Lapsuusmuistoja

Olen syntynyt Kuolajärvellä 1925 16. tammikuuta. Asuin siellä Janne Kairalan, joka oli minun isäni, talossa järven rannalla Keskiniemellä. Vanhemmat oli maanviljelijöitä ja oli joku sata poroakin ja lehmiä oli, joita sitten äiti hoiti tietenkin ja isä oli kaverina ja useasti oli palvelijakin, kun olimme pieniä. Sisaruksia oli ollut, jotka oli kuollut pienenä, Yngve ensimmäiseksi ja sitten Jussi mutta en muista toista nimeä ja sitten Veikko ja sitten Tuovi ja sitten olen minä ja sitten Lenne ja sitten Laila että meillä oli niin ku 7 lasta. Ja täti asui meillä, isän sisko, elikkä Liisa-täti. Talo oli rannalla ja sen ajan niin ku sanotaan iso talo. Maatahan siinä oli vissiin 500 ha kuitenkin kun kaikki lasketaan. Mutta sitähän jäi sitten, että ettei saatukaan niin paljon maata kun sitä oli.

Leikithän olivat semmosia että oli jo nukkejakin, meille ostettiin niitä. Sitten oli pieni sänky ja kehto ja sitten minä sain joulupukilta kun opettaja oli minun kummi, niin aivan kuin vauvanuken ja sehän oli kauhean tärkeä, sen kanssa leikittiin. Sittenhän tehtiin kävyistä käpylehmiä ja semmosia ja niillähän leikittiin. Hippaa tietenkin leikiteltiin ja konkkaa. Opettaja Hanna Pitkänen oli minun kummi ja oli meillä asunut silloin kun koulu ei ollut vielä valmis ja minä olin syntynyt. Hän on asunut silloin vielä meillä. Ja Kaira-Erkissä oli silloin koulu ja hän oli heti sanonut että pitää panna Eila nimeksi ja hän tulee kummiksi.

Ja sitten oli vielä se leikkihomma. Se se vasta mukava homma oli, ku oltiin Kaira-Erkissä. Siinähän oli niinku poroaita, se pirtti oli niin suuri että te että ole nähneet koskaan niin suurta pirttiä. Ja se oli ihan niin kun tanssipaikka, pienempiäki on. Ja isäntä makas päivät siellä muurinpäällä ja me olimma hippasilla siellä sitten ja sitä mentiin muurin päälle ja toista puolta alas ja isäntä makas eikä koskaan se sanonu että mitä laukotta, ei koskaan siinä talossa kielletty vaikka koko kylän pennut sinne keräytiin. Olihan siellä tyttäret kaikki kotona vielä silloin Annit ja Taimit ja Lainat ja sitten pikku-Erkiksi sanotaan Erkkiä ja Hanski. Ja Hanski oli tietenkin samassa sakissa, ei siellä koskaan sanottu että tuota te että saa tehä. Monta kertaa astuttiinkin isännän päälle. Ei se koskaan sanonu että lähtekää. Siellä oli kaikki keskiniemiläiset ystäviä ja käytiin toisissa kylässä, mutta eihän sitä joutanut kylään ku piti aina ”että ku sen ja sen teet niin saat käyvä uimassa”.

Kun piti käydä sillan luona uimassa, ku meijän ranta ei ollu oikein hyvä uimaranta. Ja aina sitten minä ku että muut pääsevät ja minä en mutta äiti sano että muut ne tulevat laiskaksi ja sinua ei opeteta laiskaksi. Ainahan sitä nyt joskus pääsi käymään kylässä. Ei siellä ollut paljon harrastuksia. Oli siellä ompeluseurat, Lottain ompeluseurat jotka pijettiin joka viikko, millon Alapäässä, ei Ylipäässä koskaan siellä ei ollu, mutta Alapäässä ja Keskiniemellä ja koululla. Siellä teki ittekuki kuto ja neulo jotakin ja arvonnat pantiin ja ostettiin sitten arpoja niinku nykystenkin että vejetään sitten arpalankaa. Vetäjänä siinä oli muistaakseni Pitkänen. Se oli päänä siinä ja Lompolako se oli se toinen opettaja. Pikkulotat ja minä pääsin sitten ku sota alko 17-vuotiaana lotaksi. Pikkulottia oli ensin. Pikkulotat oli siellä samalla lailla ku muutkin.

