JÄLLEENRAKENNUS JA ASUTUSTOIMINTA

Sotien tuhot, luovutetun alueen menetykset ja uusi asutustoiminta vaativat sodan jälkeen veteraanisukupolvelta laajamittaista rakentamista ja peltojen raivaamista. Maassamme oli ilmahyökkäyksissä tuhoutunut 3900 rakennusta ja Lapin sodan seurauksena tuhoutui vielä sotiemme viime vaiheessa 41 000 erilaista rakennusta. Lapin tuhoon sisältyi paljon muuta-kin, kuten 516 maantiesiltaa ja 218 rautatiesiltaa.

Jälleenrakennuksen aikana syntyi käsite ”Sallan ihme”. Yli puolet kunnan asukkaista oli sijoitettava laajaan länsi-Sallan korpeen. Peltojen raivaaminen vaati veteraaneilta monesti suuria ponnistuksia, sillä se tapahtui usein käsivoimin. Syntyi myös paljon korpi- eli kylmiä tiloja, jonne ei aluksi ollut edes tieyhteyksiä. Joiltakin uudistiloilta vei halla monta ensimmäistä satoa. Asuttamiseen liittyvää rakennustoimintaa haittasi aluksi puute rakennustarvikkeista. Tämä johtui osittain Lapin suuria tarvikemääriä vaatineesta jälleenrakentamisesta sekä esimerkiksi voimalaitostyömaista. Puutetta oli sementistä ja jopa nauloista ja lasista. Vain puutavaraa oli riittävästi. Rakentaminen ei monesti olisi ollut mahdollista ilman naapuriapua ja talkootyötä. Tässäkin veteraanisukupolvi osoitti suurta yhteenkuuluvuutta erityi-sesti auttaessaan sotainvalideja ja sotaleskiä. ”Sallan ihme” nostatti Sallan läänin suurimmaksi maidontuottajakunnaksi. Sallan evakot olivat kotiutuneet Sallan korpiin.

Kuolajärven kylän asukkaille osoitettiin ns. vastiketilat Länsi-Sallasta lähinnä Vallovaarasta. Sinne piti Alavaarojen, Junttiloiden, Kairaloiden, Kesälahtien, Mikkoloiden, ja muiden lähteä uutta elämää rakentamaan, ”Sallan ihmettä” tekemään. Rintamamiestiloja alkoi nousta länsi-Sallan korpiin.

PULA-AIKA

Sota-aika söi kaikki yhteiskunnan varat ja ulkomainen avustuskin oli satunnaista. Syntyi puute ja ”nuusa” kaikesta. Tilalle tulivat säännöstelyt, kortit ja kupongit. Syyskuun 25. päivä 1939 valtioneuvosto sääti lain kansanhuoltoministeriön perustamisesta. Kaikki elintarvikkeet menivät ”kortille”. Kortit olivat jaettu kortinhaltijan iän ja ammatin mukaan. Bensiinin säännöstely aloitettiin jo niin varhain kuin 4. syyskuuta.

Raaka-aineiden osto-oikeutta rajoitettiin. Säännöstelytalous alkoi jo talvisodan aikana vuonna 1939, jolloin lokakuun 7. päivä kortille joutuivat kahvi ja sokeri. Elintarvikesäännöstelyä hoiti kansanhuoltoministeriö ja se toteutettiin elintarvikekorttien muodossa. Keväällä toukokuun 27. päivänä leipä joutuu kortille. Syyskuun 9. päivänä kortille menevät maito, voi ja juusto. Marraskuun 22. päivänä alkaa lihakaupan säännöstely. Seuraavana kesänä elokuun 8. päivänä menee peruna kortille. Suomi oli jaettu kolmeentoista kansanhuoltopiiriin, joilla kaikilla oli omat toimistonsa. Jokaisessa kunnassa toimi kansanhuoltolautakunta omine toimistoineen. Kenttätöihin olikin palkattuna lähes 7.000 henkilöä.

