LAPSUUSMUISTOJA

Olen Väinö Ilmari Lahti, Yrjön ja Martan poika, syntynyt 3.12.1927 Kuolajärven kirkonkylässä, keskellä kirkonkylää. Sinne sitten muutettiin Kuolajärvelle Jukolaan, kun olin pikkupoika. Sitä muuttoa minä en muista. Jukolaan oli matkaa Kuolajärven Alapäästä seitsemän kilometriä. Keskiniemelle eli Kairalaan oli kymmenen kilometriä. Se järvi on pitkä. Sitten kolme vuotiaana muistan, kun isä oli sotaväessä ja me äidin kans lähettiin hevosella isää kattomaan. Siitä Jukolasta oli kuusitoista kilometriä kirkolle. Lähettiin sinne kasarmille, siinä sitten kaksi sotilasta tuli vastaan ja hevonen oli kauhijan viriä, niin se meinas pillastua, mutta ne rauhoitti sen. Laittoivat sille heinää eteen ja minä sitten äitin kans menin sinne kasarmille sisään. Siellä minulla alkoi ensimmäiseksi pissattamaan ja sotilaat haki mulle pottia, se on jääny mieleen.

Jukolassa meillä oli karjaa, lehmiä olikohan viisi silloin evakkoon lähtiessä ja vasikoita tietenki. Kalastettiin me poikoset ongella ja verkoilla pyytivät siikoja. Siikoja saatiin paljon. Niitä suolattiin ja sitten vietiin kellariin. Niitä oli aina isot saavit. Isoisästä minä muistelen. Se oli minun hyvä kalakaveri. Isoisä kantoi minua kontissa, isossa tuohikontissa. Siellä kontissa oli pikku jakkara ja minä siellä istuin isoisän seljässä. Siellä se kulki, kun siellä oli nuita rysijä, pyysivät niillä ojansuista haukija, niihin meni helposti hauet. Hauet meni matalampaan veteen lämmittelemään.

Vuonna 1934 minä olin sillon kuusi ja puoli vuotijas, se isoisä, sillä oli tuo sama syvän vika kun minullaki, mutta minulle on tahdistin laitettu, niin minulla ei ole niitä rytmihäiriöitä. Isoisä oli sanonut illalla, että jos hän tulee yöllä huonoksi, niin pitää Väinöki käyvä hakemassa ja niinhän se isoäiti tuli hakemaan kamarista ja äiti kans tuli. Siinä sitten istuttiin isoisän sängyn vieressä, minä keskellä ja äiti oikealla puolella. Isä ei sillon ollut kotonakaan, se oli jossaki, oliko se Märkäjärvellä vai missä oli. Märkäjärvelläki oli sukulaisija, isoisän siskohan siellä oli Isolan Maikki. Sänky oli sivusta vejettävä, jossa isoisä oli ja siinä istui keskellä sänkyä ja täkki oli polvien päällä. Isälle tarkoitti puheita mitä puheli, mutta minulla ei ole jäänyt mieleen ne puheet. Sitten yks kaks vetasi ja löi sängynlaitaan päänsä eikä siitä enää noussu. Isoisä oli kuollessaan vasta 61-vuotijas. Isoisä oli isän isä, nimeltään Lahti Juho Erkki ja olivat Kesälahen Kaalepin kans serkuksia. Sisaruksia meitä oli Paavo synt.1929, Aino synt.1930, Annikki synt.1933, Matti 13.12.1934, Heikki synt.19.1.1937 eli kuopuski täyttää ensi vuonna 70 vuotta. Kaikki ollaan sitten yli 70 vuotta. Heikki asuu Ruotsissa.

Kuolajärvellä oli kotitalossa huoneita, pirtti ja kaks kamaria. Se oli täsmälleen samanlainen kuin tämä Vallovaarassakin oleva, mutta hirsistä tehty. Kellari oli erillään ulkona. Navetta oli vastapäätä taloa pihaan päin ja sauna oli navetan takana. Aikasemmin sauna oli kirkolle päin, mutta yhtenä lauantaina oltiin saunaan lähössä ja päällysvaatteet oli jo riisuttu, niin katottiin että sauna on tulessa. Sauna palo ja lauantaisauna jäi saunomatta. Lapsena kesällä kuljettiin Paavon kans onkimassa Kuolajoesta kalaa ja marjoja kerättiin kesällä ja syksyllä. Kaikenlaisia marjoja kerättiin hilloja, mustikoita ja puolukoita.

