Helga Junnon muistelmat

Olen Helga Junno os. Anttila ja olen syntynyt 8.11.1926 Kuolajärvellä. Äitini on Kaisa os. Lampela ja isä Reeti Oskari Anttila. Sisaruksia minulla on Eeva synt.1925 ja Leena synt. 1928. Koivuharjuun muutimme asumaan v.1937. Me Eeva- siskon kanssa oltiin vähän eri mieltä vuodesta. Kairalan Erkin kanssa juttelimme lääkärin vastaanotolla ja Erkki kertoi, että hän oli ollut ajamassa mökin hirsijä järven yli, järven toiselta puolelta v. 1937. Erkki kertoi, että välillä tuli suvikin, ettei päässyt järven yli ja että piti salmen kautta kiertää järven yli sinne meille. Se oli mukavaa se muutto sinne Koivuharjuun, kun sai kotua kulkea koulua. Aikaisemmin asuimme Ylipäässä Matti-enon tykönä eli Matti Lampelassa ja sitten Kalliaisen Kaalepissa, kun sinne Lampelahan tuli sitä väkiä niin paljon. Kallijaisesta sitten muutettiin Koivuharjuun.

Lapsena leikittiin nukkeleikkiä, rääsynukkeja tehtiin ja sitten oltiin tietenki hippasilla ja pallopeliä pelattiin. Se oli sitten kokemus, kun pääsi isojen tyttöjen kans Airistunturin rinteeseen helluntaivalvijaisiin v.1936. Helluntaivalvijaisissa ne pitivät meille arvoituksija, meille nuoremmille. Siellä laulettihin ja kahvia juotiin ja eväitä syötiin. Retkellä oltiin. Neljä vai viisikö meitä muksua oli ja sitten niitä isompia. Kallijaisen Taimi, Lampelan Asna ja Karkkolan vanhempia tyttäriä.

Kotona meillä ei ollut sitä työntekoa niin paljon, mutta sitä oltiin kesä-piikana jo aika nuorena Kallijaisen Kaalepissa. Se on minulla jääny mieleen, se oli mukava kesä, vuosi 1938 ja varmaan olin kesällä 1939. Koko kesän olin siellä, ja henäniitylle kuljettiin selkosten yli tuonne Kurtille päin. Siellä selkosessa oli lampi ja sen lammen ympäriltä heinää niitettiin. Karkkolan Valtterille myöhemmin kerroin, niin hän sanoi heillä olleen aivan lähellä kans yks lampi, jonka ympäriltä he teki heinää. Sinne olis helpolla päässy, jos olis ollu koneet, vaikka traktori. Sillä olis voinut ajaa sieltä Keskiniemen kautta, Kurtin tietä. Ne paikat ei ollu kaukana Kurtin tiestä. Kävelemällä kuljettiin ja välillä keitettiin kahvijakin. Eväät oli mukana ja viikko oltiin heinänteossa ja rankisessa nukuttiin. Taivasalla oli rankinen, kun siellä ei ollu latoja eikä mitään. Haasijoon laitettiin heinät.

Lapsijahan oli paljon Kuolajärvellä ja vieläkö asuntola koulussa oli, niin siellä oli ystävijä. Kaikkihan siellä kauempaa oli asuntolassa ja keskiniemiläiset tuli käymään asuntolassa kylässä ja me käytiin niitten kotona. Minä olin asuntolassa niin kauon, kun muutettiin kotiin. Meillä kävi sitten Koivuharjussa asuntolan tyttöjä pyhänä kylässä. Asuntolanhoitaja, Aino Karvonen, oli sanonut tytöille, että syökää lähtiessä. Äiti sano niille sitten, että ei tartte ens pyhän aikana syyvä lähtiessä, me tehään lihapaisti uuniin. Ne tuli ne tytöt, jotka oli siellä pyhän aikana. Tellervo Toivon minä muistan ja muitakin.

