Veikko Ulkuniemen muistelmat

Olen syntynyt v.1933 Kuolajärvellä ja olin evakkoon lähtiessä kuuden vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen. Olen Henrik Jalmari ja Naimi Susanna Ulkuniemen poika. Äiti oli Korialta syntyisin o.s. Sipola. Äiti ja isä olivat pikkuserkkuja keskenään, äiti oli kans Ulkuniemiä alun perin. Isä ja äiti oli niin läheiset sukulaiset keskenään. Sisaruksia olivat Kaarlo, Kyllikki, Kauno, Sisko, Kaarina ja Martti. Kaarlo on kuollut.

Muistan Kuolajärveltä aika paljon, esim. mitä leikkejä leikittiin. Me oltiin poromiehiä, kun isä oli poromies. Koko Keskiniemi oli täynnä poromiehiä. Mikkolan Laurin, Toivon ja Korpi-Kaukon kans meillä oli “porot“ siinä vanhassa aijassa. Se oli männikkökangasta, missä se aita oli. Siinä poron sarvija vejetttiin narulla ja laitettihin jäkälää alle. Ne porot oli niin kuin kiekerössä, poroja siirrettihineri paikkahan ja taas pantihin tavaraa etehen.

Varhaisin muisto mulla on vanhasta puolesta eli talosta, joka oli tien toisella puolella, Kairalan Erkin navetan takana. Se talo purettihin ja ikkuna oli auki ja ovi oli otettu pois ja minä katton siitä ovelta. Se oli iso, se rakennus, siinä oli sanomalehdellä vuorattu seinät. Muuta minä en siitä talosta muista. Minä olin sillon kolmenko vai neljän vuojen vanha.

Joutosenharjun muistan. Se oli korkija harju ja kyläläiset otti siitä soraa. Sen harjun takana oli Ylipään lahti. Siellä meillä oli uimaranta. Uimaranta oli aivan hiekkaa. Siellä me käytiin uimassa. Nykyisin huolehditaan lapsista liikaakin ja kysellään heti, missä se ja se on. Ei sillon. Sillon sai mennä. Eikä minun lapsuudessa ja nuoruudessa paimennettu lapsia. Minä olen vapaasti saanut tehä, eikä se oikeastaan pahaa ole tehnyt. Saatihin leikkijä mitä nyt sillon oli, kaikkija. Oli niitä sen verran kuitenkin, että liikettä kyllä sai.

Sitten minä muistan yhen kerran, kun veli-poika väitti, kun Mikkolan Kauko toi kuvija Kuolajärveltä. Kauko oli ensimmäisijä kertoja päässyt käymään siellä joskus oliko v.1992. Minä sanoin, että uimarannan yläpuolella oli matalikko ja me isän kansoltihin verkoilla. Veli vähätteli, että sinäkö muka muistat. Minä sille sanoin, että sinä et kyllä muistakkaan niin kuin minä. Minä sitten Yrjöltä kysyin, niin Yrjö sanoi siinä olleen matalikon. Siitä pyyvettihin siikoja.

Sitten muistan kun Ylipäässä kävelin. En ihan pihalle menny, mutta kuitenkin. Siellä oli monta taloa. Yksin kävelin monta kilometriä sitä tietä. En uskaltannu mennä taloihin. Kävelin aikani ja palasin takasin. Siellä oli Mikkolaisija ja Sulasalmen talo.

Leikeistä vielä, se oli se roopin peluu. Suojeluskuntalaiset harjoittelivat ampumaan Kalmaharjussa. Ja sekin oli hiekkaharju ja kuulat ei menny juuri miksikään. Keväällä kaivettiin ja kerättihin niitä kuulija ja sulatettihin lyijy niistä pois. Ennen ku sulatettihin pelattihin niillä rooppija. Kolo tehtihin tasasehen maahan ja määrätyn matkan päästä heitettihin siihen ja kuka sai eniten siihen, sai ottaa käteensä kaikki. Korpi-Kaukon ja Mikkolan pojat muistan, mutta en esim. Kairalan Einoa, vaikka se oli siinä lähellä. En muista Kesälahen pojistakaan ketään, ne oli siellä Alapäässä.