Heinätöissä oltiin isän ja äitin matkassa, heinät tehtiin luonnonniityistä. Isä alko vasta tekemään sarkoja, kun kävi se maatalousteknikko niitä mittaamassa. Se oli kovaa hommaa, en minä ole niihin osallistunut. Ojija kaivettiin, mutta minä olin niin nuori vielä, etten ollu mukana. Minä täytin samana päivänä 12 vuotta, kun lähettiin evakkohon eli 3 päivä joulukuuta 1939.

Koulussa ehin olla Kuolajärvellä. Olinko yläkoulussa toisella luokalla. Kuolajärvellä olin asuntolassa, viikonlopuiksi en mennyt kotihin. Jouluksi mentiin ja tietenki jos oli pitempiä lomija. Kairalan Väinön reessä sitä lomalle mentiin, kun meijän rannan lähellä oli Kairalan Jannen (Veikon isän) ja Aleksin (Väinön isän) niittyjä. Molemmilla oli niittyjä siellä. Jannen porukka kävi meillä heinäntekoaikana useasti saunassa. Rankinenhan niillä heinäntekijöillä oli lavossa missä nukkuivat.

Koulukavereita oli mahoton. Karkkolan Sulo ja minun serkku-poikija oli kans. Tellervo, minun isän siskon tyttö, Herman Toivon tyttäriä ja Kalervo ja Kullervo, mutta ne oli vain vähän aikaa koulussa, ne oli niin vanhoja. Kairalan Lennen muistan kans, kun sattu semmonen, että Sulasalmen Eino työnsi kuulaa ja se osui Lenneä päähän. Lenne oli Jannen poika. Naapureita oli vain yksi, Sotkajärven Arvo. Kaks taloa oli vain Jukolassa, ja Arvokin sai vasta uuven talon valmiiksi, ku evakkohon piti lähtijä.

Eläminen ja asuminen oli mukavaa siellä. Sitten kun joutu sieltä lähtemään, se oli hämmentävää ku joutu isompiin paikkoihin. Rovaniemelleki, ku siellä ei koskaan ollu käyny.

Rippikoulua kävin Sodankylän Syväjärvellä kolome kertaa. Ensimmäisen kerran tuli papin todistus Sallasta sinne pappilaan Sodankylään ja minähän menin. Se oli Aittokallio, se pappi, semmonen kovanlainen mies. Minä sanoin sille, että se on tullu se papin totistus sinne pappilaan, se teijän vaimo soitti, että se on tullu. Niin Aittokallio tuumas, että ei tänne akkojen luvalla tulla. Se oli ronski puhumaan. Sitten kuitenki sanoi, että käy hakemassa se totistus. En minä menny sitten koko rippikouluun ja sitten toisen kerran oli neljäs päivä menossa, niin tulin sairaaksi ja jouvuin Sodankylän sairaalaan ja kaks viikkoa jouvuin makaamaan, kurkkumädän takia, tai jonku semmosen. Se jäi sekin kesken, mutta kolmannen kerran vasta pääsin ja siinäkin kun lähin siitä kirkosta kävelemään siihen kortteeri paikkaan, poliisi tulee vastaan ja sanoo, että tuolla on tulipalo ja sinne pitää mennä sammuttamaan. Rippikoulu kesti vain viikon.

Evakossa oltiin siellä Syväjärvellä yhdeksän ja puoli vuotta. Minun yksi veli asuu siellä etelleenki. Se kävi vain Ruotsissa töissä jonku aikaa ja tuli takasin. Sillä on sama näkövamma, kuin minullaki.

