Tyyne Arolan muistelmia

Tyyne Arola v. 2009
Tyyne Arola v. 2009

Olen Tyyne Maria Arola o.s Kesälahti, olen Kesälahden Kaalepin ja Hiljan toiseksi vanhin tyttö ja olen syntynyt 04.12.1917. Olen syntynyt Kuolajärven Alapäässä. Meitä oli sisaruksia toistakymmentä eli yhteensä kolmetoista.
Kotona viljeltiin maata ja poroja oli. Kun isä sairastui, niin isän veli hoiti poroja, mutta hänenkin sairastuttuaan ja kuoltuaan porotkin häipyi, kun ei niitä kukaan hoitanut, niin ne meni sen tien. Kymmenkunta lehmää oli parahimmillan. Karjaa hoiti vanhimmat tyttäret ja isän sisko. Hän oli kauan aikaa kotona, mutta meni naimisiin, sitten me Ailin kans parahistaan hoijimma lehmiä. Eipä ne isä ja äiti joutaneet olemaan navetassa. Äitillä oli paljon lapsia hoijettavana.

Lapsuuvessa meillä oli käpylehmiä ja semmosia vauvanukkeja meillä oli, jotka oli tehty päreestä. Päreeseen laitettiin pehmeä pää ja sitten laitettiin vaattehia. Ei meillä sen kummempia ollut. Kiukahalla me leikittiin parahastaan. Meillä oli iso kiuas (tuossa kuvassa on vieläkin se iso muuri, säilynyt pystyssä ja on siellä vieläkin). Siellä muurinpäällä me parahastaan leikimmä Ailin ja Mikkolan Hilman kans. Kiukaan päälle sopi monta henkeä makaamaan. Ulkona sitten hypättiin konkkaa ja uimma jonku verran, mutta eihän sitä saanut mennä kauas, kahlata ja sieltä uija pois. Selkäuintia minä olin hyvä uimaan. Matala ranta meillä oli, kesti aika kauas kahlata ennen kuin tuli syvä. Laimi aina sanoo, ettei hän oppinut selkäuintia, sinä vain osasit. Järvessä oli hyvällä ilmalla lämmin vesi. Kymmenenki kertaa parahana päivänä käytihin uimassa, naapurin Hilman kans. Olin minä kova sukeltamaanki. Päästettihin meijät uimaan, mutta varotettehin ettei saa mennä kauas ja eikä ketään hukkunut koko aikana. Paras kaveri minulla oli Mikkolan Hilma, jonka kans leikittihin.

Kiertokoulua käytiin ensimmäisenä, olihan se meillä ja Helpissä. En muista sitä opettajan nimeä. Joo! muistahan minä, se oli Alaniva, se ensimmäinen opettaja. Meillä oli semmonen iso arkku siellä toisessa kamarissa, siellä kylmällä puolella, niin tuo Kaira-Erkki (Pikku-Erkki) pantihin siihen, oikehen isohon arkkuhun, putkahan. Erkki oli villi, ei se sinne muuten olis joutunutkaan. Sitten tuli oikija koulu ja alakoulun opettaja oli Fransiska Lompolo ja kotoisin Kittilästä. Yläkoulun opettaja oli Hanna Pitkänen. Neljä vuotta minä vissihin kävin sitä koulua ja sitten sain päästötotistuksen. Kävelemällä me kuljettihin ja talvella isä vei hevosellakin kouluun. Keskiniemellä oltihin yötäkin ensi alkuun. Isä vei piimäpytyn ja leipää ja Kaira-Erkissä oltiin yötä. Sitten tuli Kaira-Aleksin pikkupuolelle asuntola ja Mikkolan Katri oli asuntolanhoitajana. Sitten valmistui koulun puolesta asuntola, mutta en minä siellä kerennyt olla ollenkaan. Pyhäksi menimmä kotihin, eihän sitä matkaa ollu kuin kolme kilometriä. Talvella kuljettihin jäätä myöten. Kesällä piti jänkien laitoja kävellä. Kengätkin oli nahkasta tehty. Ei niissä ollut pohjaa ja ne oli vaikka minkä näköiset, kun ne kastu. Sitten kun laitettiin solanahka, niin muodostu sitten kenkäkin. Maija (Tyynen tytär): ”Olen minäkin kävelly Arolan papan tekemillä kengillä kesän. Ei niissäkään ollut pohjia, laitettiin sanomalehtiä tai heiniä sisälle. Ne ei paljon painaneet, ne oli kevyet”. Olihan niitä kallokkaita joissa oli paulat (poron nahasta tehty). Minä en muista ollenkaan niitä kumikenkiä. Laimi ne muisti. Minä olin jo vissiin savotoilla töissä silloin. Olin minä Jukolassakin lapsenlikkana, Aliinalla pikkupiikana. Maija: ”Muistan ne ”litran kengät”, mustat lyhytvartiset, liekkö tulleet Hooverista vai mistä.” Rippikoulun kävin Sallan kirkolla, kestikö kaksi vai kolme viikkoa, en sitä muista oikein. Ei minulla ollu ammattihaaveita, olin niin laiska lukemahan. Sitten kyllä tuli semmonen, että halusin mennä johonki emäntäkouluhun, niin minä menin sitten Kittilähän emäntäkouluhun. Siellä kävin emäntäkoulun ja sitten olin savotoissa pääemäntänä ja kokkina monta vuotta, niin kauvon kun tuli sota. Savotat oli Korjan kylän tykönä ja siellä Jukolassa.

