Evakkoon lähtö ja talvisota

EVAKKOONLÄHTÖ

Sota-aikaa kesti viisi pitkää vuotta. Kaikki alkoi talvisodasta 30.11.1939, jota kesti maaliskuun kolmanteentoista 1940. Välissä oli lyhyt tauko ja sota jatkui jatkosotana 25.6.1940 ja sitä kesti yli kolme vuotta. Välirauha solmittiin 04.9.1944. Rauhan aikaa ei kestänyt kauan vaan alkoi viimeinen koettelemus eli Lapin sota 15.9.1944, joka kesti 25.4.1944 asti.

Miten sodat vaikuttivat Kuolajärvellä. Varsin traagisesti, sillä voi sanoa, että sodat olivat kuolinisku Kuolajärven kylälle. Talvisodan syttyessä 30.11.1939 oli asukkaitten lähdettävä ensimmäiselle evakkoretkelle, joka suuntautui länsirajalle Tervolaan. Evakkoon lähtö tuli yllätyksenä, vaikka tiettyjä merkkejä oli ollut jo ilmassa. Tiedotusvälineitä, lähinnä radiota, seurattiin tarkkaan ja puheet kääntyivät väistämättä sotaan ja sen pelkoon. Venäläisten lentokone herätti ihmiset todellisuuteen. Evakkoon lähdettiin siinä mielessä, että kotiin tultaisiin takaisin. Tavaroita kätkettiin aittojen alle ja makasiineihin. Lukittiin huoneet ja kaapit ja avaimet otettiin mukaan. Tärkeimmät paperit otettiin mukaan kuka kerkesi. Toisilla jäivät kaikki muistot ja tavarat sinne. Kellään ei tullut mieleen, että lähtö olisi lopullinen. Kunhan käväissään vaan pois sodan jaloista.

Väki kuljetettiin linja-autoilla ensin kirkonkylään ja sieltä edelleen Kemijärvelle, josta ihmi-set lastattiin kuin eläimet härkävaunuihin. Lasten kauloihin ripustettiin vielä erilliset nimilaput, ”evakkokilipukat” joihin oli merkitty lapsen nimi ja syntymäaika ja vanhemmat.

Evakkoon lähdettiin kauhealla kiireellä ja pelonsekaisin tuntein. Tiet täyttyivät matkalaisista, jotka raahasivat laukkuja ja paketteja. Nuoret pojat ja tytöt kuljettivat lehmiä, joita ei oltu keretty teurastaa. Osa eläimistä hangoitteli vastaan ja ne oli lopetettava talutuksen aikana. Elukkariepukin tiesi, että pakoon oli lähdettävä, mutta turvallisesta navetasta ei tehnyt mieli lähteä. Pakkaskeli oli kova karjalle. Ihmiset kulkivat kuka milläkin kyydillä, ensin Märkäjärvelle ja sieltä edelleen Kemijärvelle. Kemijärvellä päästiin junan kyytiin. Härkävaunuista oli tehty kuljetusvaunut laittamalla lautapenkit vaunujen sivuseinille. Sinne ahtautuivat kaikki kimpsuineen ja kampsuineen. Tungos oli valtava. Lähes kaaosmaisessa tilassa odotettiin junan lähtöä länsirajalle. Vaunuista puuttui kaikenlaiset mukavuudet, tarpeet oli tehtävä ”sinkkiämpäriin”, joka tyhjennettiin ovesta ulos. Ikkunattomat vaunut alkoivat pian täyttyä ihmisten ”kaasuista”. Evakkomatka alkoi seuraavana aamuna kohti Vojakkalaa ja Kaakamoa. Lapsille tämä evakkoreissu oli jännää ja mielenkiintoista. Vanhemmat muistelevat kauhunsekaisin tuntein tätä vaellusta. Kylän talot poltettiin suomalaisten sotilaiden toimesta ja evakot saattoivat nähdä kaukana idässä loimottavat punaiset tulet.