Minä olen käynyt rippikoulun Raudaskylän opistolla. Ku minä olin opistolla silloin ja siellä käytiin sitten. Siellä oli näitä, Anttilan Eeva kans kävi rippikoulun ja Kesälahen Jenni kävi ja niitä kävi niitä tyttäriä mutta minä en muista ketä kaikkia siellä kävi. Se oli Raudaskylän kristillinen kansanopisto. Ammattihaaveita oli mutta ne jäit sen sota-ajan kanssa. Saimi oli kätilönä äitin serkku. Se oli kirkolla kätilönä. Kun se kävi aina meillä kylässä, niin se sano minulle, että kun tulet siihen ikään, hän hommaa minut kätilöopistoon. Ja tulet vähäksi aikaa hänelle kaveriksi, että hän opettaa, niin varmasti pääset. Mutta se sotahan se sotki sitten. Naapureina samassa pihassa melkein oli Selma-täti ja Aleksi. Kaikkihan oli hyviä naapureita, ei siellä riijelty. Vähän kauempana oli Kaira-Erkki ja Ulkuniemi oli sitten ja Valtekan paikka ja Salminen ja kaikkihan ne oli semmosia hyviä naapureita kanssakäymisessä aina. Ei se ole niinku nyt että pitää pyytää käymään. Ja Rotikka tietenkin olisko sinne ollu puoli kilometriä matkaa.

Kauppa oli ihan nurkalla Selma-tätillä. Ja Aleksilla oli kauppa ja sitten Osuuskauppa. Meillähän isä osti kahvitkin säkittäin Osuuskaupasta. Kato ku meillä oli aina niitä ruokamiehiä kesää talvia, yötä päivää ja sitä kahvia meni paljon. Ja eihän sitä jos kiloittain olis lähetty ostamaan, sehän olis ollut aina kaikki. Kahvihan paahdettiin kotona aina. Äiti laitto aina ruokaa, palvelijat ei koskaan laittaneet ruokaa. Siinä oli kova homma, ku ei koskaan ollu oma väki yksistään söisi. Sitä oli aina niitä syömämiehiä paljon. Kaira-Ainoki oli meillä palvelijana mutta minä en sitä muista ku olen ollut niin pieni. Vaatteet ommeltiin ja miehille ja poijillekin teetettiin uudet vaatteet. Kukahan se oli se joka meni naimisiin, joka oli Kaira-Erkin sisko? Alma joka meni kirkolle, Väänäsen Alma. Sille teetettiin aina miesten vaatteet. Mulle, sitten ku minä tulin isommaksi, niin mulle ostettiin. Minä muistan ku isän kanssa lähettiin kirkolle. Eihän sitä Kuolajärvessä ollut vaatekauppaa. Ja se oli tuo Kuukkanen ja siitä vielä ostettiin. Ja isä olis erilaisen läningin ostanut, mutta minä sanon, että en minä tuommosta. Se pitää olla tuommonen ja se makso paljon enempi, mutta eihän se isä saattanut olla ostamatta, ostihan se mulle sen. Äiti ei käynny koskaan vaateostoksilla. Isä se toi aina kaikki, kengistä alkaen. Ja siten, jos vaate teetettiin, niin sen teki Leskelän Helvi. Se teki paljon minulleki. Minä muistan pienempänä, niin se teki aina vaatteita, ompeli. Rauhan äiti, Naimi, teki kans monta kertaa vaatteita.

Tulitikut ostettiin kaupasta ja kangas. Ja kotona villat kehrättiin ja niistä sitten kudottiin. Isänhän hääty käyvä aika useasti Sallan kirkolla. Ja joskus, minä muistan, että kahesti isä ja äiti kävivät Rovaniemen markkinoilla ja toivat Lailalleki kengät. Ja Lailalla ku oli pikku jalka, niin ne oli sitten pienet ne kengät, saappahan malliset. Nousulla ruukattiin käyvä. Siellä käytiin hevosella talvella ja sitten jos oli jotakin semmosta ja sillon käytiin hevosella ja minä tietenkin matkaan. Kesällä mentiin autolla, kirkolle mentiin ensin autolla ja sieltä otettiin Silforsi. Nousulle ei vielä ollut maantietä. Saijalle vain oli. Ja loppu mentiin veneellä. Se oli matkantekoa. Pojatki kävi joskus isän matkassa kirkolla. Talvella käytiin hevosella. Mutta Lemetti-Jussin autohan se kulki. Ja sitten alko kulkea postiauto. Ja sittenhän ei enää talvellakaan tarvinnu, ku se aurattiin, niin hevolla käyvä. Kemijärvellä ei käyty, mutta Rovaniemen markkinoilla kerran talvessa.