Naapureina oli Mikkolan Heikin talo, Mustosen Heikin talo ja sitten Kivelän Villen talo oli vähän eempänä. Siinä ne oli naapurit. Sitten järven toisella puolella oli Mukkala, Kalliainen ja sitten Yrttiaho, Helppi ja Alavaara. Joskus käytihin siellä. Minä muistan kun meijän piti juossa viemässä hautajaiskutsuja. Se oli semmonen paperi mikä vietihin kutsuna hautajaisiin.

Töihin piti alkaa heti, kun kynnelle kykeni. Miesten töihin. Niitylle pääsin ensimmäisen kerran, niin isä sito kaksi vikatetta. Ne meni poikki ja sitten vasta kun kolmannen sito, niin sano, että se pitää lyyvä kanta maahan ensin, eikä nokalla niinku minä ensin tein. Sehän meni poikki, mutta kolmas ei enää menny poikki. Isän neuvon jälkeen ei menny poikki. Ja siitä asti piti niittää. Pääsin koulusta, niin piti alkaa miesten töihin. Minä parahastaan tein miesten töitä. Luonnonniityillä tehtiin ensin ja jänkäniityillä heinää. Kerrankin minä muistan kun mentiin toiselle puolelle järviä, reppu seljässä ja harava toisessa ja vikate toisella hartijalla. Viikko oltiin heinänteossa ja repussa oli leipää. Piimää minä en muistakaan, missä se oli. Kahvipannu oli ja sokeria vähäsen. Repussa ne kaikki piti kantaa. Veneellä mentiin joen yli ja yövyttiin lavossa. Ensiksi laitettihin latohon heinät, että vähän kuivaavat. Meillä oli semmonen iso rankinen ja siinä nukuttihin. Siinä haisi vaikka höystötkin. Oli meitä siellä isä, Aili ja minä, oli niitä viis-kuus henkeä. Olihan meillä hevonenki, se oli vähän vihanenki.

Työnteko oli nuoruuvessa se pääsia, mutta piti sitä lähtijä tansseihinki vaikka ois väsyttänytkin. Keskiniemellä Kaira-Erkissä oli tanssipaikka. Mikkolan Hilma ja oli niitä muitakin. Kävelimmä semmosta kinttupolkua Keskiniemelle. Talvella pääsi jäätä pitkin ja joskus mentihin venehelläkin kesällä. Pirtissä Kaira-Erkissä tanssittiin, mutta sitten viimeaikoina tekivät navetan, niin siellä tanssittihin. Iltamat ne paremminki oli nimeltään. Ohjelmaa ja sitten tanssit päälle. Eipä niitä paljon mitähän muuta harrastusta ollut. Olihan se! Olin minä kova luistelemahan. Luistimet tehtihin ite. Seppä vissihin teki terät ja puusta tehtihin päällinen eli kenkäpuoli ja naruilla sivottihin kiinni.