Sitten napeilla pelattiin kans.Muistan kun ei ollu aina nappeja, niin otettiin vanhempien vaatteista varkain. Se oli vähän samanlaista kuin rooppikin, mutta matka vain lyhyempi.Oli sitä kilpailua meilläkin.

Muistan sitten kerran, kun kävelin Vuoriojassa. Siellä oli niittypalsta. Ei minusta niittymieheksi ollu, mutta mukana olin. Vuorioja oli tammakko-oja. Siinä oli hiekkapohja ja törmät oli korkijat. Ja törmän alla oli pienijä tammukoita. En minä ainakaan muista niitä onkineeni. Meillä oli Einon ja Kesä-Impan kans tarkotus käyvä siellä sillon, kun käytihin Salla-seuran järjestämällä retkellä, mutta ei siitä tullu mitähän, kun ne pojat oli eri hommassa siellä. Ei siitä olis ollu kuin toista kilometriä kävelymatkaa, mutta ei siitä tullut mitähän. Viisi kertaa olen käynyt Kuolajärvellä ja Alakurtillakin kaksi kertaa.

Minä olin niin nuori, etten joutunut töihin, mutta mukana kuitenkin olin. Työt oli semmoisia, ettei niitä lapset voineet tehä, mutta mukana piti olla. Muistan kun meillä oli sauna siinä sillan korvassa, sinne mentiin aina, en muista lämmitettihinkö sitä muulloin ku lauantaina. Navetan paassa lämmitettiin vesi ja laitettiin saaviin ja saavin päälle säkkikangas ja sitten mennessä kelkalla vietihin. Elävästi on jäänny mieleen, kun minulla oli kerran semmoset litran kumisaappaat ja saappaat meni saunaan mennessä täytehen lunta. Tietä mentihin, mutta ei niitä teitä siihen aikaan aurattu. Satakunta metrijä oli vissiihin saunalle matkaa. Nykyinen tie menee meijän pellon läpi. Ennemmin oli lähempänä rautatie penkkaa.

Onkiminen oli salmessa. Se salmi oli leveämpi aikaisemmin, mutta sitä on kavennettu ja nythän siinä on koski. Se oli varmaan 20-30 metriä leveä aikaisemmin. Ylä- ja Alajärvi oli samalla tasolla. Siinä ei vesi virrannut ja nyt siinä on koski. Kyllä siitä ahvenija sai. Ka kun sain, niin juoksutin saunaan vesisankkohon. Muistan vieläkin elävästi, kun puottelin kaloja sankkohon. Ne jää lapsena mieleen. Onkikaloja ne oli, ei ne mitään sinttejä olleet. Aivan syötäviä kaloja oli.

Sitten siinä oli Koppeloharju siinä meijän pellon laijassa, josta oli aikoinaan otettu siihen siltaan vissiin maata, kun siinä oli kahenpuolen penkkaa. Siinä oli nuoria koivuja. Olihan se harrastus sekin kun tein heinistä linnuille pesijä. Aina kävin kattomassa onko ne munineet, mutta ei pesä ollut tuottanut tulosta. Ruutuahan sitä konkattiin. Tehtiin ruutu ja kapulaa konkattiin ruudusta toiseen. Se oli nimeltänsä konkkaus.

Paras kaveri minulla oli Korpi-Kauko, minun serkku ja sitten Mikkolan Lauri ja Toivo( Heinon poikia). Me neljästään oltiin yhdessä. Toiset oli kauempana ja Eino (Kairala) vaikka se oli lähempänä minun kotia, minä en muista Einosta yhtään mitään, vaikka se on toista vuotta minua vain nuorempi.