Joulu oli siihen aikaan niin, että kuusi tuotiin ja koristehet laitettiin. Mutta ne koristeethan tehtiin itte, ne koristehet, koulussa. Sillon oli kirkkahaja papereita ja niistä leikattiin ja siten tähti oli ostettuna ja liput… nehän oli ne liput, eri maitten liput. Oikeat kynttilät, mutta ei niihin saanut panna tulta ettei tule tulipaloa. Ei jouluaattonakaan. Pöyvällä vain oli, muttei kuusehen saanut panna että poltatta koska möskän. Karamellit oli supsutetut ja ne oli oikeastaan koristekaramelleja ja joskus omenoitakin pantiin riippumaan. Koululla oli joulujuhla ja sinne meni koko kylän väki. Siellä oli sitten näytelmä, jossa minäki olen ollut. Kerran ku olin poikana, mukamasten, poikain pussihousut jalassa oli se näytelmä. Joululahjoja annettiin. Niitähän tehtiin; sukkia kuvottiin ja tikkuria. Ja sitten kuvotettiin, niinku miehillekin, koneessa kuvotettiin. Liisa-täti kehräs langat ja niistä tehtiin. Jokainen sai joululahjan ja karkkia sitten. Selma-täti ja Aleksi ku tuli jouluna niin ne toi sitten karkkia kaikille. Pussit Ales anto aina, ei Selma-täti. Hän oli visu, mutta Ales toi pussit jokaiselle ja viskutteli että ne on siellä. Pukki sitten toi ne. Pantiin turkki nurinpäin ja naaman tuommosta villaa pantiin parraksi ja lakki nurinpäin ja joulupukki kävi. Jouluksi leivottiin piparkakut ja Hanna-tätin kakut. Äiti aina leipo ja minä leivon sitten ku tulin isommaksi ja joulutorttuja ja pullaa tietenkin ja juusto. Sianlihaa paistettiin ja poronlihaa. Joulunpyhänä ei olis saanut lähteä kylään, mutta kyllä sitä, kun silmä vältti, niin sitä kuitenkin Aleksissa käytiin, ku siellä käytiin ku samassa pihassa. Juhannuksena oli niillä isommilla kaikenlaista. Mitä en kaikkia tiijäkkään, ku en minä päässy sinne. Kaikki pestiin katosta saakka. Kaikki pestiin ku juhannus tulee. Se oli suursiivous, pirtistäkin kannettiin kaikki ulos sängyt ja kaikki siellähän ne sitten pestiin oikein kunnolla ja navetat ja lavot ja sitten puojit ja tallit ja kaikki. Pääsiäisenä ei ollut ku vähän parempaan että tehtiin kaikenlaista niinku juhlapyhänä. Ja niitähän kulki niitä rullia jokka leikko lehmiä ja lampahaja ja niitä piti varoa. Kerran meilläki, minä muistan, ne ei ollu herännekkähän. Minä en tiijä laittoko ne lankoja mutteivät herännekkähät. Ja ne oli lehmiltä nisän leikannut ja lampahalta kappalehen. Kyllä ne sanovat, että kyllä he ne tietävät. Mutta sitä ei sanottu, ketä ne ovat, vaikka ei niitä ollut ku yksi.