Rippikoulun olen käynyt Kemijärvellä, marraskuussa täytin kolmetoista kun sitten joulukuussa lähettiin evakkoon Kuolajärveltä. Koulukavereita samalla luokalla oli ainakin Kalliaisen Leena ja meijän Leena ja sitten Lampelan Kaija. Saman ikäsijä oli paljon, joista suurin osa on jo kuollut. Kairalan Eila, oli ylemmällä luokalla, oli meijän Eevan kans samanikäinen. Minä menin kouluun, niin jo syksyllä täytin kahdeksan vuotta, Leena oli nuorempi, niin äiti ei päästänyt minua, ennen kuin Leenan kans. Eli äiti piti Leenaa liian lapsena jos olisi lähtenyt vuotta aikaisemmin kouluun. Meijän piti mennä Leenan kans yhtä aikaa, kun oli kaukana koulu. Samalla luokalla oltiin koko aika sitten Leenan kans.

Eeva meistä oli vilkkain ja se muistaapi sieltä paremmin kaikkia, kun se kulki Kairalan Eilan tykönä Keskiniemellä. Eeva oli vain puolitoista vuotta vanhempi, mutta muistaa sieltä vanhempiakin asioita. Kairalan Alpi oli Koivuharjun lähin naapuri, mutta siellä ei ollut saman ikäisijä meijän kans. Koulun lähellä sitten oli Akola ja Salmen kans oltiin paljon yhessä.

Elämä kotona ja Kuolajärvellä oli turvallista. Tuntuu ettei kellään ole ollut niin ihanaa lapsuutta kuin minulla. Se oli semmosta vaatimatonta, isä kulki metsällä ja kesällä teki heinää joillekin. Talvella isä metsästi ja äiti kulki taloissa töissä aina kuka tarvitsi. Äiti meillä suurimmaksi osaksi teki vaatteet, mutta sitten kun halutti parempaa niin Kalliaisen Taimi teki siellä Ylipäässä. Minä muistan ne tyllipuvut, siinä oli sitten valkoinen pusero ja pikkunen essu eessä. Taimi ne ompeli meille.

Kaupasta ostettiin sokerit ja kahvi, suolat ja jauhot. Äiti meillä leipo leivät ja pullat ja isä hommas lihaa. Maito tuotiin talosta. Linnun ansoja me laitettiin aina syksyllä, me lapset ja saatiin sitten mekin lintuja. Oli meillä jäniksen ansaki, mutta isä sano, että hän vie herroille jänikset kirkolle. Riekkoja ne suurin osa oli mitä saatiin.Kirkonkylällä käytiin paljonki isän ja äitin kans ja me lapset oltiin mukana. Isä teki heiniä Koivistolle Kuolajokivarresta. Isä otti lavonalan eli lavonalasta maksettiin sitten palkka. Salla-Toivolla oli kans töissä ja me asuttiin kesällä sitten siellä Salla-Toivossa. Totta me linja-autolla sinne mentiin, en sitä niin muista. Kyllä sinne varmaan auto sillon kulki, en kyllä ole sitä väliä kävelemällä kulkenut.

Joulunaika oli mukavaa, koululla oli mukavat joulujuhlat. Sinne joulujuhlaan tuli vanhemmat ja koululaiset esitti näytelmijä ja oli kaikenlaista ohjelmaa. Minusta tuntuu, että nykyisin ei ole enää niin mukavia joulujuhlia, olen joskus koululla seurannut. Juhannuksena siellä kesä-piika paikassa olin, mukavat paikat minulla oli. Kalliaisessakin oli vain yksi poika Huugo, joka oli minua paljon vanhempi. Kylästä kun tuli minun ikäsiä ja nuorempia kavereita, niin Alviida sanoi, menkääpä riipimään lehtijä. Kaaleppi oli sillon kesällä niin kipiä ja huono jaloistaan, että se makas lehissä kesän. Sitten ne jalat paranivat ja Vallovaarassa sitten niin näppärästi kulki kaupassa sieltä kaukaa. Mikä sillä lie ollut oliko reuma vai mikä. Pääsijäinen kun tuli sehän oli jännittävää, vahattiin kulkeeko niitä pääsijäisämmijä ja niitä rullia. Kyllä ne kerto niitä kulkevan, lampaalta oli leikanneet saparon taikka lehmältä tissijä ja korvija. Yksi niitä rulleja oli ja Kurtilta se tuli. Se oli kurttilainen rulli.