TALVISOTA 30.11.1939 – 13.03.1940 SALLAN SUUNNALLA

1930-luvun lopulla Neuvostoliitto pyrki suojautumaan länsivaltojen hyökkäyksen varalta. Se teki yllättäen hyökkäämättömyyssopimuksen kansallissosialistisen Saksan kanssa, ns. Molotov-Ribbentrop-sopimus. Siihen liitettiin salainen lisäpöytäkirja, jolla Saksa ”myi” Suomen ja Baltian maat Neuvostoliitolle. Neuvostoliitto esitti vuoden 1939 syksyllä Suomelle aluevaihtoa. Neuvostoliiton motiivi oli Leningradin turvaaminen työntämällä Suomen raja etäämmälle vallankumouksen kehdosta. Neuvostoliitto tarjosi Kannaksen eteläosasta vaihtokaupassa laajempia alueita Itä-Karjalasta eli Repolaa ja Porajärveä. Suomen hallitus ei suostunut vaihtokauppaan.

Neuvottelujen päätyttyä marraskuussa tuloksettomasti Neuvostoliitto lavasti Mainilan laukaukset, millä se naamioi hyökkäyssotansa puolustukselliseksi toimenpiteeksi. Puna-armeijan hyökkäys alkoi 30.11.1939. Sen tykistö avasi tulen Karjalan kannaksella kello 6.50. Kello 9 sen ilmavoimat pommittivat 16 paikkakuntaa Suomessa mm. Helsinkiä kahdesti. Tasavallan presidentti Kyösti Kallio luovutti ylipäällikkyyden sotamarsalkka Mannerheimille ja julisti maan sotatilaan klo 13.30. 02.12.

Rajan takaa oli tulossa puna-armeija, jolla oli yli 17000 sotilasta, 147 tykkiä, 45 panssarivaunua ja muuta kalustoa. Vastassa oli Suomen pieni armeija, noin tuhat miestä, muutamia tykkejä eikä yhtään panssarivaunua. Odotettavissa oli puna-armeijan puolelta ”läpihuutojuttu”. Mutta toisin kävi, sisukas Suomen kansa pani kovasti hanttiin. Vastarinnasta tuli viivytystaistelua.

Puna-armeija hyökkäsi Kurtin suunnalta. Taisteluja käytiin myös Kelsinkäisessä. Täällä kaatuu ensimmäisenä Kuolajärven kyläläisistä Uuno Ulkuniemi (24.03.1917) 05.12.1939.

Joulukuun kolmantena päivänä vihollisen puna-armeija hyökkäsi Petsamon kaivosalueelle, mutta hyökkäys torjuttiin suomalaisten toimesta. Suomalaisten tappiot olivat 13 kaatunutta ja 38 haavoittunutta. Seitsemäs päivä joulukuuta Sallassa venäläisten 122. divisioona aloitti päähyökkäyksensä suomalaisasemiin Kuolajärven kylän korkeudella. Suomalaispataljoona lyötiin ja osasto vetäytyi kirkonkylään. Seuraavana päivänä venäläiset tulivat perässä kirkonkylään. Kahden päivän aikana oli Sallan kirkonkylä vallattu neuvostojoukkojen toimesta. Parin päivän perästä venäläisrykmentti löi koko suomalaispuolustuksen hajalle Märkäjärvellä. Suomalaiset joutuivat perääntymään Salmijärvelle asti. Kolmastoista päivä joulukuuta legendaarinen kenraalimajuri K. M. Wallenius otti komentoonsa Lapin Ryhmän. Seuraavana päivänä venäläisten jalkaväkirykmentti 273 ylitti Savukoskella Kemijoen. Suomalaiset vetäytyivät taisteluitta ohi Savukosken Lunkkauksen tienhaaran. Suomalaisten asema kävi hetki hetkeltä tukalammaksi Pelkosenniemellä. Ylhäällä Petsamossa taistelut jatkuivat. Venäläisrykmentin kärki löi viivyttävän suomalaisosaston Porojärven tasalla. Osasto Pennanen vetäytyi aina Kornettijoelle asti, noin 120 km Petsamosta etelään. Taistelut laantuivat partiosodaksi.

