Olen syntynyt Kuolajärvellä Nokkalan talossa 26.4.1923. Isäni Olli Korpela (1902) oli kotoisin Ylikurtilta ja äitini Tilma Ulkuniemi (1904) oli kotoisin Kuolajärveltä. Meidän perheeseen kuului Olavi (1925), Irma (1928), Raili (1933) ja Kalervo (1944). Avioiduin kursulaisen Veikko Vuonnalan kanssa vuonna 1944. Asuimme monessa eri paikassa ennen sotia. Ensin asuimme vuokralla Mikkolan Heikin hevostallin päässä olevassa entisessä maitokamarissa. Muutimme syystalvella 1927 Helpin Kustin taloon, jossa asuimme pienessä kamarissa kymmenen vuotta. Sieltä muutimme Kairalan Kaalepin taloon Keskiniemelle likelle äidin kotia. Äiti meni sinne tekemään emännän töitä, sillä Kaalepilla ei ollut emäntää. Asuimme siellä puolitoista vuotta. Kaalepin talosta muutimme äidin siskon Katri Kivelän kotiin Alapäähän. Äidillä oli hyvät välit siskonsa kanssa ja koska Katri tarvitsi apua, niin muutimme sinne. Kivelässä asuimme pari vuotta talon päässä olevassa ns. salissa. Äitin isä, Ulkuniemen Olli, antoi äidille ja isälle vanhan hirsiaitan, josta isä ja äitin veli Yrjö tekivät mökin.

Kun muutimme syystalvella 1927 Helpin Kustin taloon, kamarissa oli vain hellalämmitys. Huonekaluja ei ollut kuin yksi sivustavedettävä keltaiseksi maalattu sänky, pieni pöytä ikkunan alla ja pieni öljylamppu. Verhoja meillä ei ollut, paitsi talvella pakkasten aikana oli heinäsäkki ikkunan ulkopuolella suojana. Me nukuimme Olavin kanssa lattialla patjan päällä. Aina siitä tuli erimielisyyttä, kun peitettä oli vähän ja lattia oli kylmä tai Olavi nukkui takapuoli pitkällä ja vei peitteen minulta. Meillä oli kesällä Helpissä ulkona keittiö, koska hellan uunissa ei saanut pitää tulta kun oli pärekatto. Navetan takana kulki pieni oja ja vähän ylempänä oli laattakivi.

Äiti teki kivistä hellan, jossa meillä keitettiin kaikki ruoat ja kahvit. Vesi tuli jostain hetteestä kun se oli kesälläkin niin kylmää. Isä oli paljon poissa kotona: talvet tukkimettissä ja kesät kaivoi sarkaojia taloissa. Äiti oli ahkera ihminen ja kulki taloissa kotimiehenä.

Kouluun oli matkaa viisi kilometriä. Matka kuljettiin syksyllä ja keväällä hevostietä, talvella mentiin jäätä pitkin luistimilla tai millä milloinkin. Ennen kouluun lähtöä joskus hörppäsin maitokahvin. Kouluun mentiin yhdessä. Meille tuli koululaiset Akolasta ja Alavaarasta. Yhdessä jatkettiin matkaa ja menomatkalla poikkesimme Jussilaan pakkasilla. Jussilan pirtinuunissa oli tuli ja talon emäntä-Kaisa paistoi ohuita ohrarieskoja ja antoi meillekin. Jussilan talosta lähti myös koululaisia.

Koululla oli joka aamu kaurapuuro ensimmäisen tunnin jälkeen. Puuro oli lautasille jäähtynyt ja sokeri sulanut pinnalle. Puuroa meni monesti essin taskuun, silla limainen jäähtynyt puuro ei maistunut. Joillakin oli lisäksi maitopullo ja leipäpala mukana. Koulupäivä päättyi kahden maissa. Osa asui asuntolassa viikot pitkien koulumatkojen takia. Koulu ja asuntola olivat samalla tontilla.

Asuntolassa opetettiin asioita, joita ei monelle kotona opetettu esim. ruokailutapoja. Koulun lähettyvillä oli pallokenttä, jossa pelattiin pesäpalloa kylien välisinäkin.