Ohraleipää syötihin ja piimää, lihakeittoa ja kaloja. Oli sitä ruokaa. Ei ollu puutetta ruuasta. Ruisleipää leivottihin vähän ennen kun lähettihin heinäntekohon. Sinne piti olla kuiva leipä, ettei pilaannu. Joka päivä kai sitä ohraleipää leivottihin. Aitan laarit oli täynnä jyviä, niitä oli paljon. Itse ne ohrajauhot syötihin, ei niitä karjalle raskittu antaa. Muistan kerran, kun äitiä käytiin hieromassa vai kuppaamassako, niin äiti sanoi, antakaa jauhoja palkaksi. Yrtti-Kaija oli se kuppari. Voi kirnuttihin rapuskaksi. Se oli punaista voita. Juusto tehtihin joka pyhäksi, ei sillon tehty pullaakaan. Pullaa sai sitten kun tuli se ryskäaika. (Elojen puintiaika). Pullaa leivottihin silloin. Ohrapuuro oli sitten hyvää. Ensimmäisistä ohrista jauhetuista jauhoista tehty, se sitten oli makijaa. Torttuja kyllä leivottihin. Lehmä kun poiki, niin teurastettihin vasikka pikkusena ja paistettihin, niin kyllä se oli hyvää. Viilit oli isoissa viilipytyissä, piimää syötihin ja harmajaa juotihin. Heinäntekoaikana harmaja oli hyvä juoma.

Kaloja pyyvettihin, minäkin sain kerran ison monta kiloa painavan hauen. Siikoja ja ahvenia pyyvettihin. Särjet ei kelvannehet, ne viskattiin pois, ei niitä syöty. Verkoilla pyyvettiin ja nuotalla sillon ensiksi. Minun aikana pyyvettihin verkoilla ja rysällä. Pellot oli melko hyviä, vanhat pellot. Hallaa en muista käyneen koskaan, mutta kuivaa oli kerran, ettei saattanut sitoa lyhteitä. Pouta säät poltti ohranvarret ja ne jäi niin lyhyeksi, että sijettäkin piti jatkaa. Tulihan sitä satoa silti, kun se kuivuus ei ollu joka paikassa. Se oli niissä harjuissa.

Kalliaisenahon Jalmari oli renkipoikana meillä ja kävi metsällä. Toi se sieltä lintuja. Kerran sitten oli nähnyt loukun ja ollut mielissään. Hokenut ”mettoko…koppeloko”, niin sinne oli joku laittanut matehen. Varsin joku laittanut liskuun matehen, konnuuttaan. Isoista puista se oli tehty ja liskuksi sanottihin sitä loukkua.

Vaattehet tehtihin itse jo ennen minua ja minulle oli hame kuottu kankaasta väävispuilla ja sitten me laskettiin mäkiä, niin minä aina kaavuin. Niin se oli kuin rankinen, kova. Ominkutoinen kangas se oli. Isän sisko oli kutonut kankaita ja tehnyt hameita ja puseroita ja minkä mitäkin nuttuja. Lampaan villoista kehrättihin ja tehtiin lankaa. Minäkin kehrätä huruuttelin kuin tyhjää vain. Minun sisko kutoi väävillä raanuja, se ei antanut meijän toisten koskaan muuta kuin kartata ja kehrätä. Se kutoi kaksi pelkkaraanua minulle ja Ailille. Raanut piti neljällä polkimella polkia. Ei niitä ole yhtään minulla, kuka lie vienny. Raanut oli vähän erikoisemmat kuin tavalliset raanut. En ole nähnyt jälkiäkään missä ovat raanut. Isä oli kerännyt ja tuonnut nyytyn Laimin tykö missä meillä oli niitä tavaroita. Särkelästä isä toi sitten Laimin tykö ne raanut ja tavarat mitä oli kerännyt, siinä oli paljon tavaraa. Kuka ne lie sinne Särkelään tuonu. Ei sieltä muuta saanut tuuva.