Naapurina oli Kairalan Erkin koti ja kaikki lapset. Hannekset ja muut, mitkä nytkin on tässä. Kairalan Olavi oli minun kummi ja siltä piti markka aina saaha, että sai ostaa Erikiva-pussin (toffee karamelleja). Kyllä se Olavi useasti markan antoi, kun heijän kotonansa kamarissa oli Osuusliikkeen kauppa, vai minkä se oli. Takaapäin mentiin siihen kauppaan, siellä oli ovi. Markan se maksoi se Erikiva-pussi ja sen markan Olavi antoi. Sitten oli taloja: Kairalan Olli, Kairalan Aleksi, Kairalan Veikon koti eli Jannen talo, kaikki muistan. Kyllä Veikonki muistan sieltä ja sitten Veikon veljen, Tuovin, joka kaatui ja tietenki Lennen. Täällä Vallovaarassa sitten kun näin Veikon ja Lennen, niin kyllä tunsin siltä muistikuvalta mikä oli kotoa jäänyt mieleen. Schroderus oli vähän kauempana, kävin minä siellä. No olihan siellä Taimi!Nyt sitten kun olen käynyt, yritin hakea sitä paikkaa, mutta ei sitä löytynyt. Ei kivijalkaa ja liekö siinä sitä ollutkaan. Koivuja vain kasvoi. Kairalan Jannen talon osa kivijalasta oli jäljellä. Minä otin siitä kuvanki ja se on minulla vieläkin. Siinä pirtin päädyn kivijalassa oli joko kirjaimia tai numeroita. Kairalan Väinönki muistan oikein hyvin ja Aleksin. Kairalan Aleksilla oli kauppa.Ja sitten autosavotan aikana oli Kuolajärvellä ravintola ja Osuusliikkeen kauppa. Ravintolassa oli Korona-peli. Siellä minä sen pelin olen ensimmäisen kerran nähnyt ja pelannutkin. Ravintola oli autosavottalaisia varten.

Kävin minä Alapäässäkin. Kivelän taloko siinä oli ensimmäinen. Sielläkin kävin yksin. Muistan sen Anttilan mökinki sieltä, kun se tie meni järven rantaan. Ohi menin siitä ja tulin aukijalle missä oli se Kivelän talo, mutta en uskaltanut sinnekään mennä, kattelin ja palasin pois. Sinnekin oli monta kilometriä, siellä oli Kesälahet ja Mustoset. Kävin minä toista puolta järviäkin. Yrttilän Kauraojahan siinä on. Se oli kevättä kun siellä kävin ja sielläkin olin yksin. Vesi solisi, kun se jyrkästi laski rantahan se oja. Siinä oli kiviä ja niitä pissikiviä piti ottaa, joita sovan jälkeenkin käytettiin. Eri värisijä ja samankokoisia kiviä heitetään ilmaan ja kopataan alta kiinni. Sekin jäi mieleen, Yrttilän pikku mökki, ojan toisella puolen.

Maitopiimä oli minun mieluista, ohra voileipä ja maitopiimä. Viilissä paksu kerma päällä ja siihen vähän sekotetaan maitoa ja siihen ohra voileipä. Ei sitä aina saanut, kun siitä otettiin se viili päältä ja kirnuttiin voiksi. Sitä kermatonta piimää, se oli semmosta kovaa ja siihen laitettiin maitoa, sitä sai.Nykyisin on rasvaton piimä. Kalaa syötiin ja lihaa. Meillä oli poroja, niin poronlihaa syötiin eri muodoissa. Muistan kun tehtiin ja syötiin tunkaa. Suoli puhdistettiin ja sinne pantiin veri, jauhot ja rasva ja jotku laitto lihaakin ja sitten keitettiin ja paistettiin. Ruisjauhoja siihen laitettiin ja poronkuuta. Ja veririeskaa tehtiin ja siihen laitettiin poron vattakuuta. (Poronvatsa kun aukaistiin, rapavatsan päällä oli verkkomaista rasvaa) Juntti-Imppa muisteli, että kun he kouluun kulki poikosena, niin Kallijaisen Iida teki joka reissulle ohraleivän ja peukalolla levitti leivän päälle voin. (Hilja Ulkuniemi kertoi) Niin se tehtiin muuallakin, jos oli kova voi eikä veittellä saanut leivän päälle. Erikseen oli rapuska. Sanottiin luja voi ja sormella, peukalolla, ne emännät sen levitti.