Opettajina olivat Hanna Pitkänen ja Sisko Lompola, keittäjänä Katri Mikkola sekä asuntolanhoitajana Aino Karvonen-Mikkola. Kuri oli kova. Illalla piti mennä ajoissa nukkumaan, sillä aamulla oli lähtö seitsemältä kouluun. Kerran tulin koulusta jäätä pitkin yksin, niin saaresta lähti juoksemaan ”jokin” josta lensi semmosia kirkkaita säkeneitä. Helpin Kusti sanoi, että se oli ristikettu.

Olin 10-vuotias kun eräänä päivänä tulin keväällä koulusta kotiin ja kotona odotti minua yllätys. Äiti oli luvannut minut kesäpiiaksi Jukolaan Lahti-Yrjölle ja Martalle. Ensin sanoin, etten lähde, mutta äiti muistutti minua siitä, että miten itkin viime viikolla, kun ei ollut ostaa karttuunileninkiä ja santaaleja koulun päättäjäisiin. Minua tultiin veneellä hakemaan Jukolaan, matka oli pitkä. Talossa oli kolme lasta ja Alina-mummo. Alina oli hauska mummo ja koitti pitää yllä minun mielialaa, että jaksaisin olla kesäpiikana. Yli kaksi kuukautta itkin ikävää kesäpiikapaikassa joen rannalla. Odotin kannon nokassa ja kuuntelin koska joelta kuuluisi heinämiesten airojen lipsutusta, silla joen varrella oli paljon heinämaita. Tiesin, että Kivelän Villellä oli siinä lähettyvillä niitty. Yhtenä maanantaiaamuna näin, että kolme miestä käveli rannasta, sydän hyppäs, että nyt se Ville tulee. Ville sanoi, että täällä se piika heiluu ja minulla pääsi tosi itkun vollotus. Ajattelin, että varmaan yritän Villen matkaan ja niin odotin koko viikon nyytty piilossa valmiina. Lauantaina Ville sitten tuli poikien kanssa ja minua rupes itkettämään. Minä sopersin itkun kanssa, että kunhan viet Ville isojen ojien yli, niin minä juoksen rantaan pitkin kotiin. Vie vaikka Jungoivan ja Akanojan yli. Ville nauroi ja sanoi, ettei saa lähteä kesken kesän. Näin kun Alina-mummo itki portailla. Ville käski käydä sanomassa kauempana niityllä olevalle talonväelle, Martalle ja Yrjölle. Juostaessa sinne niitylle menin monta kertaa yliskupperisin isoissa mättäissä ja huusin että minä lähen pois. Martta ja Yrjö sanoivat, että elä lähe pois: teemmä sinulle syksyllä juustonkin. Lähin kuitenkin, vaikka apein mielin ja Alina-mummo ja Väinö jäivät itkemään. Kun tulimme lähelle kotia, niin Moukkusvaaran rinteellä olevien talojen ikkunat loistivat kauniina ilta-auringon valossa. Ville särki minun lumouksen sanomalla, että jäämme vielä tädin tykö yöksi ja pojat vievät sitten aamulla minut kotiin. Kyllä minua itketti ja Kaapollekin tuli paha mieli minun itkusta. Ville kävi lohduttamaan ja sanoi, että kyllä viedään Helpin rantaan. Kun menin kotiin, niin äiti oli nukkumassa puojissa rankisessa Olavin, Irman ja Railin kanssa. Sitten me itkettiin äidin kanssa yhdessä. Palkasta ei siihen aikaan puhuttu mitään, mutta isä sanoi, että riittää se kun on kolmesti saanut istua pöydässä.

Eräänä syksynä isä teki pöllejä kodin lähistöllä. Äiti keitti poron koparia isossa kattilassa ulkokeittiossä evääksi isälle. Olavi lähti isän matkaan pöllimettään. jossa tehtiin nuotio ja koparat laitettiin uudelleen tulelle. Minua harmitti kun arvelin Olavin vain syövän koparia siellä pöllimettässä. Me ei omistettu yhtään poroa, mutta Yrjö-eno toi poron päitä, koparia ja sisäelimiä. Äiti tcki Yrjölle sankia palkaksi ja teki myös villasukkia. Sankitaikina oli lievästi hapatettu ruistaikina. Taikina kaulittiin pyöreäksi halkaisijaltaan noin 20 senttimetriä. Päälle laitettiin pottuvoita ja poron sisälmyskuuta. Reunat käännettiin täytteen päälle noin senttimetrin verran. Sankia syötiin poromettässä siten, että sanki pantiin kahtia ja lämmitettiin tikun nokassa. Poromiehet paistoivat myös maksaa nuotiolla.