Kuolajärven kylä oli kaunis, se oli kaunis. Kaikki ihmiset olivat niin mukavia ja kaikki olivat tasavertasija, ei jaoteltu. Kaikki oli samanarvoisija keskenään ja käytiin toisissaan kylässä. Kotia minä kaipaan sieltä eniten, kun siellä sai niin vähän aikaa asua. Kyyneleet tulevat silmiin, kun ajattelen. Luontokin siellä oli ihana. Hyvä kai täälläkin on asua, mutta vesi puuttuu. Kotua meni rantaan polku ja siinä oli hyvä hiekkaranta, siellä sitä uitiin. Isä ei päästänyt yksin lapsia. Se lähti aina vahtaamaan, heinikossa makasi sen ajan, kun me uitiin. Isä ku lähti jonneki, niin äiti sano menkää nyt uimaan. Isä ei uskonut meitä keskenään, pelkäsi että hukumma. Siinä rannassa me ongimma ja ahvenija tuli vaikka kuinka paljon, kun vain jakso niitä nostella. Uistattelemassa isä kävi Kuolajoella, kun minäkin olin kaverina. En muista pyytikö verkoilla, kun minä olin kesällä niin paljon pois kotua. Keväällä meillä oli pikkunen kirves matkassa ja kolkattiin mateita jään alta.
Sodan lähestymisen aikoihin minulla jotenki meni uniki, kun minä kävin Kairalassa ja siellä miehet keskusteli sovasta. Minä äitilleki sanoin, äiti sanoi älä välitä ei sinun niistä tartte huolehtia. Sitten meillä loppu koulu, oliko se syyskuussa, se loppu niin aikasin, kun tuli se liikennekannallepano ja sinne koululle majoittu sotilaat. Niitä oli Keskiniemellä taloissakin ja lopussa oli meilläkin.

Sitten me mentiin niityn raivaukseen Helpin Kustille isän ja Eevan kans. Nurmijokivartta se oli. Viikko me siellä oltiin ja se oli semmonen levoton tilanne silloin, kun lauantaina tultiin kotiin. Sotilaat oli sanoneet, että meijät on haettava sieltä raivauksesta pois. Äiti oli sanonut, että kyllä ne on lauantaina aikoneet tulla pois. Sitten meijän lapsien piti lähtiä evakkoon Ylipäähän, Matti-enon luo.

Äiti jäi kotiin ja isä oli sitten työkomppaniassa. Isä oli sen ikänen, oli täyttänyt jo 60 vuotta, kun lähettiin evakkoon. Isä oli työkomppaniassa ja meillä oli vain yksi pieni mökki ja sekin oli sotilaita täynnä. Jossakin nurkassa se äitikin joutu olemaan, sotilaita tuli aina vain lisää, niin me jouvuttiin vähemmäksi siitä Ylipäähän.

Ne alkoi tehä niitä juoksuhautoja ja tekivät punkkerin. Ulkuniemen Yrjön kotona oli kans. Juoksuhautoja eli ne teki sille puolelle järviä niitä, jossa meijän koti oli. Sitten meijät haettiin pois Ylipäästä ja kävästiin punkkerissaki. Se on jääny niin elävästi mieleen. Hevosella meijät haettiin Ylipäästä ja kuorma-auton lavalla lähettiin evakkoon.Se vuonna 1939 tehty korsu on siellä vieläki, kävimme sen kuvaamassa. Kyllä sitä ymmärsi, että sota tulee ja isäki jäi sinne.