Pullaa äiti leipoi, mutta ei sitä saanut syyvä niin kuin olis haluttanut.Torttuja tehtiin useammin. Pyhäksi oli aina pullaa ja maitovelli oli pyhäruoka. Autosavotan aikana äiti keitti automiehille kahvia. Pirtti oli ja kolme kamaria ja keittiö. Keittiössä äiti kahvin keitti ja sitten kun ne joi, äiti ei perinyt mitään kahvista, niin ne laitto kupin nurin ja päälle kolikoita. Usein se oli puolonen eli 50 penniä. Tulihan sieltä aina otettua omaanki käyttöön, mutta äiti ne keräs sitten pois. Autoja ja miehijä oli aivan mahottoman paljon. Ainakin Euroopan suurin autosavotta se oli. Alajärvelle putosi autokin läpi jään vetehen. Se laitettiin toisen auton perähän ja vedettiin meijän pihaan, vaikka meillä ei sitä pihaa paljon ollut, kun maantie oli lähellä, n. 10 metriä portaista. Ajuri tuli meille kahville. Niin se on jäänyt mieleen. Juustoa tehtiin ja saatiin sillon kun lehmät poiki. Muutoin se oli juhlaruokaa. Tai jos oli jotakin erikoista. Ei se meillä ollut jokapäiväistä se juuston syönti, niin kuin ei ollut viilinkään syönti.Piimää kyllä oli, mutta viilistä tehtiin voita.

Vaatteita äiti kyllä ompeli sovan aikana, mutta Kuolajärveltä ompelu on hämärän peitossa. Meitä oli sen verran monta, niin, luultavasti, vanhimmalle ostettiin tai tehtiin ja sitten kun jäi pieneksi, nuoremmat piti. Sen muistan, kun sain uuvet kengät. Minulla on kuvakin tuolla seinällä siitä. Siinä on Kaarlo ja Harjulan Martti ja minä. Ei minulla ole jäänyt mieleen mistä ne ostettiin, äiti ja isä kai ne jostakin osti. Äiti kyllä Soppelassa ollessa ja täälläkin ompeli vaatteita. Eihän niitä saanut valmiita, ne oli monesti tehtävä vanhasta.

Kuolajärveltä en muista käyneeni missään muualla. Pisin reissu oli vissiin Kalliaisenahon Jannen talo kirkolle mentäessä. Olisiko 20 kilometriä Kuolajärveltä. Mikkolan poikain kans käytiin siellä. Kivien nokkaan oli laitettu hirsikehikko, ikkunoita ei vielä ollut ja sieltä alta mentiin sisälle.

Meillä oli kotona poromiesrenki Joki-Reeti, joka oli poromettässä. Reeti oli meijän mukana Soppelassa vielä evakossa. Jokelan Reeti se oli oikealta nimeltään. Meillä oli Harjulan Jannekin, mutta minä en muista miksi se meillä oli. Jotakin tehtävää varten se oli. Reeti oli Harjulan Martin isä.

Juhla-ajoista ei ole jäänyt mitään mieleen, kun en päässyt kouluunkaan. Yritin, mutta pois panivat, kun en ollut täyttänyt seitsemää vuotta. En muista yhtään joulukuusta meillä, kyllä niitä varmaan on ollut.

Kuolajärveltä on päällimmäisenä mielessä lapsuuden ajat ja leikit siellä ja tietenki koti siellä. En oikein osaa kaivata mitään, kun olin niin nuori kun sieltä piti lähtijä. Oli suuri elämys kun pääsi muualle ja kaikki oli uutta. Mutta jälkikäteen kun ajattelee, niin kyllä se koti on siellä. Mutta meilläkään ei olisi ollut mitään mahollisuutta jatkaa minnekään päin, kun talot oli tiheässä. Pellot olisi pitänyt viedä jokivarteen.Kovaa maata ei ollut meillä missään. Kyllä se koti kuitenkin oli siellä erilainen kuin täällä.

Lentokone, joka lensi ja siitä katsoi mies, on jäänyt ensimmäinen sodasta muistuttava mieleen. Se kone meni Kaira-Erkin päältä, me katsottiin pihalta, se oli Kairalan päällä. Lentäjälakki oli päässä sillä miehellä joka siitä koneesta katteli. Ei lapsi vielä osannut oikein ajatella mitä se merkitsi. En osannut ajatella, että se vihollinen voisi olla, kun ensimmäisen koneen niin läheltä näin. Kyllähän ne aikuiset tiesi, että vihollinen se on kun meijänki kartanolla oli sotilaita vaikka kuinka paljon.