Joulukuun kahdeksantenatoista päivänä Sallan suunnalla suomalaiset löivät majuri Perksalon johdolla venäläisrykmentin Pelkosenniemen kirkonkylän taisteluissa. Venäläiset irtaantuivat Savukosken suuntaan.

Samanaikaisesti suomalaiset torjuivat vihollisen 122. divisioonan pääosan hyökkäykset Joutsijärven asemasta. Tässä taistelussa kaatui kuolajärveläinen Yrjö Lahti (07.06.1916) Seuraavana päivänä osasto Roinisen joukot hyökkäsivät Joutsijärven eteläpuolitse neuvostojoukkojen sivustaan aiheuttaen huomattavia miehistö- ja materiaalitappioita viholliselle. Omat tappiot olivat 22 kaatunutta ja 29 haavoittunutta. Joulukuun kahdeskymmenes päivänä Joutsijärvellä venäläispataljoona soluttautui suomalaisselustaan Mäntyvaarassa. Lopulta pataljoona tuhoutui tässä käsikähmäottelussa. Neljä tuntia kestäneissä taisteluissa kaatui lähes 300 venäläistä. Suomalaisten tappiot jäävät 17 kaatuneeseen, joiden joukossa kaksi komppanianpäällikköä. Kaatuneiden joukossa myös kuolajärviläinen Tauno Mikkola (21.06.1913) Suomalaiset käänsivät taistelut edukseen.

Vuoden vaihteen jälkeen tammikuussa 1940 alkoi neljän suomalaispataljoonan vastahyökkäys lähes 40 asteen pakkasessa vihollisdivisioonan puolustuksen murtamiseksi. Seuraavana päivänä Joutsijärvellä osasto Roinisen hyökkäys keskeytettiin. Leevi Mikkola (09.05.1918) haavoittui 05.01.1940 Valtosessa ja kuoli saamiinsa vammoihin Kemijärvellä 06.01.1940. Samoihin aikoihin suomalaiset tekivät laajoja sissi-iskuja koko Pohjois-Suomessa. Tammikuun 10. päivä Sallassa venäläiset aloittivat vetäytymisen Märkäjärvelle.

Ruotsalaiset vapaaehtoiset tulivat mukaan sotaan. Lentorykmentti 19 oli ensimmäisen kerran mukana taistelutehtävissä Märkäjärvellä. Neljästoista päivä tammikuuta neuvostoarmeijan 122. divisioona irtautui Vuosamoselästä ja vetäytyi Märkäjärvelle. Osasto Roininen ja jalkaväkirykmentti 40 saivat käskyn valmistautua takaa-ajoon. Samaan aikaan saatiin ensimmäiset tiedot 88. divisioonan keskittymisestä Sallaan.

Seuraavana päivänä suomalaiset aloittivat vihollisen takaa-ajon etenemällä Joutsijärveltä Märkäjärven suuntaan. Kolmen päivän päästä suomalaisjoukot hyökkäsivät Märkäjärvelle neljän pataljoonan voimin, mutta vihollisen puolustus piti. Seuraavana päivänä suomalaiset ryhmittyivät puolustukseen Märkäjärvellä. Tammikuun 22. päivänä Päämaja ei hyväksynyt Lapin Ryhmän ja K. M. Walleniuksen esitystä hyökkäyksen jatkamisesta Märkäjärvelle. Voimat keskitettiin saavutettujen asemien lujittamiseen.