Kuolajärven kylä oli niin kaunis että semmoista paikkaa olemassakaan. Nyt ku aattelee, ku oli se Kalmaharju ja nehän nyt pois kokonaan ja suuret järvet. Oli se komea, se oli komea. Päällimmäisenä on jäänyt ilta-aurinko. Ko se paisto Alapäästä järveen, niin oli se komea ja eihän se laskenut se aurinko koskaan kesällä, ku se meni alas, niin se paikalla nousi. Minä kaipaisin sitä entistä kotia. Sitä rantaa. Onhan tuossa nykyisessä asuinpaikassaki vettä ja sillä lailla. Mutta tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä enemmän sitä kaipaa niihin maisemiin. Se on, ku lapsena siellä on ollu. Ja kaikki. Ja se oli oikeastaan oikein onnellinen aika, ku ei tarvinnut huolehtia mistään. Meillä ei ollu koskaan puutetta mistään. Se on ollut onnellinen lapsuus. Ja äiti ja isä on pitänyt koko perhettä niin että se on ollut koti.

Minä muistan sen, ku isä osti potkurin. Ja ne kaikki sitten että, ku Kaira Janne on ostanut potkurin, niin sitä käytiin ihmettelemässä; että potkuri. Minähän sain, sitten ku menin kouluun, niin mulla oli potkuri matkassa.  Äitin sukulaiset kävi joka kesä ja sitä ootettiin aina että ku ne tulee. Äitin isä kävi, ei äiti. Hän oli jo niin huonossa kunnossa, ku minä alan muistaa, että se ei. Mutta pappahan oli kauhian hyvässä kunnossa. Mutta sehän kuoli sitten, ku lähti niin sinne ojaan. Kaaleppi ja Anselmihan kävi, Anselmihan saatto käyvä kaksi kertaa vuojessa. Viljamin lapset, Irmat ja Väinöt, nämä kaikki kävit.

Siinäpä se oli. Se oli ihanaa, niin komeaa. Jos siellä olis vielä ne talot ja kaikki ja se Kalmaharju. Se oli sitten, se oli aivan siinä vieressä. Ja ku meni sinne Kalmaharjun päälle, niin näky Sallan kirkkokin ja kaikki sieltä näki niin kauhian kauas. Kotona oli sarkoja. Ja meille tehtiin lisää niitä ja sitten tehtiin Kuolajoella. Siellähän oli kaikki Kaira-Erkin ja Aleksin sakit. Niillä oli niittypalstat ja mettäpalstat, siellä tehtiin sitten heinää. Ja ku lähettiin heinäntekoon, niin maanantaina lähettiin ja lauantaina tultiin. Ja eväät otettiin matkaan. Eväänä oli kuivalihaa ja perunoita ja niitä keitettiin. Ja riisiä otettiin ja minä muistan, niin kokonaisia pallojuustoja ja voita, leipää. Riisi pantiin keittoon. Ryyniä otettiin ja keitettiin vetehen. Piimä oli leilissä, mutta ei siinä mitään sammakoita ollu. Ne oli kauhiat leilit, johon viilipiimä pantiin. Ei se ollu aivan piimää, ku se viilitettiin. Ei siellä ollut hetettä eikä mitään, mutta koetettiin pitää, ettei auringonpaisteessa ollut. Veneellä mentiin ja matkaa oli aika pitkästi. Sehän tehtiin sitten rankinen. Minä olen yhtenä kesänä ollut siellä kokkina. Rankinen on niinku teltta, lakanoista tehty lavon sisään. Sehän on kauhian suuri. Niin siinä niin siellä nukuttiin sitten. Mutta me useasti isän kanssa mentiin sinne Jukolaan yöksi, ku se oli aivan toisella puolella jokea, ihan vähän matkaa tartti kävellä.

Kun sota alkoi, niin Tuovi oli meidän mukana ja Veikko oli poromettässä ja sitten ku tuli sieltä niin meni heti vapaaehtoisesti sotahommiin. Mutta Tuovi kävi Kaakamossa, mutta Rovaniemelle se meni. Mutta minä en muista että mitä se meni sinne tekemään, menikö se poikaosastolle. Meillä tätillä oli kone ja minä aloin sillä neulomaan. Niin se sano, että tuo tyär pilaa häneltä tuon koneen, ku ramppaa sen kanssa. Äiti ja isä sano, ettei siitä tule mitään. Tuolle pitää ostaa kone. Ja ne osti sitten Singer-koneen ja minä sain neuloa sillä mitä minä halusin. Äiti osti sitten vaatetta ja enhän minä ollut vielä kaseva silloin ja se käski tehä hälle puseron. Ja minä sanoin, etten minä osaa leikata enkä tehä tätä. No kuhan leikkaat ja koitat ommella. Ja siinähän opit. Kyllä se hänelle navettaan kuitenkin kelpaa. Ja niin minä tein. Ja päälle se mahtu ja kyllä se vissiin sitä vähän piti, mutta kyllä se navettapuseroksi loppujen lopuksi joutu.