Evakkoon mentiin Kyllikki muisti vähän erilailla, että Klemetin sekajunassa. Sen minä muistan, että me noustiin lavalle ja sotilaat visko meille tavaroita, kun meitä oli viisi lasta. Sitten heittivät höyhenpatjan, sitten se patja paloi Vallovaarassa meijän navettapalossa v.1972. Höyhenpatja kävi meijän mukana kaikki evakkopaikat. Torniosta Evijärvelle ja sieltä Vallovaaraan. Kahvimylly on kanssa tullut mukaan Kuolajärveltä ja on varmaan vieläkin mummolassa. En tiijä miten se kahvimylly tuli mukaan, valokuvia sieltä on äidin mukana tullut. Maisemakuvia on hyvin vähän, ne on henkilökuvia mitkä on Kaarinalla. Sillä sekajunalla, mikä se nyt sitten oli, minä ainakin olin. Lavalla tultiin Sallan kirkolle ensin ja Osuusliikkeen ravintolaan, korkealle vei portaat vessaan ja siellä oli valkea rasia ja siinä punanen ja musta ja siitä punasesta sai sähkövalot päälle. Se oli sähkövaloista ensimmäinen kokemus. Seuraava muistikuva on sitten kun oltiin jo Torniossa. Siellä oli Kairalan Kaisa Reeta ja muitakin ja tehas haisi. Kaakamossa oltiin ja talo oli Ailinpieti missä asuttiin. Nuorisoseurantalolle mentiin ensiksi ja emännät ja isännät sitten haki evakkopaikkoihin. Keväällä sitten jo tultiin Soppelaan Kemijärvelle ja siellä aloitin koulun käynnin. Soppelassa oli opettajana Kurtin opettaja, Kolehmainen Arvi taisi olla, niitä on kaksi niitä veljestä. Kävin kaksi vuotta siellä koulua ja sieltä siirryttiin Isollekylälle Tervolan taloon missä oli paljon väkeä, kun Kellokummun Kaalepin väki tuli samaan paikkaan. Pirtin lattijalla nukuttiin, kymmenen lastako siinä oli, paljon kuitenkin oli ja niitä oli syöpäläisijä. Luteita tippui katosta lattialle kun nukuttiin. Sänkyä ei ollut muilla kun Tikkasen papalla joka siinä oli jo ennestään. Luteita piti myrkyttää, Lysöörillä pestä lattijoita. Ei me siinä kauan oltu, syksyllä muutettiin vanhan sahan lähelle pieneen mökkiin jossa ei ollut kuin yksi pirtti vain ja varastorakennus pihalla. Siinä me oltiin kolmatta vuotta sitten. Siitä mökistä vanha ämmi oli muuttanut vanhainkotiin ja se oli siivottava ennen kuin sinne pääsi asumaan. Isä sen mökin hommasi ja puhisti. On jäänyt mieleen, kun äitin kans mentiin, oli musta mökki ja mökissä kaks pikkusta ikkunaa. Iso pirtin uuni siinä kyllä oli. Kesällä mummo kävi siellä, mutta asui siinä varastorakennuksessa.

Muistan kun asemalla katsottiin, kun saksalaiset toi venäläisiä vankeja, se on jäänyt elävästi mieleen se pitkä suora sinne tehtaalle päin. Viittä, kuutta oli rivissä. Tie täynnä, sen verran oli vapaata tien laidassa, että sotilaat pistoolien kanssa pysty vartijoimaan. Siellä oli vaikka minkä näköistä, vaateresut oli köytetty kiinni ja se teki pahaa katsoa. Ihmisiä oli kuin karjalauma. Minä olin silloin yhdentoista vuoden ikäinen.

Junalla mentiin sitten Evijärvelle ja sekin oli kyllä semmosta matkaamista.  Härkävaunussa mentiin. Oli siinä vaunussa vissiin jonkulainen lämmityslaite. Heti kun juna pysähty, mentiin ulos, kun ei ollut vessoja. Sitten kun ei vielä tiennyt koska se juna lähtee eteenpäin. Aina varoitettiin, että ei saa mennä kauas. Kolppiin mentiin ja siitä vietiin autoilla Lahenkylään. Neljä vuotta oltiin samassa paikassa. Siellä kävin jatkokoulunki. Kohtelu siellä oli hyvä. Eniten minulla on nuoruusmuistoja Evijärveltä, koska minä olin jo sen verran isompi. Kavereita oli ja niitä oli paljon. Armeijaanki menin Hämeenlinnaan v.1953, kaverit ihmetteli miten se mahollista, on niin paljon tuttuja ja olet sieltä lapista. Minä nauroin, että minä olen maailmaa kiertänyt. Sitten tuli Teerijärven kavereita Hämeenlinnaan kummallekin kasarmille. Mullakin petikaveriksi sattu sama poika joka viimeksi heilutti kättä kun lähettiin Evijärveltä, samalla kankaalla siellä asuttiin. Koulukavereita meni monta toiselle kasarmille.