23. tammikuuta ensimmäinen ruotsalainen vapaaehtoislentäjä, vänrikki Johan Sjökvist ammuttiin alas noin kolme kilometriä Märkäjärvestä länteen vihollisen puolella. Samanaikaisesti vihollinen pommitti muita Pohjois-Suomen paikkakuntia: Ivaloa, Kuusamoa, Savukoskea ja Sotkamoa. Kuun lopulla venäläinen 88. divisioona aloitti hyökkäyksen Saijalla pohjoisrintamalla Tenniöjoen eteläpuolella. Täällä haavoittui Sauli Eugen Mukkala (14.02.1919) ja hän kuoli sotasairaalassa. Vihollinen pommitti ankarasti Rovaniemen kauppalaa. Helmikuun alussa vihollinen pudotti laskuvarjohyppääjiä Pohjois-Suomeen. Helmikuun loppupuolella ruotsalaisista vapaaehtoisista koottu Svenska Frivilligkåren liitettiin Suomen kenttäarmeijaan. Ruotsalaiset vapaaehtoiset valmistautuivat ottamaan rintamavastuun pohjoisessa Lapin Ryhmältä. Ruotsin Punaisen Ristin lähettämä ambulanssi toimi rintamalinjan läheisyydessä Pohjois-Suomessa. Tiedustelumme ilmoitti, että vihollisella on Petsamossa 23 hävittäjää ja 49 pommikonetta.

24.päivä helmikuuta sissisota Sallassa vaikeutui neuvostojoukkojen vastatoimien tehostuessa. Erillinen Komppania Kojonen teki menestyksekkään yllätyshyökkäyksen vihollisen Kuusivaarassa sijaitsevaan huoltokeskukseen ja aiheutti huomattavia tappioita. Petsamossa vihollisen 180-miehinen hiihtokomppania hyökkäsi Heteojalle päättäen näin lähes kaksi kuukautta kestäneen sissisotavaiheen. Viholliskomppania saarrostettiin, mutta puolet siitä onnistui murtautumaan ulos. Seuraavana päivänä viholliskomppania, joka lähti Kuusivaarassa yllätyshyökkäyksen jälkeen takaa-ajoon, tuhottiin väijytyksissä. Loppukuussa vihollinen suorittti ilmahyökkäyksiä Petsamossa Heteojan asemia vastaan. Ruotsalaiset vapaaehtoiset ottivat rintamavastuun Märkäjärvellä.

Maaliskuu alkoi ikävästi, ruotsalaisten vapaaehtoispataljoonan Stridsgruppen SFK:n päällikkö, everstiluutnantti Magnus Dyrssen kaatui vihollisen tykistötulessa Paikanselässä.

Märkäjärvellä venäläiset saartoivat ruotsalaiskomppanian, joka menetti 9 miestä kaatuneina. Vihollisen tappiot olivat 200 miestä.

Osasto Pennasen tappiot Petsamon taisteluissa olivat kaikkiaan 33 miestä kaatuneina, 87 miestä haavoittuneina ja 67 miestä kadonneina.

Maaliskuun yhdeksäntenä päivänä maan hallitus kokoontui klo 17 pohtimaan rauhanvaltuuskunnan lähettämiä sähkeitä. Rauhanehdoissa tyrmistyttivät yhteyden menettäminen Laatokkaan sekä Sallan alueen luovuttaminen. Seuraavana päivänä Suomen neuvottelijat yrittivät tinkiä vastapuolen ehdoista, tuloksetta. Yhdestoista maaliskuuta Suomen hallitus oli valmis hyväksymään rauhanehdot. Seuraavana aamuna klo 9 Suomen Tasavallan Presidentti Kyösti Kallio allekirjoitti avoimen neuvotteluvaltuutuksen Moskovan rauhanvaltuuskunnalle.

13. maaliskuuta 1940 Talvisotaa koskeva rauhansopimus allekirjoitettiin aamuyöllä Moskovan Kremlissä klo 01 Suomen aikaa. Neuvostokoneet pommittivat aamupäivällä vielä Rovaniemeä ja Kemijärveä. Rauhansopimus astui voimaan kaikilla rintamilla klo 11.00. Vihollispataljoona pyrki kiertämään Saijalla Osasto Roinisen selustaan. Taisteluissa suomalaiset saartoivat koko neuvostopataljoonan.

Suomen lippu laskettiin Viipurin linnan tornin salosta klo 15.40.

Talvisodan 105 kunniakasta päivää oli käyty. Suurin osa Sallasta joutui Neuvostoliitolle.

Kuolajärven kylän ja Kuolajärven(Sallan) historiaa