Kuolajärven kylä


Kuolajärven kylä kuului samannimiseen kuntaan, Lapin läänissä, Koillis-Lapissa. Kuolajärven kunta perustettiin Venäjän vallan aikana v. 1857 erottamalla Kuusamon kunnasta. Nimi vaihdettiin Sallaksi vuonna 1936. Toisen maailmansodan jälkimainingeissa Sallan kunnan alueesta toinen puoli pakkoluovutettiin entiselle Neuvostoliitolle ja ns. ”Vanha Salla” on nyt Kuolan alueella, Venäjän puolella.

Kuolajärven kylä oli vanha ja kaunis asuinpaikka noin 35 kilometriä nykyisestä Sallan raja-asemasta itään, sijoittuen Kuolajärven Ala- ja Ylijärven sekä Aapajärven rannoille, joiden yhteispituus on noin 18 kilometriä.

Kylä muodostui kolmesta osasta: Keskiniemestä, Alapäästä ja Ylipäästä. Mikkolanniemen asukkaat olen listannut Ylipäähän. Lisäksi Kuolajokivarressa oli kaksi Jukolan tilaa, jotka lisäsin Alapään luetteloon.

Kuolajärven kylässä oli 1930-luvulla noin 60 taloa ja näissä nelisensataa asukasta.

Sodan pakkoluovutuksissa kylä jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle seitsemän muun kylän tavoin. Nykyisin alue on merkitty venäläisiin karttoihin Kairalan kyläksi ja asutusta siellä on vain entisessä Keskiniemessä, jonka läpi kulkee tie Kantalahteen.

Kuolajärven kylää ei pidä sekoittaa Kuolajärven pitäjään tai sen kirkonkylään.
Kuolajärvi siis oli sekä koko pitäjän, että yhden siellä sijainneen kylän nimi.

Kuolajärven pitäjän nimi muuttui Sallaksi vuonna 1936. Nykyisin, kun menneitä muisteltaessa sanotaan ´Kuolajärvellä´, tarkoitetaan usein koko pitäjää. Kylästä puhuttaessa sanontatapa on yleensä ”Kuolajärven kylässä”.

Näillä sivuille olen koostanut hieman muistoja kyläläisistä ja ajasta ennen sotia. Aineistoa näihin sivuihin on kerätty jo vuosia mm. Sallan kans.opiston perinnepiirin myötä. Kiitos kuuluukin ahkerille muistelijoille ja perinteen kerääjille.

Kuolajärven kylä -valikosta voi valita aihesivuja, jokaisella sivulla on myös linkkejä, joita klikkaamalla pääsee aiheisiin tutustumaan lähemmin. Historia-sivulla on juttuja ja muistelmia entisistä ajoista. Valokuva-albumissa on lisää kuvia Kuolajärven kylästä. Kotiseutumatkoista löytyy tarinaa näiltä sivuilta.

Mikäli sinulla on vanhoja valokuvia, tarinoita tai haastatteluja, tai muuten haluat kommentoida sivuja, otathan yhteyttä minuun tai kirjoita vieraskirjaan

Sivuille kerätyt tiedot ovat seuraavista lähteistä:

  • Entiset asukkaat, joita haastateltu vv. 2004-2008, Sallan kans.opiston perinnepiiri 2004-2005
  • ”Sallan historia” Hannu Heinänen, Gummerus 1993
  • Sallan kunnan arkisto
  • J.F.Thauvon, Kirjallinen kuukausilehti nro 8 maaliskuu 1869
  • ”Lapin geologiaa”, Raimo Manner-Tapani Tervo
  • ”Jacob Fellmanin muistiinpanot Sompion ja Kuolajärven lapinmurteista” Frans Äimä ja Toivo Itkonen 1918
  • ”Entisajan poronhoitoa Sallassa” Paavo Hautala
  • Rovasti Erkki Koiviston arkistot
  • ”Oletko nä utami?”- murresanat, toim. M. Myllykangas 2007

Valokuvat omia ellei toisin ole mainittu. Karttoihin merkitty paikat muistiin perinnepiirin sekä Yrjö Ulkuniemen muistelujen perusteella.

eeva-liisa vuonnala

Kuolajärven kylän ja Kuolajärven(Sallan) historiaa