On sieltä Evijärveltä käyneet täälläkin Vallovaarassa, toissa kesänä viimeksi, kansakoulukavereita. Hyvät muistot on jäänyt, ei eroteltu evakkoja. Ruotsalaisella alueella olijoilla ei ole ollut samanlaista, suomenruotsalainen on vähän erilainen. Unessa monesti olen siellä Evijärvellä.

Evijärveltä tultiin sitten Vallovaaraan pieneen saunaan v. 1948 syksyllä. Heinät tehtiin Evijärvellä ja paalattiin ja perunat nostettiin ja tuotiin tänne mukana. Laudoista tehtiin perunoille säilytyspaikka ja suojattiin tervapaperilla.

Pienessä saunassa asuttiin ja meitä oli silloin jo seitsemän. Osan piti mennä eri paikkaan, kun petiä tehtiin. Sitten kun peti oli valmis, sai mennä petiin. Sauna oli pieni vain 4 x 5 eli 20 neliön tila oli asuntona. Isänisästä en muista mitään hän oli kuollut, mutta toinen ukki oli Naruskalla.  Augusta-mummo asui isän siskon luona ja tuli tänne sitten v.1956.

Kamarissa Augusta-mummo oli meillä ja sinne sitten kuolikin. Mummo oli vuoteessa ihan käppyrässä toistakymmentä vuotta. Isän kans piti suoristaa jalat, että sopi arkkuun. Mummohan oli minun “äiti “ kun Soppelassa oltiin. Se oli meijän mukana. Kyllä kun koulusta tulin kysyin heti missä on mummo, äitiä en niinkään kyselly. Mummolle olin läheisempi kuin muut. Kyllikkihän sitten hoiti mummon kamariin. Kun sitten mummo kuoli, hommattiin arkku ja vietiin tukkireen päällä Sallan kirkolle tätä suoraa tietä, eli Isoaavan kautta. Tie ei ollut vielä virallisesti käytössä.

Talo meille rakennettiin v.1949, minä muistan kun minä olin muka mestarina siinä. Teki Kaarlokin töitä, mutta kaikki se jäi minulle kivijalan vaakaus, ei ollut letkuja, piti vaakita vatupassilla ja suoralla laualla. Navetta tehtiin sitten seuraavana vuonna eli 1950.

Sitten muutettiin tänne Vierelään keväällä v. 1973 ja isä kuoli v.1972. Äiti lähti sostemien lomakodille kesällä 1973, niin navetta syttyi kotona palamaan ja paloi perusteellisesti elukoineen. Yksikö siitä vain pelastu. Alle kymmenen henkiä meillä asui kotona parhaimmillaan. Kyllä se koti äkkiä hajosi, kaikki lähti omille teilleen. Minä muistan kun isä sanoi, eikö teistä kukaan uskalla lähtijä, kun meitä oli siinä paljon. Minä sanoin kyllä tästä vielä lähetään jos ei muualle niin hautaan kuitenkin joutuu lähtemään. Hajosihan se talo, kun ei ole jatkajaa, täällä on monelle käynyt niin. Ei sitä olisi ollut meilläkään jatkajaa, vaikka olisimme jääneet sukutilalle. Tätäkin Vierelää esitin vävylle Arjan miehelle Timolle, rupia isännäksi ja tee navetta. Oli hyvä ettei alkanut. Tässä Vierelässä on oltu jo enemmän aikaa kuin vanhassa koti talossa. Asuttu tässä jo 33 vuotta.

Hilja vaimo tuli Vallovaaraan Osuusliikkeeseen myymälänhoitajaksi. Sitten alkoi saneeraus ja esitettiin muuttoa Hyypiöön ja Sallaanki, mutta Hilja ei lähtenyt. Hilja on Pudasjärveltä syntyisin o.s. Vähäkuopus synt.20.7.1936. Lapsia: Veikko Antero synt.1957, Arja Inkeri synt.1960, Auli Sinikka synt.1963 ja Virpi Maria synt.1970.