Työnteosta ja elämästä

Elämä oli semmosta työntäyteistä. Siellähän syötiin, sinä kysyt mitä syötiin. Niin, minä menin ensi kertaa tuolla, jossa minä nyt asun. Antti vei minut kylään yhteen taloon, nuorikkonsa, niin siellä kysyttiin… Emäntä tuli minun viereen ja kysy että miten siellä kahvia keitettiin. Antti sano mulle sitten ku lähettiin että hulluja kaikkia ne kysyy että olisit sanonu että narunpäähän pantiin pöönä ja sitä aina käytettiin. No se oli kaikkia, lihasta tehtiin. Eli liha se oli kaikista eniten. Se liharuoka, poronliha ja sitten sika oli vuosi ja joka jouluksi sika teurastettiin ja lammashan teurastettiin ensimmäiseksi syksyllä. Ja sitten oli vasikanlihaa. Voi ku olis sitä vasikanlihaa. Voi että se oli hyvää, ku se uunissa paistettiin. Leivät leivottiin ite. Ruisleivät ja kaikki ja kyllä meillä oli, mitä minä rupian muistamaan, niin joka pyhäksi tehtiin pullaa ja sitten juustoa tietenkin. Aina oli kyllä pyhänä juustoa ja pullaa. Riisipuuro oli pyhäaamun ruoka, ei yhtään pyhää menny, ettei ollut riisipuuroa ja sitten puuroa keitettiin kaikenlaista puuroa. Ja kaloja oli ku isä pyyti kaloja ja järven rannassa oli. Isä oli kalamies ja Tuovi souti ja sillon ku Tuovi ei joutanut, niin se piti olla minun soutamassa ja sekö on huono homma se soutajan homma. Vie tuonne päin tuohon niemen nokkaan, huopaa, souva, huopaa, souva ja minä sanon että kumpaa minä nyt teen. Kaloja keitettiin ja paistettiin ja pantiin vähän suolaan ja hiillostettiin sitten. Ja voissa, silloin ei säästetty voita, niin paistettiin voissa. Ja sitten kauhiasti tehtiin sitä liharuokaa, jauhelihaa jauhettiin kotona myllyllä ja aina oli lihaa. Veriruokaa sehän oli selvä asia. Verimakkaroita ei tehty mutta rieskaa ja kampsuja ja joskuslättyjäki hyvin harvoin mutta kampsuja ja veripalttua. Sehän oli hyvä kun sinne kuuta pistettiin. Kaupasta ostettiin ryynit ja kahvit ja sokerit. Ohraa viljeltiin, ja siellähän olis tullu ruistakin, mutta en muista, oli yhen kerran meillä ruista. Siellähän ei koskaan käynyt pakkanen Keskiniemellä. Mutta ohraa… meillähän oli ohraa toista sataa säkkiä. Sitä ohraa aina tuli.

Siihen aikaan pantiin jo aivan penskana tekemään töitä. Äiti herätti, kun se nousi aikasten navettaan, niin se laitto kirnun ja sano että pitää tulla kirnuamaan. Meillä oli semmonen veivikirnu Alfalaval. Istuttiin tuolilla, sitä tarvi vain pyörittää ja sitten maitohuone oli, niin siellä sitä kirnuttiin. Ja kun nukutti, niin eihän sitä jaksanut lähteä aina ja isä tuli ja sano, että lähe veikkosten että äiti tulee, niin sinä et ole vielä kirnunnu. Minun piti kirnuta ennen kouluun lähtöä. Ja sitten ku vähän isommaksi tuli piti tehä ruokaa ja kaikkia olla äitin kaverina. Navetassa minä en ole koskaan ollut, minä en tykännyt olla. Äiti oli navetassa ja useasti oli palvelija. Meillähän oli navetta ja puoji, talli, sauna ja tietenkin riihi, niitähän on ennen vanhaan ollut monta niitä riiheä ja aitta tietenki.

