Isojako ja aika ennen sotia

Isojako saatiin vihdoin 1930-luvulla päätökseen. Verollepanopäätöksen perusteella Kuolajärven kunta ryhmitettiin lopullisesti 22 kyläksi. Näin syntyi lopullinen kyläjako: Aatsinki, Ahola, Hautajärvi, Hietajärvi, Kallunki, Korja, Kursu, Kuolajärvi, Kurtti, Lampela, Märkäjärvi, Niemelä, Paloperä, Onkamo, Saija, Sallansuu, Salmijärvi, Selkälä, Sovajärvi, Tuutijärvi, Vuorijärvi ja Vuosnajärvi.

Ennen Talvisotaa vuonna 1939 Kuolajärven kylässä oli noin 50 tilaa ja näissä lähes nelisensataa asukasta. Kylässä oli sen ajan mittapuun mukaan vauraita taloja ja oltiin ruoan suhteen lähes omavaraisia. Kylässä viljeltiin ohraa, ruista, perunaa, omia myllyjäkin oli useita. Juuri hieman ennen maailmanpaloa kunnan nimi muutettiin Sallaksi. v.1936. Sallakin on lapinkieltä ja merkinnee ”uurretta, vakoa tai jopa syliä”.

II maailmansota katkaisi elämän Kuolajärvelläkin ja vuorossa oli evakkoon lähtö. Tuskinpa kukaan silloin aavisti, että tämä kaunis kotiseutu joudutaan jättämään lopullisesti. Kuolajärveläiset, kuten muutkin rajan asukkaat, joutuivat lähtemään evakkoon, talvisodan syttyessä 30.11.1939. Kyläläiset saivat tiedon, että seuraavana aamuna on oltava lähtövalmiina. Ilta valmistauduttiin, ja kuljetukset alkoivat kuuden maissa seuraavana aamuna. Kurttilaiset ja vuorikyläläiset olivat joutuneet lähtemään jo edellisenä päivänä, ja heitä tuli yöllä Kuolajärven pirtteihin lepäämään. Ihmiset kuljetettiin Sallan kirkolle kuorma-autojen lavoilla. Jotkut kulkivat matkan hevosella. Hevosia ei kuitenkaan ollut monta, koska kaikki sotaan kelpaavat oli luovutettu. Kuorma-autoja oli vain muutamia, joten ihmisiä kuljetettiin Sallaan pitkin päivää. Paluukyydissä autot toivat kirkolta sotilaita Kuolajärvelle. Matkatavaraksi piti ottaa viiden päivän eväs ja vaatetta sen verran, kuin jaksoi kantaa. Ylimääräisiä pakaaseja ei saanut olla mukana. Suurin osa eläimistä piti tappaa, koska jatkokuljetusta Sallasta ei ollut pystytty järjestämään. Jotkut ensimmäisinä Keskiniemeltä lähteneet saivat talutettua lehmiä Sallan kirkolle, mutta useimmilla ei ollut siihen enää aikaa. Sallalaiset odottivat Kemijärvellä seuraavaan aamuun. Koulut, kahvilat – kaikki paikat olivat täynnä ihmisiä. Ilmahälytyksiä tuli pitkin yötä. Aamulla evakkomatkalaiset ohjattiin juniin, härkävaunuihin, joihin oli laitettu penkit. Matka jatkui Tornion Kaakamoon, jossa ihmiset purettiin junasta ja kuljetettiin evakkotaloihin. He asuivat siellä seuraavaan kevääseen. Talvisota loppui maaliskuun 13. päivänä 1940. Asukkailla ei ollut enää paluuta Kuolajärvelle. Suomalaiset sotilaat polttivat kylän talot perääntyessään muutama päivä sen jälkeen, kun asukkaat olivat lähteneet sieltä. Jatkosodassa suomalaiset ja saksalaiset saivat siirrettyä rintamalinjaa idemmäksi. Sallan kirkonkylässä aloitettiin jälleenrakennusta, mutta Kuolajärven kylään rakennettiin vain väliaikaisia parakkeja. Siellä toimi myös tiilitehdas rintaman tarpeisiin ja kylässä oli lähinnä saksalaisia sotilaita. Jotkut kyläläiset kävivät vielä tekemässä heinää entisiltä pelloiltaan vuosina 1943 ja 1944. Heinät kuljetettiin kylästä junanvaunuilla Kursuun ja muualle evakkopaikkoihin. Viimeisen kesän heinät jäivät kuitenkin kuljettamatta.

Sodan jälkeen lähes puolet Sallan kunnan pinta-alasta (49 %) jouduttiin luovuttamaan entiselle Neuvostoliitolle, eli 22 jakokunnan maista menetettiin kokonaan 8 kylän (Korja, Kuolajärvi, Kurtti, Lampela, Sovajärvi, Tuutijärvi, Vuorijärvi, Vuosnajärvi) alueet ja kirkonkylän eli Sallansuun jakokunnan alue menetettiin melkein kokonaan.