiin. Kalapottu keitettiin siten, että perunat laitettiin ensin kiehumaan, ja sitten, kun ne alkoivat kiehua, keittoon lisättiin kalat. Mausteeksi suolaa. Uunipaistia tehtiin poron-, lehmän- tai lampaanlihasta. Uunipannuun pantiin lihanpaloja ja perunoita sekaisin ja maustettiin suolalla.
Ruokaa saatiin lehmistä ja lampaista lihana ja maitona. Lihaa kuivattiin keväisin ahavatuulessa. Porolliset talot kuivasivat myös poronlihaa. Peruna syrjäytti nauriin, jota toki vielä käytettiin mm. naurisvellissä ja naurissankiassa.
Kesäisin Kuolajärven kalaisat vedet olivat täynnä pyytäviä verkkoja, verkot kudottiin kotona puuvillalangasta ja pauloitettiin myös. Kohoina käytettiin tuohta ja painot tehtiin panemalla kiviä tuohen sisään painoiksi. Joissain taloissa oli myös nuottia ja rysiä. Kaikki kalat kelpasivat ruoaksi. Siinä meni siiat ja särjet missä hauetkin. Kalakanta Kuolajärvessä oli leveä, oli siikaa, ahventa, haukea, särkeä, talvisin madetta. Lienee jalokalakin viihtynyt kirkkaissa vesissä, ainakin puroissa tammukka. Siikaa suolattiin talveksi isoihin puutynnyreihin, puolikoihin ja nelikoihin. Kalaa käytettiin keitettynä, paistettuna ja suolattuna. Ja myös kesäytettyinä.
Vehnäjauhot ostettiin kaupasta, nisua leivottiin joka lauantaina kampanisuja ja leipäjuustoa(kahvijuustoa). Myöhemmin tehtiin jo pikkuleipiäkin (hannatädin kakkuja). Lauantain juustoherasta tehtiin ”herahölleriä”. Juuston teossa tullut ylimääräinen hera otettiin talteen ja laitettiin uunipannulle, sekaan lisättiin ruisjauhoja ja suolaa, tehtiin puuromainen seos ja pannu uuniin. Hölleri syötiin voin ja maidon kanssa lämpimänä. Voi kirnuttiin kotona omasta maidon kermasta halkaisemalla maito separaattorilla kermaksi ja maidoksi. Kerma kirnuttiin voiksi. Maidosta voitiin tehdä piimittämällä piimää. Piimä juotiin ruokajuomana. Kirnu oli n. 1,20 metrin korkuinen halkaisijaltaan 20 senttinen puuastia, johon kerma laitettiin ja kirnun männällä survottiin rapuskaksi. Rapuska oli valkoista voin alkuastetta. Rapuskaa vaivattiin lastalla sitten voiksi. Voi muuttui keltaiseksi lopulta. Voihin lisättiin suolaa loppuvaiheessa säilyvyyden parantamiseksi.
Kotieläimistä lehmät olivat tärkeitä maidontuottajia, lampaita pidettiin niiden villojen takia. Lampaat kerittiin pari kolme kertaa vuodessa. Villat pestiin, kuivattiin ja karstattiin hahtuviksi ja lopulta langoiksi. Rukki hyrräsi ahkerasti melkein joka mökissä. Villoista kudottiin tarvevaatteita, sukkia, vanttuita, villahousuja ja -paitoja.
Sikoja pidettiin lihan vuoksi. Siat lihotettiin talveksi, läskiä piti olla viisi senttiä ennen kuin sika teurastettiin. Metsänriistaa, lintuja, jäniksiä syötiin talvisin. Myös vesilinnut, sorsat, sotkat, haapanat, tavit kelpasivat ruokapöytään. Marjoista puolukat säilyivät parhaiten survottuina puusaaveissa. Mustikoita kuivattiin. Hillat kerättiin ja syötiin sitä mukaa. Villivattupensaita oli talojen ympärillä, Mikkolanniemessä kasvoi ahomansikoitakin.
Ostoruoista ja tarvikkeista tärkeimmät olivat kahvi, sokeri ja suola. Kaura-, riisi-, ym ryynit olivat myös kauppatavaraa. Kahvipavut ostettiin säkeittäin vihreänkeltaisina papuina. Kahvi paahdettiin kotona ”kahvirännärillä”. Polttavan kuumaan rännäriin laitettiin papuja ja niitä rivakasti välillä hyppäytettin tasaisen paahtotuloksen aikaansaamiseksi. Pavut paahtuivat kullanruskeiksi ja ne jauhettiin kahvimyllyllä sopivan karkeaksi jauheeksi. Kahvia juotiin yleensä aamulla heti herättyä ja päiväkahvi puoleltapäivin sekä iltakahvi viiden kieppeillä. Sokeri oli kartion muotoisissa topissa. Siitä paloiteltiin sokerisaksilla sipareita. Sokeritoppien narukin otettiin talteen.
Tärkeimpiä elannon antajia olivat poro- ja maatalous sekä kalastus. Pelloilla kasvoi viljaa sekä perunaa savotoillekin vietäväksi. Heinää tehtiin pitkän talven varalle jokivarsien luonnonniityiltä ja lisäksi jängiltä. Viimeisinä vuosina heinää myös viljeltiin. Hukkamaata ei ollut, vaan kaikki kylän viljelyyn kelpaavat maat olivat tarkasti käytössä. Lehmät lypsivät maitoa omiksi tarpeiksi, mutta tuotokset eivät olleet kovin suuria: oltiin iloisia, jos viiden lehmän karjasta tuli sinkillinen eli ämpärillinen maitoa. Kuolajärveläisten ei tarvinnut nähdä nälkää pulavuosinakaan, sillä kalaa, lihaa ja muuta ruokaa oli tarpeeksi omasta takaa. Jos hirvi tuli vastaan, se tapettiin, ja lihat pantiin piiloon. Jotkut kyläläiset saivat lisätienestiä myymällä maalintuja Rovaniemelle.
Muistiin merkinnyt Eeva-Liisa Vuonnala