Uusi navetta oli tehty joka ei kerjenny monta vuotta olla siellä. Navetan alapuoli oli tehty ponttilauoista ja tehty sillä lailla että lattian alla oli sontakaivo ja sinne sitten ei tarvinnut luoda vaan pukataan vaan niin sinne sonta meni. Äiti oli kauhian tärkiä, että pitää olla siisti. Ja maitohommaki, ku lypsettiin ja sillähän se oli se maitokamarikin. Ei siellä ollut muuta kuin ruokia, ei siellä saanu olla vaikka mitä. Pojat joutuivat heiniä ajamaan ja puita tekemään ja kantamaan. Meillä oli se kestikievari ja sitten tuli siihen aikaan, että aurattiin -37 ja -38 tie Kurtille ja Vuorikylään niin enää ei tarvinnut olla sillä lailla että hevosella kyytitään. Mutta Veikkohan joutu sitten kyytittämään, ku se ei ollu enää koulussakaan, ku joku tuli joka tahto. Herrathan ne siihen aikaan Vuorikylään ja Kurtille kyytiin ja sillähän niitä piti olla niitä hevosia. Hyviä meillä oli kolmekin hevosta että saatto kaksikin tulla että toinen meni Vuorikylään ja toinen Kurtille ja yksi jäi sitten kotia, eihän sitä pärjätty jos ei ollu hevosta. Veikko kyytitti pastori Tolsaa savottaan.

Meillä pantiin nuoresta asti töitä tekemään. Ja minä muistan kerranki. Se oli viimenen juhannus, ku se äitin isä kävi Nousulta kylässä. Sillä oli semmonen tapa, että aina juhannuksena se tuli ja sillä oli aina Lennu taikka joku poijista matkassa. Lennu se oli silloinki. Se sano äitille että älä sinä teetä tuolle Eilalle liikaa töitä. Niin äiti sano että siitä tulee laiska jos ei sitä töihin pane.

Koulunkäynti

Koulunkäynti aloitettiin Kuolajärvellä ja minähän kerkesin käyvä. Sitähän olisi pitänyt 2 vuotta käyvä sitä jatkokoulua ja sitähän käytiin 2 kertaa viikossa mutta minä kerkesin käyvä vain vuoden. Koulukavereita oli Ulkuniemen Laimi ja Rauhahan se oli tuo Koskisen Rauha mutta sehän muutti sitten kirkolle ja Ulkuniemen Helmi ja niitä oli paljon samanikäsiä. Poikia oli, Hanski oli tietenkin ja Salmisen Väinö ja niitä oli paljon. En muista kuinka paljon niitä oli, mutta paljon niitä oli. Pitkältä matkalta tulivat maanantaiaamuna kouluun ja olivat lauantaihin saakka asuntolasta Ylipäästä ja Alapäästä ja sitten lähit ku koulu loppu lauantaina vähän aikasemmin niin sitten lähtivät kävelemään. Opettajina oli Pitkänen ja Lompola ja minä en muista mikä se oli joka Karkkolan poijan kanssa naimisiin meni, se asuntolanhoitaja.

Juhlista ja huvituksista

Mikkelihypythän ne oli ja nehän lähti sillon kirkolle. Ja tuota, sehän oli piikain, jotka olit sanonut ittensä irti, niin sieltä sai hakia itte kuki ittellehen piian joka tartti. Isäki haki kerran, minä muistan, palvelijan. Sitä sanottiin sillon piiaksi, palvelijahan se oli. Liisa-tätiki kävi Mikkelinä kirkonmäellä katsomassa sulhasehdokasta ja tuli takasin ja sano Jannelle etten rietasta huoli. Me aina kiusattiin Liisa-tätiä, pojat ja kaikki. Siitä että, Liisa-täti, että olishan se miehen ottanut, jos olis saanut. Mutta Liisa-täti sano että kysykää isältännä kyllä se tietää. No mitä te sitä tyhjää kiusaatta sano isä aina meille.