Kuolajärvellä syötiin paljon lihaa. Vasikoita ja joutokarjaa teurastettiin ja saihan ne hirviäkin. Kerranki meijän läheltä juoksi hirvi navetan eestä. Se tuli sieltä Sotkajärvestä päin ja meni sinne Koukkariin päin. Niin meistä joku lähti Arvolle sanomaan ja totta se Arvo lähti sitte perään ja sitä hirvenlihaa oli sitten meilläki. Minun isoäiti oli läheinen sukulainen Sotkajärvelle. Se isoäiti oli Korjalla syntynyt o.s Sotkajärvi. Korjalla oli sen niminen järviki, jonka rannalla oli se kylä. Poroja meillä ei ollu. Kaloja syötiin ja siellähän oli Jungoivanojassa tammukoita. Niitä sitä syötiin kans. Meiltä oli sinne ojalle pari kilometriä. Se oli Kuolajärvellä päin. Käytiin me kerran isän ja Paavon kans siellä Jungoivan tunturillakin, se oli yks juhannus.

Keskiniemellä käytiin kaupassa, sinne oli lyhyempi matka kuin kirkolle, mutta käytiin sitä kirkollaki. Veneellä kuljettiin molempiin suuntiin ja pääsihän sitä kävelemälläki, mutta se oli vaikiampaa. Kaupasta ostettiin ryynit ja toppasokerit ja leivät leivottiin kotona. Jauhoja piti tietenki ostaa, ne ostettiin kerralla kokonaisina säkkeinä. Oli siellä viljelyksenä ohraakin ja siellähän kerran kävi puimakonekin, kun Sotkajärven Arvo nuita sarkoja teki, niin pani kovasti ohralle kasvamaan. Puimakone tuotiin Kuolajärveltä, kone ja moottori kahen venehen päällä ja siinä oli lautoja. Ja nehän puit, mutta ne viljat jäi sinne.

Käytiin me kirkolla aika useasti, ku siellä oli niitä sukulaisija. Isoäitin sisko oli siellä ja veli, Sotkajärven Kaaleppi. Kaaleppihan asui sitten tuolla Kutrikon perällä ja sitten meillä täällä Vallovaarassa viimeiset kaksi vuotta kamarissa. Ne, Kemijärven sairaalasta, soittivat, että Kaaleppi on siellä potilaana ja multa kysyvät saisko se tulla meille asumaan. Enhän minä sitä tienny sanoa, ku Aino-vaimo oli töissä. Sitten, ku vaimo tuli töistä päätettiin, että kyllä kai se saa tulla. Se oli täällä sitten kuolemaan asti.

Isoisä oli ammattiräätäri ja kirkonkylässä ku aikasemmin oli asuneet, ompeli herroille pukuja ja mummuhan kans teki pussihousuja ja kaikkia. Ei ne ommelleet vieraille Kuolajärvellä, ku omalle porukalle, ku meitä oli niin paljon. Siinä oli tekemistä jo ittelleki.

Joulusta muistan koulun joulujuhlat, siellä piti esittää ohjelmaa. Kotona oli joulukuusi ja pukkiki kävi ja sehän oli lapsille välttämätön ja juhannusta vietettiin kotona. Kuolajärveltä on jäänyt mieleen Kairalan talot. Erkin talo oli siinä ensimmäisenä ku kirkolta lähettiin, ku mentiin sillan yli. Siinä talossa oli korkijat kiviportaat. Sitten oli Aleksin talo ja kauppa. Siellähän sitä käytiin karamellijä ostamassa. Vähän kiusaakin tekivät Aleksille. En minä tehny, ku minä olin huono kiusan tekijä. Ennen ku oli niitä öljylamppuja ja niissä oli se messinkinen pyörykkä jolla syväntä käännettiin. Ottivat öljylampusta sen pyörykän pois ja Aleksille tarjosivat maksuksi karamelleista, mutta kylläpä se Aleksi tunsi sen verran, ku reikähän siinä oli keskellä. Yrittivät muka puijata, ku Aleksilla oli huono näkö ja muka kujeilivat. Ei Ales suuttunut poikoset vaikka kujeilivat. Sittenhän oli Kairalan Jannen talo aivan Aleksin vieressä.