Yli-Vojakkalaan mentiin evakkoon Rouvalaan ja se oli niinku pettymys, kun toiset pääsi oikijaan vaunuhun ja meijät pantihin härkävaunuhun. Että eikö me päästykähän oikijahan junahan. Kotiväki oli sitten Kälvijällä evakossa. Minä en siellä ole ollut. Saksalaissovan aikana äiti ja isä. Leena oli vielä niin nuori, että oli vanhempien mukana siellä Kälvijällä. Leena oli kuitenki Haapaveellä talven kansanopistossa, mutta oli lähempänä kotiväkiä.

Minä olin 1943 asevelikanttiinissa siihen saakka, kun toukokuussa v.1944 menin kotitalouskouluhun. Koulu oli Alatorniolla Perä-Pohjolan kansanopistossa. Sitten meillä kouluki loppu, viikkoako vai kahtako se koulu loppu ennen aikojaan ja kaikki meni kotiin. Mutta minä jäin, kun justiinsa oli lähteneet evakkohon ja minä en etes tienny missä ne vanhemmat on. Minä jäin ja menin kansanopiston lehmien kans ja sitten Haaparannassa oltihin täisaunassa apuna kylvöttämässä, kun niitä sodankyläläisijä ja rovaniemiläisijä meni Ruottihin ja piti täisaunan läpi mennä. Sitten kun sieltä tultiin pois, oltiin muonittamassa. Ja sitten kun sieltä pääsi pois, tultiin opistolle. Siellä oli Lottija ja me korjattiin särkyneitä ikkunoita, paikattihin lasinkappaleilla mitä löyty. Sitten perustettiin kanttiini siihen. Muuten se oli ehjä, ikkunat oli vain särkynehet. Ampunehet ikkunat rikki. Jäin sinne sitten töihin ja Karjapohjolahan menin sitten töihin v.1945 tammikuussa. Siinä oli leipomo ja eineskeittiö ja kummassakin olin töissä vuoronperähän.

Evakkopaikoista Vojakkalassa oli ihan hyvä paikka ja mukavat ihmiset. Pohjanmaalla minä kävin vain v.1945 pääsiäisenä. Jälemmin olen vasta tutustunut niihin. Talon isäntä oli kaatunut ja oli jääny pikkutyttö ja meijän isä oli sanonut, että sikijöllä ei ole isää. Tyttö oli kysynyt mikä se on. Talon tyttöhön olen tutustunut ja nytkin joskus soitellaan ja on hän käynytkin täällä kälvijäläisten mukana. Äitikin kävi kulttuurimatkalla Kälvijällä, mutta minä en ole käynyt. Hyvä niillä oli siellä ollu kohtelu.

Kälvijältä ovat sitten tulleet Tervolan Paakkolahan ja sieltä sitten Kursuun ja Vallovaaraan. Vuonna 1948 emäntäkoulusta kun pääsin, ne oli jo Vallovaarassa. Salmivaarasta menin puukuorman päällä joulukuussa Vallovaarahan. En muista kuka se ajoi sitä autoa, mutta tiesi reitit. Jäin siitä autosta, niin se kuljettaja opasti, kävele kilometri ja kattele sitten saunan ikkunoista, ketä missäkin asuu.

Ennen saksalais-sotaa asuttiin Kursussa Huttusessa ja sieltä mentihin Pohjanmaalle.

Minä olen tullut v. 1952 Vallovaarahan.  Äiti aina sanoi tule pois sieltä ja sitten tulin mieheni eli Paavon kans. Meijät vihittihin kesäkuun 15. päivä 1952. On helppo muistaa millon on tullu Vallovaaraan.
Ensimmäiseksi olin asuntolanhoitajana Lakijängän koululla ja sitten perustettiin Vallovaaraan asuntola, olin siellä asuntolanhoitajana. Vaadinselässäkin olin ja sitten Sallan kirkonkylässä. Sitä mukaa, kun tiet parani, lapsia alettiin kuljettaa kotua, niin asuntolat lakkautettiin. Vallovaarassa asuimme koululla. Lapsista Esa on syntynyt Lakijängässä ollessa ja Markku kirkonkylällä ollessa. Kymmenen vuotta olin asuntolanhoitajana ja sitten muutuin keittolan puolelle emännäksi, josta jäin  eläkkeelle v.1987.