Ei siellä ollu huvituksia. Mitä joskus Kaira-Erkin pirtissä tanssia piettiin ja sitten kesällä siellä Kalmaharjussa. Mutta enhän minä päässy sinne vielä. Äiti ei olis millään laskenut kun en ollut käynyt sitä rippikoulua vielä. Ja sitten joskus kesällä, kun kesällä piti niitä siellä ja gramofonilla soittivat, niin teki mieli että minä lähen kattomaan, mutta ei mihinkään. Sinä et lähe sinne vielä. Pojat kyllä kävi eikä ne kyselleet lupaa. Poijat sai tehä mitä ne halus, mutta minua piettiin kyllä, eikä päästetty. Olihan siellä kirkolla tietenkin jotaki mutta ei ne käyneet kirkolla siihen aikaan. Joskus kävit tuommosena, ku sattu olemaan juhlapyhät niin silloin kävit mutta ei muuten. Siellähän olis ollu niitä tanssia ja kaikkia mitä yleensä.

Kestikievarista

Oiva Willamo, joka toimi Lapin rajavartioston komentajana, oli yksi kyyditettävistä ja yöpyjistä. Willamoa kutsuttiin myöhemmin ”Ukoksi” ja ”Lapin keisariksi” ja hän eli vissiin aika värikkään elämän kirjailija Annikki Kariniemen kanssa. Pastori Tolsa on myös jäänyt mieleen, häntä kyydittiin metsätyömaille. Pastori Tolsa on tunnettu Setlementtitoiminnasta. Meillä oli kolmekin hevosta kievarikyytejä varten ja yöpymistä varten oli oltava huoneet aina valmiina. Kievarissa kyytitettäville ja yöpyjille laitettiin ruoka ja kahvi, eli he maksoivat itse ylöspitonsa. Äiti meillä laittoi ruuat ja palvelijoita oli aina useitakin. Palvelijat tekivät ns. apuhommia, siivosivat, tiskasivat astioita, pyykkäsivät jne.

Isä hoiti pääasiassa kyyditykset, mutta jos samaan aikaan oli lähdettävä eri suunnille, silloin apuna oli luotettava renki. Veikko sitten joutui jo hyvin nuorena kyyditsemään kievari kyytiläisiä. Kestikievarin pitoon piti olla lupa Lääninhallitukselta. Valtio maksoi sovitun maksun kievarin pitäjälle, mutta kulkijat maksoivat itse omat kulunsa.

Evakkoonlähtö

Sodan lähestyessä tuli sotilaita niin, että niitä oli meilläkin monta kymmentä pirtissä. Ne olivat niinku… oliskohan olleet kaksi viikkoa, mutten muista sitä päivämäärää, mutta kuitenkin olivat. Ja sitten tuli lentokoneita… Lentokone kulki siitä, ku sotilaita oli jota talossa siellä Kuolajärvellä Keskiniemessä. Kyllä oli aivan mahoton jättää koti ja lähteä ja ottaa vain viiden päivän eväs matkaan eikä mitään muuta. Tietenkin sitä jotain otti muuta. Mutta ei olis saanut ottaa muuta. Äidillä oli kerättynä pöytäliinan vanhoja papereita ja avainnippu, jossa oli kaikki huoneitten ja varastojen ja lipastojen avaimet. Evakkoon lähtiessä piti olla aamulla viiden aikaan Kaira-Erkin kartanolla. Illalla sotilaat toivat lapun ja sitten noustiin näihin kuorma-autonlavoille. Ja niillä tultiin Kemijärvelle saakka. Ja sitten Kemijärvellä oltiin ja siinä purettiin ihmisiä. Se oli aivan kauhiaa. Tietäähän se ku kaikki olivat sieltä tulleet. Siellä pantiin sitten härkävaunuihin, joissa ei ollut ikkunoitakaan. Senhän tiijät sitten ku siellä oli hyvät ja pahat. Herra jes sitä haisua. Sitä en muista enää, kuinka kauan se meni Kaakamon asemalle, mutta kauan se meni. Tietäähänkö se ku vanhat ihmiset semmoset teki, niin hyh.

Lopuksi totean, ettei koti ja maisemat Kuolajärvellä unohdu milloinkaan mielestäni. Aina sinne kaipaa ja elän muistoissani.