Täällä sitten Vallovaarassa ku Ales ja Selma asuivat, kävin useasti istumassa ja käytiin saunassaki Alesin kans. Pesin selän siltä. Ales ja minun isoisä oli hyvät kaverit. Vaikka se Ales sanoi, että he olivat eri puoluetta, isoisä oli sosiaalitemokraatti ja Ales oli maalaisliittolainen. Joskus ku ne viinaaki ottivat, niin tuli keskenään kovaaki puhetta ja vähän riitaaki. Mutta ne oli kyllä viisaita miehijä. Ku ne nukkuivat ja heräsivät ja muistivat, että he olivat kovasti pitäneet puheita, niin olivat tuumanneet, että kyllä sitä on ihminen tyhmä, ku politiikasta pitää kiivastua. Kumpikin oli, Aleksi ja isoisä, päivitelleet.

Kun minä panen silmäni kiinni… ja nyt niitä ei enää tarvitse laittaa kiinnikään, tulee se komia Kuolajärvi ja maisemat ja koti siellä eteen elävänä. Haikeudella muistan, että ihan itkettää. Kahtena kesänä olen sinne yrittänyt käymään, en ole vielä päässy kotini paikalle. Viime kesänäki kävin Kuolajärvellä. Sinnehän pääsee nykysin autolla. Ajettiin kymmenisen kilometriä tietä, parisataa metriä Kuolajärven sillasta, meneekö se tie Korijalle asti. Palattiin siitä sitten takasin ja Pentti alkaa muistelemaan sitten minkälaisija maisemia siellä näky siltä kohalta, niin minä totesin mehän on oltu justiin Jukolan kohalla. Siinä ei muuten voi olla semmosta aapaa. Me siitä ennen niitettiin heinät Sotkajärvien kans. Se oli sen niminen ku Kouttenaapa. Siinä keskellä oli oja. Se oli nimeltään Kouttenuopaja. Kyllä me nyt osataan jos nyt lähetään syksyllä käymään. Saa nähä päässäänkö, jos vaimo kotiin pääsee. Pentti sano, että nyt otetaan pannu mukaan ja keitetään kahvit siinä muurin kupeessa. Siellä Alavaarassa nehän oli vielä ehjiä ne muurit, kivestä muuratut muurit. Minun isoisä oli muurari. Muurasi Kuolajärven koulullakin ja Aatsingin vanhainkodilla. Syyskuussa me käytiin viime vuonnakin. Tähän paikkaan verrattuna Kuolajärvi… ero on kuin yöllä ja päivällä.

EVAKKOON LÄHTÖ JA SOTA-AIKA

Kyllä se sodan lähestyminen näkyi ja sen aavisti, koirat haukkui yhtenään, yötä päivää. Totta sieltä kuulu Venäjältä päin liikettä. Se oli pyhäpäivä kun minä täytin sen 12 vuotta. Sotkajärven Ilmarin vaimo, Kaisa ja serkkupoika, Iivarin Lyylin poika, lähtivät postia sieltä viijen kilometrin päästä hakemaan. Pyhänä vain käytiin posti. Kun ne tuli sieltä, ne sanoi, että äkkiä laittamaan, nyt lähetään evakkoon. Siinä tuli kauhija hässäkkä. Meilläki jäi sinne iso pata. Mummu oli tekemässä semmosta lihapottupaistosta ja se jäi uuniin. Meillä ei ollut silloin hevosta, kun isä sen möi. Isä muuttui silloin Kemi-yhtiölle mittamieheksi. Sotkajärvessä oli hevonen. Sitten joka pystyi hiihtämään, hiihti suksilla. Minun isoäiti, jota en ikinä ole nähnyt hiihtävän, hiihti sen viisi kilometriä ja äiti kans. Sotkajärven Kaisa ajoi sitä hevosta. Sotkajärven Erkki makas vattallaan siinä tavaroiden päällä. Ei se Erkki ollu vielä vanha, mutta syvänvikanen. Me mentiin Koukkariin maantien varteen. Koukkarista oli maantie Sallaan. Sotkajärven Arvolla oli semmonen renki, Laineen Jonnen vaimon veli, Eelis Laak. Siitä vielä sanottiin ”Eelis Laaki, ruunun raaki”. Se ei kelvannut sotaan, niin sillä sanottiin. Se veti kelkkaa, siinä oli Matti, Heikki ja Kaisan poika Eino. Ilmarilla ja Kaisalla oli vain yksi poika. Poikija se veti, Eelis Laak, Koukkariin maantien varteen. Kyllä siinäkin piti autoa oottaa meleko kauan. Kuorma-auto tuli ja siinä oli katos päällä. Sinne me mentiin tavarojen sekaan.