Käytiin me atimoissa Salmivaarassa hevosella ja Alapeterissä kirkolla välillä levähtämässä, Alaperin Laurin kotona, ne oli sukulaisia. Salmivaarassa oli äitin koti. Eipä sitä käyty Kemijärvelläkään ennen kuin isompana. Ei vanhemmatkaan käyneet. Hevonen oli se kulkupeli millä liikuttiin. Siellä ei ollu tietäkään, kun tuo Mikkolan Heino tuli semmosta kärrytietä pyörällä, niin minä sillä pyörällä opettelin siinä meijän pihalla ajamaan. Miesten pyörä se oli ja tangon välistä poljin ja monta kertaa minä lankesin, mutta en minä antanut periksi. Siinä minä olen oppinut ajamahan pyörällä. Omaa pyörää minulla ei ollu.

Joulujuhla oli kouluaikana, mutta ei meillä kotona sen kummempaa. Silloin minäkin uskoin joulupukkiin. Ei meillä ollu mitähän joulukuusta. Ei siihen aikahan vielä ollu. Ruoka oli samanlaista jouluna kuin muulloinki, normaali ruoka. Juhannuksesta isä aina sanoi ”Pääsiäinen juhlii Juhannusta”. Juhannuksena käytihin kirkolla Juhannusjuhlissa. Ei se Pääsiäinenkään ollut sen kummempi, on niitä joskus käynyt niitä rulleja ja leikannehet palasia lehmän tisseistä.

Elämä Kuolajärvellä oli paljon mukavampaa kuin täällä. Ei sitä osannut vaatijakkaan sen parempaa. Kuolajärven kylä on vieläkin silmissä, kun laitan silmäni umpeen, komia pitkä järvi. Kaunis oli järvi, hyvä lapsuus, hyvä koti ja hyvät vanhemmat.

En enää lähtisi käymään, isän kans olin välirauhan aikaan heinänteossa siellä, kaksi yötä oltiin vai mitä me oltiin. Minäkin lähin sinne vaikka minulla oli jo kaksi lasta Salmivaarassa. Äitin tykönä lapset ja sinnekö lähin heinän tekohon, se oli Koiviston touhua sekin. Isä teki haasion ja minä haravoin. Sitten mentihin Keskiniemelle yöksi. Siellä oli kairalaisetkin. Ei tohtinut olla omalla puolella yötä. Mentihin toisten tykö yöksi.

Kyllä minä sitä järviä kaipaan, se on aina mielessä. Siellä kun aamulla nousi ylös ja järvi oli jäässä, oli niin mukavan näköistä. Vesi täältä puuttuu. Me kun mentihin heinän tekohon ja Keskiniemeltäkö tulivat, niin me souvettihin kilpaa. Kerran sitten Kaira-Erkki oli vetassu veneen ison saaren yli ja olivat ensimmäisenä. Monesti kilpaa souvettihin heinänteossa.

Riihenpuinnissa piti kaksi kertaa lämmittää se riihi, meillä oli kaksi riihtä, siinä oli iso työ. Riihimiehillä oli kova työ. Sirpillä ensiksi leikattiin. Ei niitä niitetty ja minäkin olen sitonut lyhettä, niin sormi meni paikoiltaan pois. Sirpillä ohra leikattihin, eikä saanut päitä jättää maahan, ne piti kerätä kaikki pois. Kaikkien isompien lasten piti olla mukana.