Ensimmäiset elintarvikekortit jaettiin lokakuun 12. päivänä 1939. Kortin nimi oli Valtion ostokortti, jonka kansa muokkasi muotoon yleisostokortti. Ensimmäisessä jakelussa kortista leikatulla kupongilla sai kilon sokeria henkeä kohden neljän viikon ajaksi. Korttiajan tulo lopetti makean syönnin, sillä kilolla sokeria jouduttiin maustamaan marjat, mehut ja kaikki muu mihin sokeria oli totuttu käyttämään. Sokeria seurasi kahvi, joka kahvi takavarikoitiin lokakuun 28. päivänä 1939. Kahvia saatiin ensimmäisessä jakelussa neljänneskilo henkilöä kohden. Myyntiin tuli myös kahvin korvike, jossa viljaan oli sekoitettu kahvia. Korvike käsitti 75 g viljaa ja 25 g kahvia, joten kysymyksessä oli todellinen kahvin korvike. Vapaassa kaupassa myytiin vielä puolenvuoden ajan kahvia, mutta hinta oli korkea, koska kiloa kohden kannettiin ylimääräistä veroa 40 markkaa. Sokeri ja kahvi olivatkin ainoat kulutustavarat, jotka talvisodan aikana pantiin kortille. Leipä ja leipävilja pantiin kortille 27. päivänä toukokuuta 1940. Rasvat pantiin kortille kesän jälkeen, lokakuun ensimmäisenä päivänä 1940.

Marraskuun lopulla oli vuorossa lihan ja lihajalosteiden kortille laitto. Rasvojen ja lihan kortille laitto käynnisti myös mustanpörssin kaupan. Voita ja lihaa myytiin ja ostettiin salaa. Alkuun kyseessä oli kaupungissa asuvien tuttavien avustaminen, mutta pula-ajan jatkuessa avustaminen muuttui kaupanteoksi. Saippua ja muut pesuaineet pantiin kortille syksyllä 1940. Elokuussa 1942 säännösteltiin jo peruna ja juurikasvit. Ja kun tupakka lokakuussa 1942 pantiin kortille, alkoi kessun viljely. Joulukuussa oli sitten vuoro makeutusaineiden, sakariinin ja dulsiinin, sekä makeisten vuoro joutua kortille. Kahvi oli viimeisten säännöstelystä vapautuneiden aineiden joukossa, vaikka ensimmäinen kahvilaiva tulikin Suomeen jo v. 1946.

Ensimmäisenä vapautui kortilta liha vuoden 1947 marraskuun 27.päivä. Maito vapautui huhtikuussa 1949. Leipäviljan säännöstely loppui elokuussa 1949. Kortti-aika päättyi vasta 1953, vaikka kansanhuoltoministeriö oli lopetettu jo 22.12.1949 ja lakkasi toimimasta 1.1.1950. Säännöstely päättyy kokonaan 1.3.1954 kun kahvi lopulta vapautuu kortilta. Ainoastaan viinakortit jäävät voimaan.

Vaikeimpana pula-aikana kevyttä työtä tekevä aikuinen sai ostaa:

maitoa 2 dl päivässä

viljatuotteita 200 gr kuukaudessa

voita 150 gr kuukaudessa

lihaa 433 gr kuukaudessasokeria 750 gr kuukaudessa

sakariinia 1 gr kuukaudessa

saippuaa puoli kiloa vuodessa

tupakkaa neljä laatikkoa kuukaudessa

kahvia ei ollenkaan

teetä ei ollenkaan

Mutta kansa oli kekseliäs, puutteen tilalle tuli korvikkeet. Kahvia alettiin säännöstellä 29.10.1939. Aletttiin valmistaa kahvin korviketta, joka sisälsi vähintään 25% oikeata kahvia. Loppuaikana oikea kahvi loppui kokonaan ja vasta v. 1946 saatiin uutta tuontikahvia.