Toivat vielä tavaroitakin mukanaan. Se oli hyvä kun kävivät, kun kaikki tavarat säily hyvänä. Ylitorniolle sitten mentiin evakkoon ja lähettiin asemalle kattelemaan niitä tavaroita, niin aivan kaikki tavarat oli tullu sinne. Eihän niitä sillon ollu niitä rosvoja. Meilläki on niitä vanhoja valokuvia, jotka äiti ja mummu hoksas ottaa mukaan. Isä osti pyssyn vuonna 1938. Se jäi kamarin seinälle. Kemijärvelle me ensin tietenki mentiin, ja lossilla piti mennä yli, kun Sallasta tultiin. Lossi oli siinä missä se maantie nyt kulkee. Sittenhän rauhanehtoihin kuului, että piti rakentaa silta. Junalla me mentiin Ylitornijoon. Siellä oltiin vissiin maaliskuulle asti ja huhtikuussa oltiin sitten jo Sodankylässä. Siellä Syväjärvellä oltiin koko aika, kolmessa talossa kerettiin asua. Sitten piti vielä lähtiä evakosta evakkoon. Sillon kyllä osa tavaroista hävisi. Minun isoäitillä oli iso höyhenpatja, sekin tuli tänne vielä, kun Syväjärveltä tultiin.

Himangalle menivät evakkoon, Ainanki oli sen kylän nimi. Minä menin velipojan kans Ruotsiin. Me jäätiin Syväjärvelle vahtaamaan niitä tavaroita, kun toiset lähti. Minä olin sotilaspoika ja kivääri oli seljässä. Hoijin keskusta siellä Syväjärvellä, olin niin sanottu viestimies. Kaikki lähti evakkoon ja minä jäin keskusta hoitamaan ja sitten yksi pyhä, 14. päivä syyskuuta, puhelin meni, ettei siitä kuulunut mitään. Minä otin yhen pojan sieltä Syväjärveltä matkaan ja lähin pyörällä Sodankylään päin. Kymmenen kilometriä kerjettiin ajaa, niin nimismies ja poliisija tuli vastaan. Sanoivat nyt on palattava takaisin ja nopiasti, lähettävä evakkoon. Vuosi oli silloin 1944 ja olin seittemällätoista.

Asevaraston hoitajana kans olin Syväjärvellä. Suojeluskunnan asevarasto se oli ja siinä oli kivääreitä monta kymmentä ja pikakivääreitä. Oli siinä sokeriaki ja paikalliset varasti sieltä sokeria. Käytiin mekin poikien kans hakemassa, kun sahtia tehtiin. Otettiin, varastettiin, sokeria. Ennen Ruotsiin menoa ajettiin pyörällä Raanujärvelle asti ja siinä saatiin ensimmäisen kerran syyvä ja juuva. Ylitornion Raanujärvelle, ja siitä meijät otettiin autoon ja vietiin Ruotsin puolelle. Kylän nimeä minä en nyt muista mikä se oli. Rajan pinnassa se kuitenki oli. Haaparannan kohalta mentiin yli rajan. Helmikuun alkuun olin siellä ja sitten menin isoäitin luo viikoksi sinne missä ne oli evakossa. Junahan nousin sieltä sitten ja Yli-Iihin pääsi junalla ja siitä sitten kuorma-autolla Sodankylähän. Samalla istumapaikalla koko matkan, ja oli kylymä kyyti. Menin sitten TVH:hon Sodankylähän töihin. Aikion Viljon kanssa asuttiin. Meitä oli pitkän aikaa vain kaks miestä siellä töissä. Sodankylässä oli kyllä ruokaa, kun ne oli potut nostaneet ja marjat keränneet ennen evakkoon lähtöä. Kellarihin olivat säilöneet. Minä pääsin sotaväestä elokuussa 1948.