Sodan lähestyminen ei näkynyt mitenkään, ajateltihin siellä vain tapelkohon kohan ei tänne tule. Minä olin kokkina savotassa Jukolassa. Alapäässä oltihin töissä, puhelinlinjoja jo katkovat. Emmä me tienny, että se on venäläinen. Sitten tuli rintamalta ensimmäinen auto ja huusivat: ”Täälläkö te vielä oletta, kohta jäättä ryssän jalkoihin!” Sitten me lähettihin Kaira-Ainon kans potkukelkalla ja Kaira-Erkin pihalta päästihin autohon. Siinä oli jo kaatuneita. Ulkuniemen Uuno oli Kuolajärveltä kaatuneiden joukossa. Sallan kirkolle mentihin ensiksi ja kirkkokin poltettihin siinä ja lämmittelimmä käsiä siinä loisteessa, se oli melko pakkanen silloin. Poltettihin kirkko, että ei jätetty venäläisille. Se tapahtuma on kyllä jäänyt mielehen. Autolla päästihin sitten Kemijärvelle. Silloin kun sota alkoi ja menin lottatöihin. Kemijärvelle mentihin ensiksi ja ryssän koneita alkoi rymisemähän, silloin me juostihin pommisuojahan. Minä muistan kun yhtehen talohon tuli osuma ja yksi lotta kuoli. Järvehen sattu pommit parahastahan Kemijärvellä. Ruokaa laitettihin ja voileipiä tehtihin sotilaille, eli muonitettihin. Kairalan Aino (Karkkolan Aino) oli samassa paikassa lottana.

Kaustisilla ja Kaakamossa oltihin evakossa ja Kaakamosta tultihin sitten Kostamoon, isä ja äitikin oli siellä. Se talo oli ”vekseli-Aleksin”. Kaustisella oltiin Huntuskassa. Huntunen oli sen talon nimi. Siitä oli isäntä kuollut, oli vain leskiemäntä ja kaksi poikaa siinä talossa. En muista kuinka kauon siellä oltihin. Sitten toisesta talosta oli menny tyttö Amerikkaan.

Hyvä kai siellä oli kohtelu, en ainakaan muista, että olisi ollut huono. Oli siellä elämä vähän erilaisempaa. Kellarissa oli niin paljon kirppuja, etten ole ikinä nähnyt. Ne hyppeli, en ollut ikinä nähnyt ennen, siellä vasta näin. Laattijan alla oli se kellari ja siellä säilytettihin ruokia.

Meijeristä tuotihin sitä ”kylmää maitoa” se on jäänyt mielehen, kurria se oli ja kututtiin kylmäksi maijoksi. Meijeri oli siinä lähellä, ei siinä talossa tainnut olla karjaa, en ainakaan muista.

Sota-aikana menin sitten naimisiin Arolan Eeliksen kans. Lanjala oli se pappi Kemijärvellä joka vihki. Eelis oli Vuorikylästä lähtöisin. Vähän ennen sotaa me tavattiin. Lapsia meillä on seitsemän. Kostamossa me oltihin evakossa ja Maija-tyttö syntyi siellä. Salmivaarasta tultihin sitten Varvikkohon v.1948 ja Maija lähti Salmivaarassa ollessa kouluun ja kävi ensimmäisen luokan siellä. Varvikossa meillä oli jonkun verran maanviljelystä. Arolassa oli kolme veljestä Hannes, Eelis ja Matti, sitten ne möivät osuutensa Eelikselle. Eeliksen vanhemmat asuivat kans samassa vielä Varvikossakin. Miehet tuli ensiksi rakentamaan ja oli siellä yksi vävykin. Sauna rakennukseen tultihin ensiksi, neljä lasta oli silloin ja Hannu syntyi viidentenä.

Maija: ”Varvikon kouluajalta on jäänyt mieleen opettaja Raisa Piisilä. Meidän piti mennä toiseen luokkaan ja Raisan vuoro oli lukea päivän sana. Raisa punasteli lukiessaan, oli juuri mennyt kihloihin Taunon kanssa. Se on jäänyt niin mieleen. Elämä oli silloin erilaista. Talkootyötä tehtiin ja toisista ihmisistä välitettiin.”

Haastatellut ja nauhalta kirjoittanut Leila Piisilä 15.02.2009 haastattelussa mukana Tyynen tytär Maija.