Sota-aikana olin Kuolajärvellä töissä joka kesä. Sotkajärven Arvo otti mukaan, enhän minä olis muuten päässy jos ei Arvo ottanu mukaan. Arvo oli holhoojan tapasena perään katsojana. Jälleenrakennuspuita sahattiin siellä. Heti kun saksalainen valtasi, mentiin sinne Arvon kans. Syväjärvellä se Arvokin asui ja Erkki ja Reeta. Niin sieltä Syväjärveltä tultiin Kuolajärvelle.

Sallan kirkolla oli tehty paljon taloja, siellä oli pappila valmis ja monta muuta taloa. Minun tätini, Tapion Sallin ja Erkin talo oli valmis. Siellä se minun äitiki hauattiin v.1944, se Sodankylässä kuoli. Postiauton katolla tuotiin Sodankylästä Rovaniemelle ja siellä pantiin junaan. Tapion Erkin kans rautatieasemalta haettiin ja vietiin kirkon kellariin. Äiti makas siellä arkussa ja isälle kaivettiin hautaa, toista hautaa. Isä kaatui Talvisodassa, mutta ne sodassa kaatuneet hauattiin Kemijärven hautausmaahan. Sitten vuonna1944 muutettiin Sallaan eli nostettiin Sallan kaatuneet Kemijärven hautausmaalta ja haudattiin Sallaan. Isän arkkua ei saanut aukaista, siihen oli pantu merkki. Isä Joutsijärvellä kaatu, niin se jotenki vaurioitu. Isä oli konekivääriampuja. Siihen tarvitaan kolme miestä, panoksien syöttäjä, laittaja ja ampuja. Se tapahtu siellä Joutsijärvellä. Siinä kohti ko mennään joen yli siitä sillasta. Ihan joen rannalla oli ollu semmonen juoksuhauta. Venäläinen tietenki nakkasi siihen kranaatin. Siinä kuoli kaikki kolme miestä, kursulaisia ne toiset oli. Minä olen sota-orpo.

EVAKOSTA PALUU JA UUSI ELÄMÄ

Syväjärveltä sitten muutettiin tänne 14.7.1949. Minä olin Korpelan Elsan kans (Korpelan Anselmin ja Olgan tyttö)Kurtilta. Elsa meni Saksaan ja tuli samoihin aikoihin ku minä tänne Saksasta pois ja sillä oli kolmevuotijas tyttö. Minähän aloin seurustella Elsan kans ja tyttö oli mukavan näköinen, valakijapäinen tyttö. Ei se tyttö osannut Suomeakaan puhua. Kerran sitten lusikka putosi, niin tyttö sanoi ”lusikka”. Se oli ensimmäinen sana siltä tytöltä. Joulukuun 3. päivä 1949 käytiin Sallan kirkolla vihillä, vanhassa pappilassa vihittiin, siellä jokirannassa. Se pappila on purettu pois ja sen paikalla on nyt kotiseututalo. Kävelemällä piti mennä Mattilanmäkeen ja sieltä postiautoon. Kuusi ja puolivuotta asuttiin ja sitten erottiin, ei saatu lapsia. Sen jälkeen kun erottiin, asuin yksin kuutisen vuotta. Sitten laitoin Maaseudun Tulevaisuus-lehteen ilmoituksen kirjeenvaihto ystävästä ja niitähän tuli vastauksia vaikka kuinka monta. Monta minä niistä tapasinki. Yksi oli täällä kotona, jonka kans menin kihloihin Rovaniemellä. Se oli kans erikoinen kihlajainen, morsian oli Ylikylässä jossakin talossa karjakkona, Airi oli sen nimi. Isäntäväki oli uskovaisia, vanhempia ihmisiä, niin sinne ei saanu jäähä morsiammen tykö ollenkaan. Airi tuli sitten tänne kuitenki postiautolla. Kalliaisen kohdalle kulki silloin vain postiauto ja minä olin siellä Airia vastassa. Oli se täällä muutaman viikon ja minun sisko asu miehensä kans tässä yläkerrassa ja olihan niillä yksi lapsiki ja sisko ootti toista lasta. Sisko luutusi lattijaa (Annikki-sisko) ja minun morsian vain istui, eikä toittanut tehä mitään. Minä otin ja saattelin sen maantien reunaan ja sanoin sille: ”Annappa se sormus pois”. Itkuhan sillä pääsi. Airi oli Pelkosenniemeltä kotosin. Siihen se taru loppu.

Vaimoni Ainon sain samalla lailla kirjeenvaihdon kautta. Olin savotassa ja Rahkolan vävy, Särkelän Esko, lähti käymään kotona. Käskin katsoa postit ja sanoin: ”Tuo kirjeet, jos niitä on”. Ja Ainohan oli justiinsa vastannut. Siitä sitten alkoi kirjeenvaihto ja muutaman kuukauden päästä lähettiin Iivarin Martin kans Kemijärvelle Juhannustansseihin. Aamulla minä sanoin Martille, että minäpä taijan nousta junahan. Niin nousin ja menin Tampereelle ja siitä otin taksin ja ajoin Teiskoon. Aino oli karjakkona Teiskolan kartanossa, isossa kartanossa. Osan Teiskon kartanosta oli joutuneet luovuttamaan siirtolaisille. Peltoa siinä silloin oli viljelyksessä 90 ha. Sitten saman tien, kun reissun tein, mentiin kihloihin. Elokuun 4. päivä 1960 käytiin Teiskon kirkossa vihillä. Ei Aino heti päässyt mukaan, sillähän oli irtisanomisaika. Elokuussa tuli 46 vuotta siitä vihkimisestä. Aino on Rautavaaralta syntyisin. Savottatöissä minä olin kaatomiehenä ja myöhemmin olin traktorilla töissä. Kolme eri traktoria minulla oli, mutta ei ne yhtä aikaa olleet. Haudankaivajana olin kuusi ja puoli vuotta, kun sitten näön vuoksi jouduin jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle. Aino oli kotiavustajana Sallan kunnassa eläkeikään asti.

Olihan meillä karjaakin, kanoja oli 700 kpl ja kasvihuone. Tila, jossa nyt asun, on vastiketila, meitä oli kuusi osakasta, mutta minä ostin toisilta osuudet. Kyllä se tulo tänne oli ankeaa, kauhian suuria koivuja kasvo ja juuretkin oli metrisiä. Tie oli juuri, että autolla pääsi, savinen. Sitten kun vesisateella hiekka ja savi tallaantu siinä oli mukava pyörällä ajaa. Taloja oli tekeillä täällä silloin, kun tultiin. Kesälahen oli tekeillä. Kairalan Väinö ja Kairalan Mauno asui jo täällä. Ensimmäisen kerran v.1949 tammikuussa kävin täällä, niin Insinööripiirin parakilta Mattilanmäestä kävelin Kairalan Maunoon. Siinä parakissa minä yövyin, kun Sirviön Rauha(Kalliaisen Arjelin tyttö) ja Olavi olivat kaupan hoitajina. Parakit oli siinä missä nyt on jätteenkeräyspaikka.  Koulu oli silloin rakenteilla. Virtasessa oli ensin koulu.

Nyt kun minä muistelen niitä evakkopaikkoja siellä Syväjärvellä, ne oli niin hyvijä ihmisijä. Aivan liikutun kun niitä ajattelen. Siellä oli hyvä kohtelu, ei pahaa sanaa koskaan. Eihän kaikissa paikoissa ole ollut semmosta kohtelua. Ja sekin vielä, kun itsekin joutuvat lähtemään evakkoon. Matti Särkelän taloon me sinne huhtikuussa 1940 mentiin, siinä oli semmonen kamari huone, jossa oli pelkällä pahvilla vejetty se väliseinä. Sotkajärven Erkki ja Reeta asuivat siellä pihan puolella ja me toisella puolella. Meitä oli iso porukka. Siellä sitten Sotkajärven Erkki sairastu sai sydänkohtauksen, monta tuntija kesti ennen kuin helpotti. Illalla sitten Erkki kuttu meijät kaikki yhteen ja pyysi anteeksi, että hän on meiltä varastanut viikatteita. Eikä me oltu tietoisia koko asiasta. Kaikki ne tulee mieleen, kun sairastuu. Tunnin kuluttua siitä kutsumisesta Erkki nukkui pois.

Haastatellut ja nauhalta kirjoittanut Leila Piisilä 7.9.2006